Lue keskustelun säännöt.
Voi paska tätä kulissiliittoa...
23.06.2010 |
Mies on mulle vihainen, kun edellinen raskaus meni sairastellessa, supisteli lähes koko raskausajan, sekä synnytys vaihtu hätäsektioksi. Vauva on itkuinen, eikä vieläkään nuku öitään vaikka on pian vuoden. Vasta tuli anopin kans puhetta, kun mulla on ollut niin "helpot" raskaudet, eli mies on aina vaan sanonu, että hyvin menee ei oo mtn ongelmia.. perskeles... koko raskaus aikana ei kysyny töistä tullessaan miten mulla on menny, ei silloin kun tein töitä, eikä silloin kun jäin lasten kanssa kotiin sairaslomalle, äitiyslomaa odottamaan.
Nyt mies ei puhu mulle oikeastaan mitään töiden jälkeen, tekee töitä 12-14 tuntia vuorokaudessa, tulee lähinnä iltaisin sanomaan lapsille hyvät yötä ja istuu sitten kaljan kans tv:n eteen ja vaihtaa kanavaa siihen mitä haluaa itse katsoa, välittämättä siitä, mitä muut katsoo. Ihmettelee sitten miksi itse istun tässä koneella illat... Olen yrittänyt iltaisin toivotella hyvät yöt tms eikä mies vastaa, kääntää vian kylkeä, hän inhoaa sitä kun imetän vielä vauvaa ja tuhahtelee kun otan yöllä vauvan viereen, ettei se herätä huutamalla toisia lapsia.
minä pidän taloa yllä, pesen pyykit, laitan ruuat hoidan lapset, en ole nukkunu puoleen toista vuoteen kokonaista yötä, vain pätkissä. nykyinen vauva kun ei nuku edes 12 tuntia vuorokaudessa yhteensä, enkä voi päivällä mennä nukkumaan jos vanhemmat lapset on hereillä.
Kommentit (12)
Olen taas hetken aikaa onnellinen siitä, että olen yksinhuoltaja. :) Teen nuo samat jutut, mutta ei tarvi enempää ärsyyntyä mistään tuollaisesta miehestä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tunnu edes raskaalta. Kun koko vastuu on itsellä eikä muuta vaihtoehtoa ole, ei tule edes haaveiltua että kun ei aina tarvitsis... Sen lisäksi se fakta, ettei tarvitse kuluttaa energiaa suremalla paskaa parisuhdetta, sitäkin kun on tullut tehtyä. Ero oli paras ratkaisuni ever!
mulla ois kaupungissa asunto, josta pääsee nopeasti puistoihin, missä näkis muita vanhempia/lapset toisia lapsia lyhyt matka kauppaan, eikä kukaan valvois mun ostoksia.
Mulla ois joka toinen viikonloppu vapaa(lapset ehkä ois mummolassa, mutta samapa sille) kesällä kesäloma ja joka toinen joulu ois lapsivapaa... mulla ois jotain muutakin omaa kuin kodinhoito.
Onks tää jo niinku lopun alkua kun ajatusmaailma on tässä pisteessä ?
ap
ettei tämä liitto kestä enää...
tulee ikävä omaa pihaa ja koiraa, lapsilla isäänsä, mutta minkäs teet.. selkeästi yksin on parempi.
ainakin pyydettäessä ja suostuu myös olemaan alsten kanssa yksin, kun minulla on menoa. Liitto sinänsä on yhtä kylmä kuin teillä, mutta toistaiseksi tämä tuntuu helpommalta kuin yksinhuoltajuus. Olen nimittäin satavarma, että mies haluaisi lapset vain joka toiseksi viikonlopuksi ja ihan kaikki muu lapsiin liittyvä jäisi minulle. Nykyisellään voin sentään pyytää hänet hoitamaan edes jonkun lääkärikäynnin silloin tällöin.
Sanoisin sinulle, että yritä saada mies edes auttamaan kodin ja lasten hoidossa. Pyydät ihan suoraan etkä odotoa että hän tarjoutuu. Järjestä itsellesi menoja ja jätä mies kotiin lasten kanssa. Jos parisuhteesta ei löydy iloa, etsi sitä muuata (enkä tarkoita nyt pettämistä vaan jotain omaa harrastusta tms.) Jos tämä ei onnistu, ero on hyvä vaihtoehto. Huonoin ratkaisu on jatkaa samaan malliin, katkeroitua ja luopua vähitellen omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(en nyt muista/jaksa tarkistaa millä nrolla kirjoitin, kuitenkin ero paras ratkaisuni ever -tyyppi siis... :) )
Niin, kyllä mulle aika selkeä kamelin selän katkeaminen oli se, kun ajattelin positiivisemmin erosta ja sen jälkeisestä elämästä, kuin enää suhteesta tai sen toimimaan saamisesta.
