Lue keskustelun säännöt.
Vanhat ensisynnyttäjät, kertokaa kokemuksia!
01.07.2010 |
Olen 32-vuotias toistaiseksi lapseton nainen; ehkäisyn aiomme miehen kanssa jättää pois vuoden vaihteessa.
Kiinnostaisi kuulla kaikenlaisia kokemuksia teiltä, jotka olette saaneet ensimmäisen lapsenne keskimääräistä vanhempina. Kuinka kauan kesti tulla raskaaksi? Oliko raskaudessa ongelmia tai menikö kesken? Miten synnytys sujui ja arki lapsen kanssa? Miksi et hankkinut lasta nuorempana? Miksi halusit lapsen, ja oletko tyytyväinen valintaasi? Kaikkea sitä tavallista, mikä kokematonta naista kiinnostaa.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Ajattelin oikeastaan, että en ehkä tulisi hankkimaan omia lapsia. Pidän kyllä lapsista (usein enemmän kuin aikuisista), enkä koskaan ole ollut mielipiteessäni mitenkään ehdoton, mutta tuntui vain siltä että itselleni ei sellaisia tulisi. Sitten kuitenkin tapasin nykyisen mieheni, joka kovasti halusi isäksi, ja vähitellen minäkin aloin yllätyksekseni lämmetä ajatukselle. Nykyisin mietin aika useinkin, millaista elämämme lapsen kanssa olisi, ja ajatus tuntuu ihanalta mutta samalla pelottaa ryhtyä johonkin niin suureen, kun kuitenkin tiedän että en voi sitä mitenkään etukäteen hahmottaa.
Nyt olen alkanut pyöriä täällä vauvapalstoilla, varmaankin siksi että alitajuisesti haluan tehdä itselleni mahdollisimman selväksi, mihin olen ryhtymässä.
Mitä haluaisit sanoa minulle?
Kommentit (32)
En siis mielestäni varsinaisesti vanha, mutta keskiarvoa vanhempi kylläkin.
Tulin raskaaksi ekasta kierrosta. Raskaudessa oli ongelmia, mutta niillä tuskin oli mitään tekemistä iän kanssa. Suvussani on ollut vastaavaa eri ikäisillä.
Synnytys oli vähän ehkä normaalia raskaampi, mutta sillekään en usko iän olleen suuri tekijä. Suurin vaikuttaja oli, että vauva ei meinannut laskeutua. Raskauden aikana jouduin olemaan paljon levossa ja ehkä parempi kunto olisi tuossa vaiheessa auttanut, vaikea sanoa. Silti kyllä suosittelisin hyvän kunnon hankkimista, jos mahdollista. Kyllä se synnytys muutenkin sujuu, mutta mielellään olisin ollut itse paremmassa fyysisessä kunnossa. (Toisaalta taas erittäin hyväkuntoisilla esim. urheilijoilla on kuulemma usein ongelmia liian hyvässä kunnossa olevien lihasten vuoksi. Eli kohtuus kaikessa.)
Arki oli rehellisesti sanoen raskasta melkein ekan vuoden. Siinäkään syynä tuskin oli sinänsä ikäni vaan lapsen sairastaminen ja allergiat. (Kaveripiirissäni en ole havainnut äidin iällä mitään vaikutusta äidin jaksamiseen. Eniten vaikuttaa se miten lapsi nukkuu, sitä seuraavaksi lapsen muu sairastelu tai "helppohoitoisuus" ja kolmanneksi miehen osallistuminen.)
Mutta hetkeäkään en kadu lapsen hankkimista. Oma lapsi on kuitenkin jotain niin ihanaa, että sitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Nyt koen, että olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi lasta hankkinut.
