Kun sait miehesi sukunimen...

Pyydä miestä ottamaan sinun sukunimesi. Pähkäilköön hän sitten, miten esittelee itsensä. :)



Oikeesti. Jos tuo on noin vaikeaa, niin miksi ehdottomasti haluat vaihtaa sukunimesi? Tai sano vaan, että tässä Mari Möttönen, os. Virtanen, jos muistat.



Mä en ainakaan aio vaihtaa nimeäni! Olisi tosi rassaavaa vaihtaa kaikki passit ja kortit ja kuulutella kylillä, että nyt mulla onkin uusi sukunimi. Jos mies haluaa yhteisen sukunimen, saa ottaa mun nimeni jos haluaa. Ja entäs sitten, kun tulee ero. Taas saa olla vaihtamassa nimeä. No thx.

Olen huomannut, että jopa kiihkofeministitkin syövät sanansa, kun mies sanoo, että lapsille tulee hänen sukunimensä. Niin se vain on että naiset edelleen ottavat miehen nimen, perinne.

ottaa miehen sukunimeä mutta kyllä olen sen kuitenkin ajatellut ottaa. Ja ihan syystä että olen aina vihannut omaa sukunimeäni! Ihan hirveä nimi! Tekisi niin mieli ottaa sitten miehen nimi vaikka se kyllä tuntuisi oudolta. Mutta saisinpa ainakin kauniin nimen. Olen aina kadehtinut ihmisiä joilla on kaunis sukunimi syntymästä saakka.

joku kysyi nimeä niin ajattelin eka päässäni että Maija Meikäläinen mutta pitää sanoa Virtanen

ja suustani sittten sylkäisin nimen Maija Virtanen... ja nyt uusi nimi on selkärangassa ehkä 2 vuoden jälkeen. Mutta vieläkin 3 vuoden jälkeen voi päänupissa vieläkin ajatella että Meikäläisen Maija mutta suusta tulee kylläkin Virtasen Maija. Toistepäin oli jotenkin vaikeampi opetella.

viime kesästä ja en vois kuvitellakkaan itseäni vanhalla sukunimellä. Jos joku vahinogossa kutsuu mua tyttönimellä, se särähtää korvaani tosi pahasti. Mulla meni pari kuukautta tottua uuteen ja tulihan esim työpuhelimeen vastattua vanhalla monet kerrat, kirjoitin pankkikortteihinkin vanhaa nimmaria kunnes aloin ihan harjoitella uutta :)

Millä vuosituhannella sä ap elät? Ja minkä takia sun pitää naimisiin mennäkään? Mitä se papin aamen mitään muuttaa sun elämässä?

Olen huomannut, että jopa kiihkofeministitkin syövät sanansa, kun mies sanoo, että lapsille tulee hänen sukunimensä. Niin se vain on että naiset edelleen ottavat miehen nimen, perinne.

tosin järkeilin että on ihan sama onko mulla isäni suvun nimi vai mieheni suvun nimi. mieheni tosin ei kiihkoillut mistään tulevien lasten nimistä, tuskin sellaista edes tajusi ajatella.

mulla on pitkä kaksiosainen (tuuliin tuulikki-marikki) etunimi, ja isäni sukunimi on samaa sarjaa. mulla meni ennen ikä ja terveys ihan nimen kirjoittamiseen, sain myös toistaa ja tavuttaa nimeni ihmisille usein. miehen sukunimi on helpompi ja yleisempi, käytännöllisempi käyttää. nyt mun nimi yleensä mahtuu sille varatulle viivalle.

Eihän kai kukaan mene naimisiin ajatellen, että kuitenkin erotaan, eihän???!!! Ja vastatakseni kysymykseen... Me ostettiin talo kohta naimisiin mentyämme ja niihin laina ym. papereihin tuli sitten aika monta kertaa harjoiteltua uutta nimeä.

totuttelemaan uuteen nimeen. Harjottelin miltä se näyttää kirjotettuna, millainen nimmarista tulee, ajattelin paljon asiaa. Toki sitä lipsahti häiden jälkeen useinkin vanha sukunimi suusta, mutta sitten naureskellen korjasin sanomisiani.



Nyt on viisi vuotta häistä ja tuskin muistan mikä on ollut tyttönimeni :D

Mun lapset saa kyllä mun sukunimen. Ja piste. Tästä asiasta en suostu miehen kanssa edes keskustelemaan. Sillä on niin tylsä sukunimi. Ei munkaan sukunimi mikään ihmeellinen ole, mutta parempi kuitenkin. Enkä missään nimessä haluaisi eri sukunimeä lapsille kuin itselleni.



