Miten lapsi toipuu äitinsä

pk-seudullakin on, ap, kuin missä tahansa muualla. Pienemmillä kaupungeilla on etunsa - on joskus etu, että "kaikki tuntevat kaikki" mutta sun tilanteessa ei tietenkään välttämättä.



Älä tee itsellesi mitään, ap. Oikeasti äidin itsemurhan uhkakin on lapselle mielettömän pelottava asia. Oma äitini tapasi uhata sillä meitä lapsia pienenä. Jäljet se jätti.

kivoja paikkoja olet anonyymi. mun työpaikalta monella on psyk.ongelmia, ei niitä ihmetellä, mutta harva niistä huuteleekaan...

nro9

ps. eikä helsinkiläiset oo pinnallisia, 500 000 ihmistä, löytyy kuule moneen junaan

tule helsinkiin, tääl on töitä eikä ketään ihmetellä :-) paranisit varmaan jos saisit kivan uuden työpaikan ja kavereita, niin mullekkin kävi! nro9

Olen aika syvällinen ihminen ja pelkään, että helsinkiläiset ovat kaikki pinnallisia ja kylmiä.

lapset eivät ole siitä vieläkään toipuneet enkä usko, että toipuvat koskaan. Yhä kyselevät miksi isä teki tämän meille enkä osaa vastata siihen :( Hae apua, se on paras ratkaisu!

Sitä vain ei tunnu olevan ja kylmää, kylmempää kohtelua vain.



Helvetin raskasta, joka ikinen päivä.



Mitä vaikuttaa lapsiin sekin, että väsynyt äiti, henkisesti poissaoleva taaplaa eteenpäin. Koti siivottomassa kunnossa, lapset eivät voi kavereita kutsua kylään. Aivan kamalaa!!!!

Ihan oikeasti.



Kun kanssaihminen on hädässä - ja oikeasti yrittää saada apua - ei kukaan ajattele, että "luuseri". Luusereita ovat ne työkykyiset laiskat, jotka dokaavat tukensa, eivätkä välitä lapsistaan. Sinä selvästi välität ja haluaisit jaksaa heidän hyväkseen: et vain sairaudeltasi nyt juuri kykene.



Mieti elämääsi taaksepäin: oletko JOSKUS ollut onnellinen? Tai edes tyytyväinen? Jos olet, jos pystyt muistamaan sellaisen tunteen, pidä siitä muistosta kiinni. Vielä joku päivä se voi olla päivittäistä todellisuutta. Käännä jokainen kivi, kokeile kaikki mahdolliset hoidot ja lääkkeet. - Sinulla on vain tämä yksi elämä, ja jos heität sen pois, sinua ei enää ole. Se ei missään nimessä voi olla sinulle tai lapsillesi hyvä vaihtoehto. - Voi viedä vuosia, ennen kuin pääset parempaan tilanteeseen, mutta toisaalta, lapsesi varmasti ovat onnellisempia, jos heillä on äiti, joka sairasti masennusta, mutta jossain vaiheessa parani, kuin äiti, joka kuoli masennukseensa. Sinun omasta elämästäsi puhumattakaan. Ja voi myös olla, ettei se vie vuosia: käänne voi olla lähelläkin.



Ja minä tiedän, mistä puhun. Itse sairastin masennusta, vakavia syömishäiriöitä ym. monta vuotta (onneksi ennen perheellistymistä) ja halusin vain kuolla. Nyt nuo tunteet tuntuvat käsittämättömiltä ja kaukaisilta. RAKASTAN elämää: kaikkia sen pieniä asioita. Aamuista kahvikupillista, mieheni kosketusta, meren ääntä ja tuoksua, lapseni naurua. Todella usein mietin sitä, että olin valmis luopumaan tästä kaikesta, ja kavahdan sitä ajatusta. Miten paljosta onnesta olisinkaan luopunut!



Koita vielä sinnitellä: Sinä olet jossain vaiheessa sairastunut tuohon kamalaan tautiin (masennus), sinä todennäköisesti tulet vielä parantumaankin siitä. Elämä ei oikeasti ole hirveää, vain sinun kokemuksesi siitä on tällä hetkellä vääristynyt.



Älä tee mitään itsellesi! Koita jaksaa. Lastesi takia, ja itsesi takia. Ihan varmasti tulee se päivä, kun koet elämän vielä hienoksi ja ihmeelliseksi. Älä luovu siitä tulevasta päivästä!

vertaistukea, keskusteluapua? Jotain konkreettista!