Sanoisin, että hanki vaan lapsi jos siltä tuntuu. Enkä huolehtisi asiasta liikaa etukäteen. Sitä ei voi tietää millaista elämä lapsen kanssa tulee olemaan. Olet oikeassa siinä, ettei sitä oikein voi hahmottaa: Ei sitä voikaan. Lapsen kanssa olen oppinut, että on niin paljon asioita joihin en voi vaikuttaa tai ennakoida. Olen oppinut paremmin elämään sen kanssa mitä eteen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain esikoiseni hieman ennen 36-v. synttäreitäni. Meillä takana pidempi projekti eli kävimme läpi hedelmöityshoidot. Mutta en usko, että se oli millään lailla iästäni kiinni, koska samat ongelmat olisivat olleet kohdallani esim. alle 30-kymmpisenäkin. Joten ei siis iästä välttämättä kiinni tuo raskautuminen. Mutta hyvä tietty jos saisi ekan lapsen hieman nuorempana, jos haluaa esim. enemmän lapsia ja raskaaksitulo hankalaa.
Itse raskausaika meni loistavasti ja vointini oli hyvä. Synnytys on sitten ihan oma tarinansa ja itelle se oli vaikea, mutta tuskin siihenkään ikä vaikutti mitenkään. Olen ollut suht liikunnallinen ja hyväkuntoinen, mut vauva-arjen raskaus ehkä silti yllätti. Mm. imetys ja kanniskelu ottavat koville ja suosittelen selkä/käsilihasten hyvää kuntoa! : ) Imetys on itsellä ainakin huonontanut ryhtiä ja se aiheuttanut päänsärkyä ja niskakipuja. Jumppa tekisi terää (ja hieronta!).
Se mitä kirjoitit "vauvaprojektista" kuulosti aika tutulta. Mutta nyt arjessa on saanut huomata, että on luovuttava liiasta suunnitelmallisuudesta ja "tilanteen hallinnasta" eli yleensä mikään asia ei mene niin kuin äiti suunnittelee, vaan vauva päättää tehdä just eri lailla. Eli neuvoisin ottamaan rennommin ja elämään tässä hetkessä, vauvan ehdoilla.
Parisuhteesta kannattaa myös pitää huoli, yhteentörmäyksiä tulee aika herkästi kun molemmat ovat väsyneitä..
Ei muuta kuin tsemppiä "projektiin"! Kyllä oma lapseni on maailman paras asia mitä olen saanut aikaiseksi! : )
pari kuukautta ennen kuin täytin 38. Kahdeksan kuukautta kesti tulla raskaaksi. Raskausaika sujui hyvin, turvotus vaivasi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä iän kanssa, vaan se on meillä suvussa :-). Turvotuksen vuoksi raskauskiloja tuli yli 20, mutta 15 kiloa katosi synnytyksen jälkeen kahdessa viikossa ja loputkin puolessa vuodessa. Synnytys meni ihan ok ja lapsi oli terve.
Vauva-aika ei ollut erityisen raskasta, meillä on ollut hyväuninen lapsi.
Itse en olisi ollut yhtään aiemmin valmis äidiksi (tein 30-vuotiaana abortin, enkä kadu sitä vieläkään) eikä minulla ollut missään vaiheessa vauvakuumetta, mutta suostuin lapseen, koska mieheni halusi lasta. Enkä ole tätä äitiyttäkään katunut :-), mutta meillä onkin hyvä tukiverkko eli elämä ei ole oikeastaan mitenkään mullistunut.
Mina sain lapset 39v ja 41v, kaksi tosi helppoa raskautta, helppoa synnytysta, imetin molempia vuoden ikaan asti ongelmitta.
Mutta nama ovat niin yksilollisia juttuja :-)
Tsemppia!
Esikoisen "alkuunsaamiseen" tarvittiin klomifeenia. Raskauduin 1.5 vuoden yrittämisen jälkeen, viidennellä klomifeenikuurilla. Toinen raskautuminen spontaanisti esikoisen ollessa 10kk. Vaikka imetin vielä eskoista.
Molempien raskauksien aikana olin sekä fyysisesti että psyykkisesti "elämäni kunnossa". Ekan raskauden aikana olin töissä ongelmitta äitiysloman alkuun. Ja toisessa raskaudessa jaksoin kuumana kesänä hyvin juosta esikoisen perässä raskauden loppuun asti. Lapsiveden mennessä olimme juuri lähdössä pyöräilemään, mutta vaihdoimmekin kulkuneuvon autoksi ja suuntasimme synnyttämään...
