Sain esikoisen 18-vuotiaana, arvaa tilanteeni nyt?

joka sain esikoisen vasta 31 v

kun ei tiedä nykyistä ikääsi tai lastesi tämän hetkistä ikää. :D

olet alle 40 v kolminkertainen mummi

permanentattu tukka ja vekkihame

asut kaupungin vuokra-asunnossa

Sinulla on akateeminen tutkinto ja olet koulutusta vastaavassa työssä. Olet eronnut lapsen isästä, mutta sinulla on uusi miesystävä. Sinulla on vain yksi lapsi.



2.Vaihtoehto



Sinulla on ammattitutkinto, mutta olet työtön. Olet yhdessä lapsesi isän kanssa ja olette 2-4 lapsen vanhempia. Lastesi isä petti sinua, mutta annoit anteeksi.

Tylsä avaus, mutta toivottavasti sinun ja perheesi elämä sujuu mallikkaasti.

Sinulla on akateeminen tutkinto ja olet koulutusta vastaavassa työssä. Olet eronnut lapsen isästä, mutta sinulla on uusi miesystävä. Sinulla on vain yksi lapsi. 2.Vaihtoehto Sinulla on ammattitutkinto, mutta olet työtön. Olet yhdessä lapsesi isän kanssa ja olette 2-4 lapsen vanhempia. Lastesi isä petti sinua, mutta annoit anteeksi.

Minulla on 1 ammatti- ja 1 opistotutkinto. Olen koulutustani vastaavasssa työssä. Meillä on 2-4 lasta, ja olen edelleen saman miehen kanssa. Mieheni ei tietääkseni ole pettänyt minua.

olet alle 40 v kolminkertainen mummi permanentattu tukka ja vekkihame asut kaupungin vuokra-asunnossa

mutta esikoinen aikoo kuulemma kouluttautua korkealle (ja ainakin nyt sanoo ettei halua lapsia ollenkaan).

Asumme omakotitalossa. -ap

Tuntuu että jokaisella joka on ollut yli 25v. lapsen saadessaan on kovasti jotain nuoria äitejä ja varsinkin "teiniäitejä" vastaan. Tai ainakin omalle kohdalle tuntuu osuvan/osuneen kaikki "ura ensin"-ihmiset

Minä sain ensimmäisen lapseni pari kk ennen kuin täytin 18v, kestin raskausajan lapsen isän todella vakavaa alkoholiongelmaa ja henkistä väkivaltaa, kun pelkäsin olevani muuten "yksin" vatsani ja iskiasvaivojen kanssa.(lapsi ei todellakaan ollut suunniteltu, mutta sitäkin rakkaampi hän oli alusta asti.)Pian syntymän jälkeen rohkaistuin jättämään lapsen isän, eikä häntä ole selvinpäin kuulunut kiinnostavan tyttärensä. kasvatin tyttöni aivan yksin (lukuunottamatta henkistä tukea vanhemmiltani) kunnes minun ja mieheni välillä "leimahti" (tunsimme ennen tätä jo 7 vuotta). Kohta tyttäreni täyttää 3 ja saa ennen joulua vielä pikkuveljen/-siskon.

Eikä tyttäreni ole ollut "hoidossa" vkoloppuisin lähes ollenkaan,ehkä kerran 6vkossa hän on päivän/yhden yön poissa kotoa. Toisin kuin tuttavieni lapset tuntuvat olevan jokaikinen vkoloppu ja välillä keskellä viikkoakin jotta vanhemmat (19-35v ikähaarukalla) pääsevät ryyppäämään ja rellestämään milloin minnekin, minulla ei ole minkäänlaista tarvetta juosta baareissa/juhlia vkoloppuisin kun lapsi on poissa kotoa, siitä huolimatta vaikka olenkin nuori äiti. En silti väitä olevani parempi kuin muut, varmasti minussakin on vikoja, mutta näitä nuoren äidin/teiniäidin "tunnusmerkkejä" minusta ei kyllä mielestäni löydy.



