Lue keskustelun säännöt.
Anoppini on ihan hirveä pirttihirmu!
04.07.2010 |
On ollut ikänsä kotiäitinä/kotirouvana ja ilmeisesti potee tästä jotain huonommuutta, kun on jatkuvasti pätemässä! Siis mikään - en niin mikään - ole meillä koskaan hyvin minun jäljiltäni. Korjailee verhojen asentoa, puhdistelee lattiaa, tahtoisi siirrellä huonekalujakin paremmin. Tekemässäni ruoassa on aina jotain vikaa, liian vähän tai paljon suolaa, perunat ja makaronit kypsyneet liian kauan aikaa. En myöskään leivo tarpeeksi usein (voi mies- ja lapsi-parkoja, anoppi on vihjaillut että heidän täytyy varmaan heille mennä jotta saavat päivittäisen pullansa), anopin mielestä on hirveää etten silitä lasteni ja mieheni alushousuja jne. Lapsiakaan en osaa hoitaa tarpeeksi hyvin vaan aina on jotain pielessä, milloin on lapsilla liian vähän päällä ulkona, milloin taas mekossa on ryppy (iik), lasten uhmaiät on minun syytäni kun en ole osannut kasvattaa. Olen laiska kun pihalla ei kasva enempää kukkia ja muutenkin täysin epäkelpo kaikin puolin.
Olen yrittänyt korjata asiaa kertomalla faktoja (lasten ei ole hyvä syödä makeaa joka päivä: tämä leipomiskommentteihin, jää enemmän aikaa perheelle kun jätän turhat hommat vähemmälle, lasten luonnolliseen kehitykseen kuuluu uhmakausia). Olen myös yrittänyt pönkittää anopin huonoa itsetuntoa sopivan paikan tullen kehumalla hänen leipomuksiaan maasta taivaaseen, kiittämällä antamistaan vinkeistä jne, mutta anoppi vaan myhäilee tyyliin "tiesinpäs" ja jaktaa solvaamistani ja kasvattamistani. Asiasta on myös ihan suoraan puhuttu, siis tyyliin "En tykkää yhtään kun sinä olet aina puuttumassa meidän asioihin" josta anoppi saa hepulit ja tahti vaan yltyy.
Siis mikä tässä enää neuvoksi? Itse olen korkeasti koulutettu ja mielestäni työn ohessa pyöritän perhettä ja kotia oikein mallikkaasti, tämä ilmeisesti ärsyttää koko elämänsä kodin, lasten ja miehen hoidolle omistanutta anoppia.
Valitettavasti anoppi asuu tuossa parin kilometrin päässä joten tiedossa on että tänäänkin tulee taas käymään, edelleen on paha mieli edelliskerrasta. Meinasinkin lähteä tänään lenkille/kauppaan/jonnekin anopin kyläilyn ajaksi. Ihan jo omien hermojenkin takia. Tuntuu ettei lopullinen avautuminen ole enää kaukana.
Kommentit (5)
Pistä mies sanomaan äidilleen, että nyt loppuu.
Lähde vaan sinne lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli exän kanssa aikanaan vähän sama ongelma äitinsä kanssa. Siinä vaiheessa, kun olimme ulkomailla ja anoppi oli vaihdellut meillä järjestystä niin kaapeissa astioille ja olohuoneessa huonekaluille sekä viikkaillut minun alusvaatteitani, meni exälläkin hermot. Hän sanoi äidilleen jotain (en tiedä mitä) ja se loppui suurimmaksi osaksi siihen. Mutta, jos miehesi pitää siitä, että äitinsä tavallaan hemmottelee häntä edelleen, tuo tie on loputon.
Jos ei osaa pitää mölyjä mahassaan, voi pysyä poissa.
Teillä eletään nykyaikaa ja on muutenkin monta tapaa elää, joista mikään muu ei ole juuri se oikea teille.
Jotenkin sille anopille pitäisi saada sellainen asia selväksi, että talo elää tavallaan...
Miehesi voisi hyvin sanoa, että meillä tehdään näin ja se sopii meille. Hänen olisi hyvä myös kehua sinua äidilleen, jotta äiti tajuaa pojan olevan tyytyväinen. Veri on vettä sakeampaa, joten oman pojan kommentti menee mummolle varmasti paremmin perille.
Toi on kyllä rasittavaa, että joutuu omasta kotoa lähtemään.
se vaan lisää pätemisharhaa. Ikävintä tuollaisissa ihmisissä on se, että he eivät kunnioita muita ja erilaisia toimintatapoja. Onko sinun mahdollista pitää ihmisestä kaiken tuon shown takana? Itse yritin tätä keinoa ja ajoittain se onnistuu oman anopin kohdalla. Yritän pitää mielessä, että hän on oman aikansa kasvatti, jonka mahdollisuudet muokata elämäänsä ja ajattelukaavojaan ovat rajalliset.
Ei tuossa muu auta kuin pitää kanssakäyminen mahdollisimman vähissä ja puheenaiheet vähemmän tulenaroilla alueilla.
ja paras neuvo on "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos". Se on vaikeaa, mutta mahdollista oppia.