Normaalit alatiesynnytykset viikoilla 39 ja 38+jotain. Ekassa sain epiduraalin, toinen poikanen oli niin vauhdikas, etten ehtinyt saada mitään kivunlievitystä.
Täysimetin molempia silloisen suosituksen mukaisesti 6kk ongelmitta, esikoinen lopetti itse 1v4kk ikäisenä, kuopus "puolipakolla" 1v8kk ikäisenä.
Esikoinen oli unelmahelppo vauva, kuopus sitten valvotti meitä 1.5 vuotta. Esikoinen oli reippaan mustasukkainen. Joten tuo aika oli rankkaa, mutta silti ihanaa. (parisuhdetta kyllä kuormitti, mutta yhdessä ollaan edelleen)
Miehen kanssa oltiin vuorotellen hoitovapaalla ja hoidettiin pojat kotona siihen asti, kun kuopus oli 3v.Pojat nyt ihanat 6v ja 5v vesselit.
Kliseisesti "päivääkään en vaihtaisi pois" enkä voisi tietää mitä olisin menettänyt, ellemme olisi saaneet näitä heppuja.
Ikäni takia emme ikävä kyllä saaneet toivomaamme kolmatta lasta, vaan yrittäminen päättyi kolmeen keskenmenoon kolmen vuoden sisällä kuopuksen syntymän jälkeen.
Suosittelen lämpimästi, aikaakin vielä on hyvin, kun olet noin nuori!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa ihana lukea näitä kirjoituksia, tosi kiva kuulla näin positiivisia ajatuksia ja kokemuksia (vähän tavallista myöhemmin) startanneesta äitiydestä.
Olen itse 36v ja vauva on ollut jo vuosia suunnitelmissa, mutta se ei ole tapahtunut niin nopeasti kuin toivoimme. Viime syksynä tulin viimein raskaaksi mutta sain keskemenon viikolla 7.
Välillä on meinannut tulla paniikkia että aika loppuu kesken, mutta tämän keskustelun luettuani tuli todella hyvä fiilis. Ehtiihän tässä vielä hyvin!
Normaalit alatiesynnytykset viikoilla 39 ja 38+jotain. Ekassa sain epiduraalin, toinen poikanen oli niin vauhdikas, etten ehtinyt saada mitään kivunlievitystä.
Oliko kokemus paljon pahempi ilman kivunlievitystä? Itse haluaisin mielenkiinnosta kokea synnytyksen kivut sellaisina kuin ne ovat. Jotenkin kai kiinnostaa, miten paljon ihmistä voi sattua ilman että hän on kuitenkaan varsinaisesti hengenvaarassa.
Miten itse vertaisit kokemuksiasi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin vauvan kolme kuukautta sitten 39-vuotiaana, täytin kuukauden kuluttua synnytyksestä 40.
Tein kovasti töitä kolmikymppisenä ja lisäksi miesmakuni oli huono (pelimiehet kiinnosti), joten en löytänyt sopivaa kumppania silloin.
Tapasin puolisoni noin kolme vuotta sitten ja jätin pillerit pois seuraavassa kuussa! Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi viiden kuukauden yrityksen jälkeen, mutta raskaus meni kesken viikolla 6+. Seuraava raskaus lähti vähän yli vuosi pillereiden lopettamisen jälkeen ja meni kesken viikolla 8+. Olimme tässä välissä ehtineet käydä jo lapsettomuuslääkärin vastaanotolla.
Olin jo varma, että raskaus ei tule onnistumaan, mutta tulinkin yllättäen toisesta keskenmenon jälkeisestä kuukautiskierrosta raskaaksi. Raskaus sujui hyvin. Alkuraskaus oli henkisesti rankkaa, koska odotin koko ajan keskenmenoa. Olen normaalipainoinen ja aika liikunnallinen, kävin kuntosalilla viikolle 34 asti.