Mieheni on minua 2 vuotta vanhempi ja hän on työtön ja nyt olemme hankkimassa omaa taloa, pankista on annettu myönteinen lainapäätös, vaikka minä olen tyttäreni kanssa kotona ja saan minimikotihoidontukea Kelalta. Mutta siltikin tulomme riittävät hyvin maksamaan asuntolainaa n.700e/kk.

Oma äitini sai minut 19v. ja olen aina tullut todella hyvin toimeen äitini kanssa, jopa yläaste-iässä, vaikka sairastin erittäin vakavaa masennusta ja olin astetta raivoisampi teini. hänen kanssaan on voinut lähteä shoppailemaan, elokuviin ja jutella aivan kaikesta, hän on kuunnellut huoliani aina vaikkei olisi välttämättä "tarvinnutkaan". Me olemme äiti ja tytär, sekä hyvät ystävät. Tällaista suhdetta toivon myös itselleni ja omille lapsilleni.

Mielestäni on parempi hankkia lapset "nuorena" kuin yli 30v. koska lasten ollessa "teinejä" ymmärtää/muistaa paremmin lastensa ongelmia.

Ja kun lapset ovat siinä iässä että voivat jäädä kotiin hetkeksi/illaksi yksin niin on itse vielä sen ikäinen että jaksaa mennä ja käydä ulkona. Voi käydä miehen kanssa kahdestaan elokuvissa, syömässä yms.

Ja sitten kun joskus on aika niiden omien lastenlasten/kun niitä siunaantuu niin ei mahdollisesti ole eläkepäiviä viettelevä "vanhus" vaan jaksaa vielä pelata, kontata nurmikolla ja pyydystellä kärpäsiä lapsenlapsien kanssa lähes samalla lailla ja samalla energialla kuin omienkin lasten kanssa. Ja nyt minun äitini konttaa ja juoksee nurmikolla tyttäreni kanssa aivan kuten minun ja siskojenikin kanssa aikoinaan.



Toivottavasti en loukkaa ketään, se ei ainakaan ole tarkoitukseni vaan ilmaisin vain oman mielipiteeni nuorena äidiksi tulemisen puolesta.

Tylsä avaus, mutta toivottavasti sinun ja perheesi elämä sujuu mallikkaasti.

millainen elämästä muodostuu ; )

[ Mielestäni on parempi hankkia lapset "nuorena" kuin yli 30v. koska lasten ollessa "teinejä" ymmärtää/muistaa paremmin lastensa ongelmia.

[/quote]

miten sä voit ymmärtää teinejä, kun et nuorena äitinä ole koskaan voinut elää normaali teinikautta? Vai onko lapseskin jo sitten sillä vauvanteko"teini"kaudella?

vaikken täysi-ikäisenä sitä enää elänytkään.

Kävin kunnan ja lähikaupungin räkälät, kapakat ja "nuoriso"baarit läpi moneen kertaan ennenkuin ehdein 17v täyttää, ryyppäämään muun nuorison kanssa pitkin kaupunkia ja uhitella ja uhkailla vanhemmille, karkailla kotoa, kävin viikoittain psykologilla ja psykiatrilla ja meinasin joutua lastenkotiin turvaan ja "rauhoittumaan" kun heidän mielestään ongelmat johtuivat kotioloista mutta tosiasiassa minua kiusattiin ja hakattiin koulussa ja vapaa-ajalla harva se päivä kun en ollut 40kg ja 170cm tikku kuten "suositut tytöt" ja kun uskalsin olla erilainen kuin muut,15v:nä katsoin vieressä kun "kaverit" sekoilivat kaikenlaisilla aineilla mitä käsiinsä ehtivät saada itse en niitä "uskaltanut" kokeilla,yläasteen viimeiset puoli vuotta en käynyt omilla tunneilla ollenkaan vaan istuin vapaaehtoisesti "klinikalla" ja opiskelin omaan tahtiini omassa rauhassani..kun koko luokka nauroi ja puhui minusta pahaa, kuten myös koulumme rehtori joka haukkui minut puolen koulun edessä ja sanoi ettei minusta koskaan ole mihinkään eikä tule mitään..sekä luokanvalvojani joka puhui vaitiolovelvollisuudestaan masennuksestani ja ongelmistani luokalleni naureskellen. yläasteelta päästyäni ollessani lapsenvahtikeikalla lapsenvahtiperheen isä yritti raiskata minut kännissä kun lapset nukkuivat yläkerrassa (aiempi lapsenvahti oli ollut ns. seksisuhteessa tämän isän kanssa ja suostunut kaikkeen, kunnes jäi kiinni).. Yläasteen jälkeen aloitin ammattikoulussa ja hieman rauhoituin noista em. ajoista kunnes keskeytin koulun raskauden takia..

