hei te toiset naiset, kauanko olette jaksaneet

ja jo tekee pahaa. Harmittaa niin vietävästi, että ei saa olla se ykkönen, jonka aikataulun mukaan eletään. Mua ei haittaisi (kuten ei miehen vaimoakaan) että miehellä on toisia naisia, mutta harmittaa, että meidän menot peruuntuu kun vaimo muuttaa mieltään. Sikäli en uskoisi olevani tässä kauaa.



Toisaalta en ole koskaan tavannut tällaista miestä. Sovimme toisillemme täydellisesti henkisesti ja fyysisesti. Mies on toivonut, että jatkaisin hänen kanssa sittenkin kun löydän "oman" miehen jonka kanssa perustan perheen. Rakastajani on sanonut odottavansa meidän alkuhuuman yli, jolloin en tietenkään halua muita kuin mieheni. Kunhan saa vaan olla kanssani.



Että joutuu ne miehetkin odottamaan ;-)

Niin, mullakin on kyllä muita miehiä tässä ohessa. Samanlaisia ollaan rakastajani kanssa ;-)

tunnen, että mies on elämäni mies, meillä on niin hyvä yhteys sekä henkisesti että fyysisestikin. ja kaksi vuotta tässä on takana.

puhuttiin juuri tunti puhelimessa, ovat perheensä kanssa mökillä ja on nyt kauppareissulla yksin.

edelleen aion jatkaa, vaikkakin illalla menen terassille, jos vaan ei ala sataa...

Ja puhun kokemuksesta, olin toinen nainen 6 vuotta - ja juu olimme niin fyysisesti ja henkisesti läheisiä. Juttelimme tuntikausia puhelimessa ja muutenkin ja seksielämä oli toisesta maailmasta.



Oikeasti homma oli niin, että mies on säälittävä huonoitsetuntoinen henkilö joka tarvitsi ihailua jaksaakseen elää perhe-elämää. Sitten en enää minäkään riittänyt hänelle, vaan palasi vaimon luokse kun alkoi ikää olla hänellä itsellään , eli nyt sitten urheilee kovasti vaimon kanssa ja seksielämäkin on palannut. No mitäs mulle, löysin ihanan vapaan miehen joka haluaa mut ja mä hänet. Itsetuntoni tallaantui toisena naisena, nyt olen onnellisempi kuin koskaan.

olla minun kanssa, vaan etsi koko ajan netistä seuraa. Ikinä en anna itselleni anteeksi omaa typeryyttäni.

Lopulta olin niin poljettu ja nöyryytetty, että syydin miehelle kirjeitse kaiken pahan olon. Sen sijaan, että mies olisi ymmärtänyt minua ja vaikka selittänyt oman kantansa, niin hän vain lopetti suhteen kommentoimatta mitään itse asiasta. Lopettaminen tapahtui yhdellä virkkeellä, jossa oli neljä sanaa. Alla nimi. Ei muuta. Sen jälkeen en ole ollut yhteyksissä, koska viestissä asia ilmaistiin selvästi ja kiellettiin.



Ymmärsin jo kirjoittaessa sitä tekstiä, että tn. asia on lopussa, mutta olisin kaivannut jotenkin ryhdikästä ja empaattista päätöstä asialle. En kuitenkaan siinä kirjeessä mitenkään nimitellyt, iskenyt vyön alle tai mitään.



Vielä vuosiakin myöhemmin olen tavallaan katkera ja muistelen tuota suhdetta pahalla. Vain muutama kuukausi sen loppumisesta tapasin nykyisen mieheni ja pellenä oleminen suorastaan korostui siinä vaiheessa. Oli ihanaa saada vilpitöntä rakkautta, huomiota jatkuvasti ja viettää estoitta aikaa yhdessä. Rakastuin todella ja rakastuminen on muuttunut rakkaudeksi. Sen miehen kanssa aikanaan kyse oli vaan ihastuksesta, loppujen lopuksi.

Homma lähti liikkeelle kun olin itsekin varattu. Erosin, mies ei. Eroni jälkeen tapailimme vielä melkein puoli vuotta.



Olemme puhuneet asian osittain halki, se ehkä helpottaa.



Mutta ikävä kyllä - pakko sanoa että rakastan häntä edelleen.



Olen sen jälkeen seurustellut pariin otteeseen mutta ei kenenkään kanssa ole samanlaista yhteyttä. Kaipaan häntä ihan kauheasti.



Kauhea jo pelkkä ajatuskin että loppuikä menee ikävöidessä. Toisaalta tiedän että hänkin rakastaa minua - tavallaan. Mutta hänessä ei ollut rohkeutta jättää perhettään.



Jos olisin etukäteen tiennyt miten tässä voi sattua olisin jättänyt väliin. Mutta minkäs teet kun rakastuu...



N40

että sain miehen omakseni eli vajaat puoli vuotta.



Ei mun itsetuntoni olisi kestänytkään vuosikausien ihmettelyä. Kyllähän miehen pitää osata huonommasta luopua jos parempi on tarjolla.



Ja jeesustelijoille voin sanoa, että hyvin tiedän miehen voivan jälleen löytää paremman. Vaikka niin kävisikin, mitään en katuisi. Ovat nämä vuodet olleet niin ihania!

Itselläni on ollut kaksi toista miestä ja kumpaakin voin sanoa kohdelleeni hyvin ja ehdottoman oikeudenmukaisesti. Ensimmäisen kohdalla pyrin huomioimaan häntä tarpeeksi ja toisaalta sanoin alusta asti reilusti, missä mennään. Tajutessani miehen olevan liian rakastunut, lopetin suhteen, vaikka se olikin vaikeaa. En halunnut loukata häntä ja itse koen ahdistavana tilanteen, jossa minusta tykätään liikaa ja en pysty antamaan toiselle lisää.



Tästä mentiin muutamia vuosia ja sitten tuli taas uusi mies. Tähän mieheen rakastuin kunnolla ja lupasin hänelle eroavani. Niin myös tein ja 2kk:n päästä lupauksesta muutin pois eksäni luota. Olemme edelleen yhdessä 12 vuotta myöhemmin ja meillä on yhteisiä lapsia.



En halua puolustella sivusuhteitani, vaikka toinen niistä osoittautuikin siksi elämän rakkaudeksi. Tarkoitan vain, että naiset aloittaessaan suhteen sivussa, ovat paljon rehellisemmällä mielellä liikkeessä. He eivät pyri pitämään ketään siinä roikkumassa ja ovat valmiita eroamaan vaikka, jos rakkaus iskee kunnolla. Miehet taas... tykkäävät syödä ja säästää. Loputtomiin.