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_krii…



AP voi myös soittaa paikkakuntansa terveyskeskukseen, mielenterveyspalveluihin, neuvolaan, perheneuvolaan...



Ap, ole kiltti, äläkä tee mitään lopullista. Me kaikki täällä halutaan, että sinä jatkat elämistä ja parannut!

ilmoittelemaan itsestäsi tähän ketjuun. Minulla (ja uskoisin että monella muullakin) on nyt huoli sinusta!



Missään nimessä et tee mitään lopullista. - Ja jos siltä tuntuu, tule edes ensin tänne keskustelemaan asiasta ja anna meille tilaisuus kääntää pääsi.



Uskon vakaasti, että elämällä on vielä jotain hyvää tarjottavaa sinulle. Uskon siihen sinunkin puolestasi.



*Hali*

Kuulostaa niin pirun tutulta tekstiltä.... koeta jaksaa. Apua saa jos heittäytyy hankalaksi.



t. adhd/epävakaa persoonallisuus

Vanhemman kuolemasta, väistämättömästäkin (syöpä tms.), on pienen lapsen joka tapauksessa äärimmäisen vaikea selvitä. Jos vanhempi tappaa itsensä, syyttää lapsi siitä todennäköisesti itseään, kuten avioerotapauksissakin usein käy. Avioeron vain ymmärtää vanhemmiten, äidin itsemurhaa ei ihan noin vain. Haluatko lapsillesi loppuelämäkseen sen taakan, että he ajattelevat olleensa kuolemasi syy? He tulisivat todennäköisesti tarvitsemaan psykiatrista hoitoa myöhemmin elämässään itsemurhasi takia, tiedät itse miten vaikeaa voi avun saaminen olla, tahdotko samaa lapsillesi? Olet heille kaikki kaikessa. Heille on aina parempi, että olet elossa kuin kuollut. Huolimatta riittämättömyyden tunteistasi ja masennuksesi aiheuttamasta jonkinasteisesta toimintakyvyttömyydestä.

Älä nyt siitä itseäsi piiskaa.

olen seurannut yhtä perhettä, jossa äiti teki itsemurhan. Jäljet se jättää lapsiin. Koskaan ei lapset toivu sellaisesta. Toivottavasti saat asiasi ja elämäsi kuntoon!

tule helsinkiin, tääl on töitä eikä ketään ihmetellä :-) paranisit varmaan jos saisit kivan uuden työpaikan ja kavereita, niin mullekkin kävi! nro9

Olen aika syvällinen ihminen ja pelkään, että helsinkiläiset ovat kaikki pinnallisia ja kylmiä.

Helsingissä on plajon suvaitsevaisempi ilmapiiri kuin monessa muussa kaupungissa. Tänne on tullut paljon ihmisiä muualta Suomesta, joten se vaikuttaa paljon ilmapiiriin.

Ikävä jää, mutta suru katoaa

se ei muista mutta varmasti tulee ongelmia kun lapsi tajuaa mitä joskus on tapahtunut.



Isompi lapsi hajoaa kappaleiksi. Olet todella vitusta oleva persepää, jos menet itsesi tappamaan. Vihaan tuollaisia luusereita.

Elämä voi muuttua iloksi, ei kannata heittää sitä pois. Menet lääkäriin heti maanantaina!

En vain jaksa näitä koko ajan eteen viskattavia murheita enää.



Olen vitun perseestä oleva kusipää, kun olen teidän veronmaksajien verta imemässä, pienempi on päiväkodissa. Mutta jos tapan itseni, olen saman lainen vittupää! En tajua.



Mulla on persoonallisuushäiriö ja nyt vasta, vuosien avunpyyntöjen jälkeen SAATAN päästä psykoterapiaan.

Älä tee sitä. HAe apua! Voimia, kyllä sinä suosta nouset.

jos pysyttelet hengissä, pyrit hoitamaan itseäsi ja teet parhaasi äitinä.

kai syöt lääkkeitä?????ja tarpeeksi paljon????

jos tilanteesi on noin paha pääset kyllä sairaalaan. voimakas itsetuhoisuus on oikeesti sairautta ja siihen on olemassa HOITOA. usko tai älä. Et ole ainut onneton tässä maassa!!!!!ja jos olet valmis jättää lapsesi lopullisesti niin kai voit jättää heidät sairaalareissun ajaksi???