Jos lapsesi menisi yliopistoon, olisitko iloinen vai onko koulutuslinjalla

Jos tietää, mitä haluaa ja on palo johonkin tiettyyn, en vastusta. What a man can be, a man must be.



Mutta jos ei ihan tiedä ja hakee vaan jotain kivaa, en suosittele vaikeasti työllistäviä aloja (esim yleisesti humanistiset, jos opetustyö ei kiinnosta). Tunnen turhan monta historiaa tai jotain estetiikkaa opiskelleita, joilla ei ole oikein mitään järjellistä työtä näköpiirissä. Tai jos on, palkkaa ei ainakaan.



Jos haluaa harrastaa, sitä voi tehdä vapaa-ajalla. Ammatiksi kannattaa opiskella joku järkevä ja työllistävä koulutus, vaikka alemmalla asteella.

mutta ei se autuaaksi tee, että opsikelee yliopistossa. Parempi lukea itsensä sairaanhoitajaksi kuin opiskella yliopistossa sosiologiaa.



Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpänä pidän sitä, että koulutuksesta on jotain käytännön hyöytä.

Jos lapsi taas olisi löytänyt kutsumuksensa muulta alalta, niin fine. Tärkeintä, että se löytyy.



Eniten ehkä kammoaisin tällaisia "menin Kauppakorkeaan, koska haluan suoraan johtajanpallille tienaamaan rahaa" -tyyppejä. Vaikea kuvitella, että epäonnistuisin kasvatuksessa niin, että lapsen arvomaailma muokkautuisi tuollaiseksi.

2. opintovuodesta alkaen ihan kohtuullisella palkalla, en pitäisi sitäkään pahana. Molekyylibiologiasta en ehkä olis kovin iloinen, se ei ole kovin terveellinen ala tutkijoilleen, mutta jos poika siitä tykkäisi niin kaipa minä olisin iloinen kun on löytänyt oman alansa.

Kannustan lapsiani opiskelemaan mutta alan valinta on heidän asiansa.



Jos lapsi empisi kahden alan välillä, joista toinen johtaa ammattiin ja toinen jatko-opintoihin, kannustaisin sitä ammattia.



Itse olen VTM ja esim poliittisen historian kohdalla opinto-oppaassamme aikoinaan luki että opinnot valmistavat jatko-opintoihin :p

Olen sosiologi ja kaikki opiskelututut ovat aika hyvissä duuneissa ja hyvillä, tai ainakin sairaanhoitajan palkkatasoa vastaavilla palkoilla (ministeriöissä, kv-tehtävissä (esim. EU), yliopistolla tutkijoina, tutkimuslaitoksissa, järjestöissä, yksityisellä sektorilla viestinnässä, mainostoimistoissa yms yms).

Minkä nyt kukin kokee mielekkääksi ja tärkeäksi.

mutta ei se autuaaksi tee, että opsikelee yliopistossa. Parempi lukea itsensä sairaanhoitajaksi kuin opiskella yliopistossa sosiologiaa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpänä pidän sitä, että koulutuksesta on jotain käytännön hyöytä.

jokin kirjallisuus tai taidehörhöily olisi pieni pettymys, vaikka toki kannustaisin lasta, jos hän itse olisi ihan onnessaan asiasta ja kunnianhimoinen sillä alalla.

Minulle humanistina on aina löytynyt töitä, peräti vakipaikkoja, mutta silti toivon voimakkaasti, että lapseni kiinnostuu jostain muusta alasta. Jos on korkeasti koulutettu ja alallaan lahjakas, kannattaa sen alan saman tien olla sellainen jota ties mitkä hyypiöt eivät kuvitttele hallitsevansa vähintään yhtä hyvin kuin sinä itse. Ketjussa mainitun molekyylibiologin hommia ei kukaan kuvittele osaavansa sen perusteella, että sai joskus yläasteella bilsan kokeista ysin - humanistipuolella tällaiseen törmää.