Tosiasia on että noin puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon. Eihän sitä kukaan naimisiin mennessään varmasti suunnittele eroa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että se on aika todennäköinen vaihtoehto kuitenkin. Itse tuskin kovin heppoisesta syystä eroaisin, mutta miehistä ei koskaan tiedä, mikä niiden päässä naksahtaa.

En ole mikään veministi, kuten joku kirjoittaja tuossa väitti. Olihan sekin vanha perinne, että naisen omaisuus siirti aviomiehen määräyksen alle ja naisen piti mieheltä pyytää lupa, jos halusi kodin ulkopuolelle töihin. Eihän näitäkään vanhoja perinteitä kukaan enää Suomessa noudata, joten miksi jonkin perinteen vuoksi pitäisi ottaa miehen sukunimi?



Eikä se mies lasten sukunimeä voi päättää. Ei mies voi sanoa, että lapselle tulee sitten hänen sukunimensä. Tai voi, mutta eihän sitä kukaan kuuntele. :) Tai siis, lain edessä lapsen sukunimen päättää äiti.

Tyttonimi oli -nen loppuinen nimi, joka ulkomailla asuessa ei mennyt oikein kertaakaan ja oli alyttoman hankala tavata sita puhelimessa. Ja viela kun se on H-alkuinen ja asuttiin ranskankielisessa maassa, kun mentiin naimisiin, niin oli luonnollista vaihtaa sukunimi, koska en jaksanut kuunnella sita, miten ihmiset sen vaantaa ja yrittaa sanoa oikein. Onneksi miehen sukunimi on lyhyt ja sopiva ulkomaalaisen suuhun.

Vajaan puolen vuoden kuluttua möläytin tyttönimeni vahingossa kun piti esitellä englanniksi itseni.

En ole mikään veministi, kuten joku kirjoittaja tuossa väitti. Olihan sekin vanha perinne, että naisen omaisuus siirti aviomiehen määräyksen alle ja naisen piti mieheltä pyytää lupa, jos halusi kodin ulkopuolelle töihin. Eihän näitäkään vanhoja perinteitä kukaan enää Suomessa noudata, joten miksi jonkin perinteen vuoksi pitäisi ottaa miehen sukunimi?

Kaksi ekaa vaikuttavat oleellisesti naisen itsemääräämisoikeuteen, kun taas sukunimi ei.

ja kyllä sen käyttäminen tuotti alussa suuria vaikeuksia. Vieläkin kahden vuoden jälkeen välillä nopeassa tilanteessa tulee vain tyttönimi. Mutta koko ajan harvemmin. Eli kyllä siihen tottuu.

Vaikka varmaan useita kuukausia se vei aikaa ja silti joskus vuodenkin jälkeen meinasi vanha nimi lipsahtaa. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Kyllä sen aika näyttää, miten sitä uutta nimeä alkaa käyttämään.

enkä ole kertaakaan sanonut vielä vanhaa sukunimeä. varman siks että tää on niin uus juttu että kun esim soittaa jonnekkin mietin jo etukäteen miten itseni esittelen:)

kerran kyllä kävi niin että vanha kaveri kehen törmäsin kutsui minua vanhalla sukunimellä enkä mä edes tajunut sitä. kaveri ketä oli mun mukana sen huomas ja sanoi tälle toiselle että ei se mikään virtanen enään ole vaan laitinen. siinä vasta tajusin etä mua oli kutsuttu vanhalla sukunimellä:)



onnea ap tulevista häistä!!!

äläkä välitä noista tylyistä kommenteista. niillä on vaan omalla miehellä niin kamala sukunimi että ne siks on kateellisia:):) tai sit niiden miehet eivät suostu menemään naimisiin niin tarvii olla ilkeä niille ketkä naimisiin menee:):)

Olen huomannut, että jopa kiihkofeministitkin syövät sanansa, kun mies sanoo, että lapsille tulee hänen sukunimensä. Niin se vain on että naiset edelleen ottavat miehen nimen, perinne.

Itse olen feministi, samoin kaikki ystäväni (lika barn lekar bäst) ja lähes poikkeuksetta kumpikin pitää sukunimensä ja ensimmäisen lapsen kohdalla sukunimi on arvottu tavalla tai toisella. Metodeja on useita, osa aika kekseliäitäkin.