Synnytys käynnistyi itsekseen noin viikko yli lasketun ajan. Vauva syntyi imukupilla tarjontavirheen takia. Olin varautunut paljon hankalampaan ja varsinkin kivuliaampaan kokemukseen. Suosittelen alatiesynnytystä! Oman kokemukseni perusteella naisella ei ole mitään syytä pelätä synnytystä!
Välilihanleikkaushaava oli kipeä noin viikon, muuten toivuin oikein hyvin. Raskauskiloja on vielä muutama jäljellä, viisitoista kiloa katosi aivan itsestään! Imetys on sujunut helposti ja vauva kasvaa hyvin. Saimme helpon vauvan, joka jo kuusiviikkoisena alkoi nukkua öisin 6-7 tuntia putkeen.
En ole koskaan ollut mikään vauva-ihminen, mutta oman vauvan saaminen on aivan ihanaa! Vauva on itse asiassa paljon ihanampi kuin olin koskaan kuvitellut! Harmittaa, että aivan ensiviikkoina olin niin ihmeissäni, että en edes tajunnut, kuinka käsittämättömän ihana vastasyntynyt vauva on!
Olen valtavan kiitollinen, että sain nelikymppisenä hyvän puolison ja vieläpä aivan ihanan vauvan! Nämä ovat elämän hienoimmat asiat, työ- ym saavutuksilla ei näihin verrattuna ole juurikaan merkitystä.
Haluaisin sanoa sinulle, että raskaus ja synnytys ovat hienoja kokemuksia myös vanhana ensisynnyttäjänä ja oma vauva yllättää ihanuudellaan!
Onpa ihanan kannustavia ja toiveita ylläpitäviä tarinoita. Olen itse 32-v. ja vasta ihan lähiaikoina herännyt siihen, että haluaisin oman perheen. Kaikilla kavereilla on jo perheet. Mutta ongelmanani on, että en ole löytänyt sopivaa miestä ja kipuilen tämän asian kanssa nyt oikein kunnolla. Jotenkin ihana lukea muiden tarinoita siitä, että toivoa ei ole vielä menetetty. Millä ihmeellä te muut pysyitte järjissänne odottaessanne Sitä Oikeaa, kun kukaan ei voi takeita antaa, että kaikki sellaisen löytävät. Lohduttava viestiketju kuitenkin, kiitokset kaikille siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduin tutkimuksiin, vikaa ei löytynyt mutta hoidot aloitettiin. Tehtiin 3 IUI:ta turhaan, 1. IVF tuotti tulosta saimme kaksoset.
Käytimme satunnaisesti ehkäisyä kun emme uskoneet että luomusti lasta tulisi, tuloksena synnytin kuopuksen hiukan ennen 36v. synttäreitäni.
En ole missään vaiheessa tuntenut itseäni vanhaksi synnyttäjäksi.
Lasta en tehnyt aiemmin, kun ei vain ollut sopivaa miestä isäksi.
Toinen 41v ja kolmas 42v. Ei siis ongelmia raskautumisessa, vaikka imetin(tulin raskaaksi imettäessäni). Olen ollut tosi hyvässä fyysisessä kunnossa(urheillut aina paljon). Raskaudet sujuneet tosi hyvin ja olen urheillutkin viimeiseen asti. Lasten kanssa on IHANAA! Vaikka välillä tietenkin olen ihan helisemässä näin monen pienen kanssa.
Olen ollutns. uraihminen. Nyt nautin täysillä äitiydestä.
Ainoa sellainen pulmallisempi juttu minulle on ollut synnytys. Sillä ei ole ikään liittyvää yhteyttä, vaan lantioni ei ole mikään maailman tilavin ja sektioon on jouduttu turvautumaan. Tosin helppo toipuminen eikä mitään ongelmia:)
Toivotavan kaikkea hyvää sinulle äitiyden tielle. Kyllä kannattaa.
vanha ensisynnyttäjäksi, vaikka nykyään ihan normi-ikäinen noin muuten.