En tunne raivoa enkä rakkautta, en iloa enkä surua. Lääkitys kunnossa.

Vai etkö tunne mitään?

mutta koska mua ei niin kauheasti vituta että fyysisesti jotakin tekisin, niin kai tämä tunne on sitten tyytyväisyys.

Mutten oikeasti rakasta ketään enkä vihaakaan, koska kaikki on minulle yhdentekevää.

nyt alkaa mennä jo yli näiden avausten tehtailun kanssa. Selvästi sulla on huonompi jakso. Pitäiskö sun soittaa johonkin, mennä päivystykseen tms?

Nyttemmin jo terve, eikä lääkitystä, mutta karvat nousee pystyyn vieläkin pelkästä ajatuksesta.



Siinä vaiheessa päätin lopettaa itse lääkityksen, kun en enää pystynyt itkemään ollenkaan, en saamaan orgasmia ja tuntui kuin koko minuus olisi kiedottu pumpuliin.



Lääkityksenä oli Xanor päivittäisannoksena sekä Seroxat normiannoksella. Eli ei edes mitään tappokoktailia ollut käytössä.



Kestihän siinä pari vuotta saada pää kuntoon ilman lääkkeitä. Mielialat heitti kympillä, mentiin lujaa ylös ja alas. Sitten alkoi tasapaino löytyä ja ilo pienistä asioista. Tulevaisuus alkoi olla todellisuutta myös minulle.



Uskon todella, että lääkkeitten kanssa minulla olisi toipumiseen mennyt todella kauan, jos olisin edes koskaan toipunut, koska minut oli luokiteltu kroonisesti masentuneeksi ja minulle suositeltiin sairaseläkettä. Ikää oli 22-vuotta. Haloo suomen terveyshuolto!!!!



Nyt terve, onnellinen ja hyvinvoiva perheenäiti luovalta alalta.

Ainakin mun lääkitys saa aikaan saman tunteen, jo vuosia sitten kun lääkitys aloitettiin,mietin, miten pystyn elämään ilman niitä mielialanvaihteluita joista niin monia vuosia kärsin, mutta kun olo tasaantui ja "huippufiilikset" hävisivät kuvioista on elämä huomattavasti rauhallisempaa, stressittömämpää, elämisen arvoista.



Kyllä tähän tottuu, ja kun muistaa mitä elämä oli ennen, niin ei kyllä harmita, vaikken "suuria" tunteita koekaan, kyllä elämää voi elää tasaisemmallakin mielellä.



Hieman ehkä kaipaan niitä positiivisia huippuja, voittamatonta oloa, energisyyttä, aktiivisuutta ja tunnetta siitä, että jaksaa mitä vaan ja pystyy tekemään kaiken ja ostamaan kaiken ym. Mutta en kaipaa niin paljon, että haluaisin muut sairauteni oireet kaupan päälle.



Mulla siis myös sama lääkitys kuin esim. skitsofreniassa, en ole skitsifreenikko mutta sairauteni kuuluu kyseisen sairauden "alalajeihin".

sinänsä huonompi tilanne, että tunteettomuus alkoi jo paljon ennen lääkitystä, eli en edes tiedä, voinko saada tunteita takaisin. Lääkitys aloitettiin lieviin psykoottisiin oireisiin, minuuskin on ollut hukassa jo ennen lääkkeitä.

Mullakin kunnon lääkitys ja tunteet on hävinneet täysin. Mutta en uskalla lopettaa lääkettä etten sairastuisi uudestaan. En sairasta skitsofreniaa, mutta mielenterveysongelmia kuitenkin. Kamalaa tämä tällainen elämä kun mikään ei tunnu miltään. Ei naurata, ei itketä, ei mitään. Toimin kuin robotti, teen asioita, joita tiedän, että kuuluu tehdä, mutta en vain tunne mitään.



"Kiva" kuulla, etten ole ihan yksin tämän ongelman kanssa. En siis osaa auttaa alkuperäistä kirjoittajaa, mutta kohtalotovereita löytyy. Haluaisin tosiaan entisen tunteikkaan elämäni takaisin, mutta ei taida enää onnistua. Surullista.