Näin uskoon tulleena on helppoa nähdä syy kirkosta eroamiseen ja ateismiin.
Se on se, että vieraannutaan niin paljon siitä, mihin ihminen on luotu ja kaikki asiat hoidetaan rahalla.
Sitten kuvitellaan, että ollaan hyviä vanhempia, kun on maksettu hienot harrastukset ja vempeleet, vaikka lapset olisivatkin eniten halunneet sellaiset tavisvanhemmat, joilla on aikaa - niinkuin ennenvanhaan - lapset otettiin mukaan pellolle maatilalla ja käytiin kirkossa sunnuntaisin. Nykyään ihmisten jumala näyttäisi olevan raha, omaisuus, mammona!
Ja se koskee varmaan suurinta osaa ihmisistä, koska roskalehtiä ei muuten kukaan ostaisi. Ne vaan saavat kaikkien kiinnostuksen, eikä kukaan enää kuuntelee asiaa. Todellla surullista. Siksi ollaankin niin hukassa! Se näkyy kaikkialla:(
Kommentit (17)
aina mukana tilan töissä. Jokasunnuntainen kirkko oli oikein kylä juorupesäke, siitä oli hartaus ja hyväsydämisyys kaukana!
t: ateisti
Mutta saako kysyä, kuka elämääsi ohjaa, jos olet ateisti, eli mihin kaiken perustat?
ap.
Mun mielestä taas kirkko ei vastaa hengellisiin tarpeisiin. Kirkon opetukset näyttävät koko ajan enemmän ihmisten keksimältä uskonnolta, kun edes keskustellaan asioista kuten naipappeus. Näyttää naurettavalta lillukanvarsiin takertumiselta, kun kirkolla voisi oikeasti olla sanottavaa etiikan saralla. Monilla ihmisillä on fiksun filosofisen keskustelun nälkä, mutta kirkko tuottaa pettymyksen, koska aina täytyisi muka olla yksi totuus ja ainoa oikea oppi.
Tosin sen saa henkilökohtaisesti parhaiten ehkä selville vaikka katsomalla sitä TV7 - kanavaa.
Mä olen ateisti, tosin erosin kirkosta vasta puoli vuotta sitten. Olen siis antanut kirkolle mahdollisuuden reilun parikymmentä vuotta, olen siis ollut hyvin avoin. Itse olin nuorena paljon mukana srk:n toiminnassa, mutta silti en kokenut uskoon tulemista ja nykyään olen siis täysin ateisti.
Lapseni kuuluvat edelleen kirkkoon, mutta en päästä heitä enää seurakunnan leireille, koska olen valitettavasti nähnyt, mitä uhkailua leireillä harrastetaan. Jos et usko, niin joudut helvettiin yms. ja mun mielestä sellaiset jutut eivät kuulu lasten elämään. Jollekin saattaa tulla pahatkin traumat. Mun mielestä usko täytyisi olla positiivinen valinta eikä pakko. Itse asiassa erosin itse kirkosta juuri sen uhkailun ja kiristämisen takia, jota lasten leirilla harrastettiin.
Sitä ei koskaan tähän asti ole päivitetty vastaamaan nykyihmisten tarpeisiin, mutta esim. juurinkin Helluntailaisuus on juusri sitä, mitä nykyihminen kaipaa!
TV7- kanavan ohjelmat ovat rentoja ja oikeaa elämää ja uskoa tukevia. Kannattaa katsoa niitä ja ymmärtää asioita. Jotkut niistä ohjelmista ovat ehkä hieman ylilyöntejä, mutta esim. lasten ohjelmat ja 90% muistakin täyttä asiaa, joten kannattaisi seurata pidempään ja tajuta!!!
Voisin melkein antaa takuun, että jokainen teistä löytää sieltä oman itsensä, kun oikein keskittyy ja kuuntelee:)
Olen itkenyt ja sitten tajunnut monta asiaa ja sama kävisi teillekin, jos...
sen on suurin osa ihmisistä ymmärtänyt. Siksi opetukset kuten "ehkäisy on väärin", "nainen ei voi olla pappi, koska ei ole yhtä hyvä kuin mies" kuulostavat pelkästään typerältä. Moni ei halua kuulua joukkoon, joka paasaa moista soopaa. Jumalaan voi uskoa muutenkin ja hengellisyyttä harrastaa jopa syvällisemmin kuin potemalla ristiriitaa kirkon opetuksen ja oman uskon välillä.