elin omasta mielestäni "nuoruuttani" ja "teini-ikää" tuossa ihan tarpeeksi.



tytär täytti vuoden hän pääsi perhepäivähoitajalle hoitoon ja minä kävin 10kk opinnot 8kk, opiskelin kotonakin ja suoritin ylimääräisenä vielä näyttötyöt(3kpl) 5 arvosanalla ja sain luokan parhaat paperit, sekä 500 stipendin :) ja olin luokkani ainoa perheellinen ja vielä yh.

Töihin tosin en päässyt omalle alalleni, koska lama iski pahasti paikkakuntani mahd. työpaikkoihin ja irtisanomisia tuli joka paikasta eikä lisää työvoimaa näin ollen kaivattu.

vaikken täysi-ikäisenä sitä enää elänytkään. Kävin kunnan ja lähikaupungin räkälät, kapakat ja "nuoriso"baarit läpi moneen kertaan ennenkuin ehdein 17v täyttää, ryyppäämään muun nuorison kanssa pitkin kaupunkia ja uhitella ja uhkailla vanhemmille, karkailla kotoa, kävin viikoittain psykologilla ja psykiatrilla ja meinasin joutua lastenkotiin turvaan ja "rauhoittumaan" kun heidän mielestään ongelmat johtuivat kotioloista mutta tosiasiassa minua kiusattiin ja hakattiin koulussa ja vapaa-ajalla harva se päivä kun en ollut 40kg ja 170cm tikku kuten "suositut tytöt" ja kun uskalsin olla erilainen kuin muut,15v:nä katsoin vieressä kun "kaverit" sekoilivat kaikenlaisilla aineilla mitä käsiinsä ehtivät saada itse en niitä "uskaltanut" kokeilla,yläasteen viimeiset puoli vuotta en käynyt omilla tunneilla ollenkaan vaan istuin vapaaehtoisesti "klinikalla" ja opiskelin omaan tahtiini omassa rauhassani..kun koko luokka nauroi ja puhui minusta pahaa, kuten myös koulumme rehtori joka haukkui minut puolen koulun edessä ja sanoi ettei minusta koskaan ole mihinkään eikä tule mitään..sekä luokanvalvojani joka puhui vaitiolovelvollisuudestaan masennuksestani ja ongelmistani luokalleni naureskellen. yläasteelta päästyäni ollessani lapsenvahtikeikalla lapsenvahtiperheen isä yritti raiskata minut kännissä kun lapset nukkuivat yläkerrassa (aiempi lapsenvahti oli ollut ns. seksisuhteessa tämän isän kanssa ja suostunut kaikkeen, kunnes jäi kiinni).. Yläasteen jälkeen aloitin ammattikoulussa ja hieman rauhoituin noista em. ajoista kunnes keskeytin koulun raskauden takia.. elin omasta mielestäni "nuoruuttani" ja "teini-ikää" tuossa ihan tarpeeksi. tytär täytti vuoden hän pääsi perhepäivähoitajalle hoitoon ja minä kävin 10kk opinnot 8kk, opiskelin kotonakin ja suoritin ylimääräisenä vielä näyttötyöt(3kpl) 5 arvosanalla ja sain luokan parhaat paperit, sekä 500 stipendin :) ja olin luokkani ainoa perheellinen ja vielä yh. Töihin tosin en päässyt omalle alalleni, koska lama iski pahasti paikkakuntani mahd. työpaikkoihin ja irtisanomisia tuli joka paikasta eikä lisää työvoimaa näin ollen kaivattu.