En halua sua usuttaa mihinkään, mutta ihan oikeasti - kun se vastuu on sulla 247 (miinus isäviikonloput), niin ei se vaan tunnu jostain syystä raskaalta! Ainakin mulla näin. Sama juttu oli ennen lapsia koirien kanssa; kun mies oli armeijassa, ei aamuheräämiset ja jokapäiväiset lenkit tympineet ollenkaan, kun ne vaan oli hoidettava. Sitten taas kun mies oli kotona, otti välillä niin päähän lähteä lenkille, kun "toikin vois vähän useammin"... Koirallisena ehkä ymmärrät. :)
Ja samoin itse eroa harkitessa harmittelin talon ja pihan menettämistä - mutta ne on materiaa, jota voit haalia joskus lisää. Tätä ainoaa elämääsi et, älä siis tuhlaa sitä olemalla onneton. Ja kun tajuat harmittelevasi enemmän juuri niiden menettämistä kuin parisuhteen, ratkaisuksi ei taida kelvata enää kuin yksi...
Kyllä sää pärjäät! :)
Siis pienten lasten vanhemmille pitäisi tallettaa aina joka kuussa riittävä summa rahaa tilille että töissä ei tarvitsisi käydä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinhuoltajana on parempi olla!
Jätä tollanen kakkapää, niin tein minäkin, enkä ole päivääkään katunut!
Lapset olivat silloin juuri 1v täyttänyt, 2,5v , 3v ja 7v.
Erosta aikaa 2 vuotta ja olen elänyt viimeiset 2 vuotta elämäni parasta aikaa! Isä ei ole lapsiaan kaivannut, vain 3 kertaa tavannut näiden kahden vuoden aikana. Mutta minä ja lapset olemme tiimi, pettämätön sellainen. Kaksi keskimmäistä ovat käyneet virikehoidossa päiväkodissa viimeiset 2v. Nyt nuorimmainenkin aloitti hoidon kun minä lähdin opiskelemaan. uus8i rakkauskin on kiikarissa, tosin uutta miestä en hevillä saman katon alle ota.
ai että sitä tunnetta kun laittaa oven kiinni ja tietää ettei sieltä tule yhtään kukaan valittamaan mistään!
Omaa aikaa enemmän kuin "koskaan"! Lapset isällään 4 - 8 yötä kuukaudessa (joillain vähän vähemmän joillain vähän enemmän, mutta silti). Se on korvaamatonta kun tietää että se vapaapäivä koittaa silloin ja silloin ja voi tehdä suunnitelmia. Elämä myös lasten kanssa stressittömämpää kun vain tähdätään siihen että on ihan mukavaa arkea.
Jos siis hän ei ole elämäsi rakkaus niin eroa!
Minulla jo uusi mies enkä ole sekuntiakaan kaivannut menneeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi käydä niin kuin mulla, että eron jälkeen mies kieltäytyi näkemästä enää lastaan, eikä ole siis kertaakaan ottanut lasta luokseen tai hoitanut tätä hetkeäkään. Eli oon yh 24/7 ympäri vuoden, ei kovin hauskaa.
tuo siltä kuulostaa että erossa on kyse enää siitä MILLOIN se tulee kuin että tuleeko se. Jos nimittäin olet jo miettinyt miten asioita järjestelisit, asumiset jne.
Itse erosin kihlatustani kun olin 21v. Meillä ei ollut lapsia, eikä asuttukaan yhdessä, sikäli tilanteemme täysin erilainen. Mutta sen helpotuksen ja vapauden tunteen muistan edelleen, vaikka erosta aikaa 13v.
Mitään yhteistä meillä ei ollut, oltiin kiinnostuneita täysin eri asioista. Mies ei ollut millään tasolla edes kiinnostunut tekemään "minun juttujani", eikä suostunut ottamaan minua omiin harrastuksiinsa mukaan. Parin vuoden seurustelun jälkeen tajusin ettei tästä mitään tule mutta en uskaltanut erotakaan. Pidin itseäni todella rumana, en uskonut että kukaan minua huolii kun olen kaukana kauniista tai edes siedettävän näköisestä. Monesti toki leikittelin ajatuksella miltä tuntuisi olla sinkku.
Sysäyksen erolle antoi se että kihlasormukseni katosi. Otin sen aina pesulle mennessä pois, oli hieman iso ja peseytyessä meinasi aina tipahtaa. Erään saunaillan jälkeen en muistanutkaan laittaa sitä sormeeni (liekö alitujuisesti). Soitin kihlatulleni seuraavana päivänä koulusta että laita talteen. Sormusta ei kuitenkaan enää ollut mistä ottaa, kateissa oli. Muistan sen tunteen kun kaupungilla kuljin, tälläistäkö on olla vapaa. Ei sillä että olisin etsinyt toista miestä itselleni, mutta se tunne kun minua ei tituleerattu enää varatuksi naistenkaan taholta. Tyttökaverit pyysi viettämään leffailtaa, baariin jne. Kai nekin tajusi että meillä on ero tulossa. Itse suunnittelin juttuja jo sillä tavalla että mitä teen yksin. Jos joku kaveri pyysi minua luokseen, menin vain miettimättä mitä kihlattu siihen sanoo. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut. 2kk sen jälkeen jätin kihlattuni, enkä hetkeäkään katunut.
tiedoksi vaan, mä olen nukkunut viime viikolla ekan kerran 6 h putkeen 15 vuoteen