Mä olen ateisti, tosin erosin kirkosta vasta puoli vuotta sitten. Olen siis antanut kirkolle mahdollisuuden reilun parikymmentä vuotta, olen siis ollut hyvin avoin. Itse olin nuorena paljon mukana srk:n toiminnassa, mutta silti en kokenut uskoon tulemista ja nykyään olen siis täysin ateisti. Lapseni kuuluvat edelleen kirkkoon, mutta en päästä heitä enää seurakunnan leireille, koska olen valitettavasti nähnyt, mitä uhkailua leireillä harrastetaan. Jos et usko, niin joudut helvettiin yms. ja mun mielestä sellaiset jutut eivät kuulu lasten elämään. Jollekin saattaa tulla pahatkin traumat. Mun mielestä usko täytyisi olla positiivinen valinta eikä pakko. Itse asiassa erosin itse kirkosta juuri sen uhkailun ja kiristämisen takia, jota lasten leirilla harrastettiin.
Ei uhkailua, vaan tukemista ja ihan sama usko!
ei ole kyllä sekään, että leimaat Jumalaan uskomattomat ahneiksi rahan perässä juoksijoiksi.
Ja se on ihan totta, että uskon pitää olla nimenomaan ilosanomaa, eikä sitä, mitä koulussa opetetaan!
Mä pelkäsin monta vuotta, että tulee maailmanloppu, koska oli happosateita jne. Uskonnonopettaja kertoi koulussa niin!
Onneksi ihan todella tuo tv7 tuli, että pääsi tutustumaan juuri sellaiseen uskoon, joka on aina ollut sydämessäni!
Vielä en ole uskaltautunut kokouksiin tai muuhun, mutta tunnen sen joukon niin omakseni tosiaan.
ja toivon, ettei lapsistanikaan tule uskovaisia tai ainakaan ahdasmielisiä uskonsa myötä. Mutta lapsiani en erottanut kirkosta siksi, että haluan antaa heille mahdollisuuden itse päättää uskostaan ja ev. lut. srk:aan kuulumisestaan.
Mä olen ateisti, tosin erosin kirkosta vasta puoli vuotta sitten. Olen siis antanut kirkolle mahdollisuuden reilun parikymmentä vuotta, olen siis ollut hyvin avoin. Itse olin nuorena paljon mukana srk:n toiminnassa, mutta silti en kokenut uskoon tulemista ja nykyään olen siis täysin ateisti. Lapseni kuuluvat edelleen kirkkoon, mutta en päästä heitä enää seurakunnan leireille, koska olen valitettavasti nähnyt, mitä uhkailua leireillä harrastetaan. Jos et usko, niin joudut helvettiin yms. ja mun mielestä sellaiset jutut eivät kuulu lasten elämään. Jollekin saattaa tulla pahatkin traumat. Mun mielestä usko täytyisi olla positiivinen valinta eikä pakko. Itse asiassa erosin itse kirkosta juuri sen uhkailun ja kiristämisen takia, jota lasten leirilla harrastettiin.
Ei uhkailua, vaan tukemista ja ihan sama usko!
Oikeaa kristillisyyttä on vain se, että myönnät Jeesuksen Kristuksen olevan sinun herrasi ja että hän on kuollut myös sinun syntiesi tähden!
Tarkoitin tuolla viittauksellani vain sitä, että suurin osa ihmisistä on niin hukassa! Olette laivassa ilman kapteenia!Siksi asiat menevät pieleen, jos ette ole uskossa! Ja ne todellakin menevät täysin riippumatta siitä, kuin paljon teillä on rahaa, mainetta tms.

Annoin sinulle ja lapsillesi vinkin tuosta kanavasta ja se parantaisi teidät kaikki - 100% takuu, jos kuuntelette:)
Oikeaa kristillisyyttä on vain se, että myönnät Jeesuksen Kristuksen olevan sinun herrasi ja että hän on kuollut myös sinun syntiesi tähden!
Tarkoitin tuolla viittauksellani vain sitä, että suurin osa ihmisistä on niin hukassa! Olette laivassa ilman kapteenia!Siksi asiat menevät pieleen, jos ette ole uskossa! Ja ne todellakin menevät täysin riippumatta siitä, kuin paljon teillä on rahaa, mainetta tms.
Jos jollain menee huonosti, se on oma vika, koska ei ole ilmeisesti uskonut oikein. Jos uskoo oikein, ei mene asiat pieleen.
Onneksi muutettiin maalle takaisin ajoissa:)