Sinä pakenit ongelmiasi äitiyteen. Et sin ole mitään oikeaa nuoruutta kokenut, vaan vain helvetillisiä vaikeuksia, etkä näin ollen ole oikeasti elänyt sellaista OIKEAA huoletonta nuoruutta, joka on sitä villeyttä ja vapautta järjellä varustettuna.

Miksi se muuten onkin niin, että " elämän näkeminen" tarkoittaa vaan sitä, että on kokenut paljon paskaa?

vaikken täysi-ikäisenä sitä enää elänytkään. Kävin kunnan ja lähikaupungin räkälät, kapakat ja "nuoriso"baarit läpi moneen kertaan ennenkuin ehdein 17v täyttää, ryyppäämään muun nuorison kanssa pitkin kaupunkia ja uhitella ja uhkailla vanhemmille, karkailla kotoa, kävin viikoittain psykologilla ja psykiatrilla ja meinasin joutua lastenkotiin turvaan ja "rauhoittumaan" kun heidän mielestään ongelmat johtuivat kotioloista mutta tosiasiassa minua kiusattiin ja hakattiin koulussa ja vapaa-ajalla harva se päivä kun en ollut 40kg ja 170cm tikku kuten "suositut tytöt" ja kun uskalsin olla erilainen kuin muut,15v:nä katsoin vieressä kun "kaverit" sekoilivat kaikenlaisilla aineilla mitä käsiinsä ehtivät saada itse en niitä "uskaltanut" kokeilla,yläasteen viimeiset puoli vuotta en käynyt omilla tunneilla ollenkaan vaan istuin vapaaehtoisesti "klinikalla" ja opiskelin omaan tahtiini omassa rauhassani..kun koko luokka nauroi ja puhui minusta pahaa, kuten myös koulumme rehtori joka haukkui minut puolen koulun edessä ja sanoi ettei minusta koskaan ole mihinkään eikä tule mitään..sekä luokanvalvojani joka puhui vaitiolovelvollisuudestaan masennuksestani ja ongelmistani luokalleni naureskellen. yläasteelta päästyäni ollessani lapsenvahtikeikalla lapsenvahtiperheen isä yritti raiskata minut kännissä kun lapset nukkuivat yläkerrassa (aiempi lapsenvahti oli ollut ns. seksisuhteessa tämän isän kanssa ja suostunut kaikkeen, kunnes jäi kiinni).. Yläasteen jälkeen aloitin ammattikoulussa ja hieman rauhoituin noista em. ajoista kunnes keskeytin koulun raskauden takia.. elin omasta mielestäni "nuoruuttani" ja "teini-ikää" tuossa ihan tarpeeksi. tytär täytti vuoden hän pääsi perhepäivähoitajalle hoitoon ja minä kävin 10kk opinnot 8kk, opiskelin kotonakin ja suoritin ylimääräisenä vielä näyttötyöt(3kpl) 5 arvosanalla ja sain luokan parhaat paperit, sekä 500 stipendin :) ja olin luokkani ainoa perheellinen ja vielä yh. Töihin tosin en päässyt omalle alalleni, koska lama iski pahasti paikkakuntani mahd. työpaikkoihin ja irtisanomisia tuli joka paikasta eikä lisää työvoimaa näin ollen kaivattu.

Sinä pakenit ongelmiasi äitiyteen. Et sin ole mitään oikeaa nuoruutta kokenut, vaan vain helvetillisiä vaikeuksia, etkä näin ollen ole oikeasti elänyt sellaista OIKEAA huoletonta nuoruutta, joka on sitä villeyttä ja vapautta järjellä varustettuna. Miksi se muuten onkin niin, että " elämän näkeminen" tarkoittaa vaan sitä, että on kokenut paljon paskaa?

(numeroita en tullut katsoneeksi) nuorena äidiksi tullut ole kokenut "oikeaa" nuoruutta. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja täysin OIKEA, oli se sitten ruusuilla tanssimista tai kivikkoista.



Sinulle nuorena äidiksi tullut ja nuoruudessa hankaluuksia kohdannut: ihanaa, että olet onnellinen! Kaikkea hyvää sinulle! :)

Tiivistä vähän, en jaksanut lukea kuin surkean alun.



Onnea silti.