Kerätäänkö tähän pinoon kaikki mitä tulee mieleen vauvan kanssa matkustaessa, ulkomailla tai Suomessa?
Meillä ajankohtainen viikon loma lähestyy heinäkuussa, jolloin poikamme on 9kk:n ikäinen ja menemme silloin ulkomaille Bulgariaan. Itse olen jo nyt miettinyt hieman mitä kaikkea tarvii muistaa:
- pakastepusseja, kakkavaippan voi laittaa tiiviisti pakastepussiin niin ei haju pääse leviämään roskiksesta kovin kauas. Riippuu tietenkin hotellista kuinka usein käyvät siivoamassa...
- narua jonkin verran, josta voi tehdä hätätapauksessa pyykkinarun pojan vaatteiden kuivaukseen
- pyykinpesuainetta (Y3-merkkistä?) jota on helppo käyttää kun on yksittäispakattuja pusseja
- soseet otan Suomesta mukaan, samoin maidot, pakataan myös vanhempieni laukkuihin osa, jos sattuu, että matkalaukku ei heti tule perille
- koneeseen käsimatkatavaroihin matkan ajalle sose/maito, pari lelua ja vaippaa
- matkarattaat
- Panadol ihan varmuuden vuoksi
- pojan aurinkolasit
- väljiä vaatteita, jotka suojaa niin kädet kuin jalatkin
- hattu, joka peittää myös korvat
- vaipat
- ja tietysti kaikki muut vauvanhoitotarvikkeet (puhdistuspyyhkeet, rasvat, tuttipullot, tutit)
- rintareppu/kantoliina
- lentokoneessa pyydetään ruoka meille vanhemmille eri aikaan, että toinen voi pitää poikaa kun toinen syö
Ja sittenpä te muut saatte jatkaa tätä listaa, nämä nyt on ollut mielessä kun on suunnitellut jo ajatuksissa hieman tätä matkaa.
Kommentit (151)
Olimme 9 kk vanhan poikamme kanssa juuri 2vkoa Portugalissa ja otimme myös jotain ruokia kotoa mukaan. Sieltä löytyi hyvin vauvan ruokaa kaupoista mutta puuroja ei ollenkaan. Onneksi neuvolassa annettiin vinkki etukäteen että omat puurot kannattaa olla mukana. Tosin, jos lapsi syö normaalia puuroa niin silloin ei ongelma mutta meillä ei vielä syö muuta kuin vauvojen puuroa. Maitoja ei ollut muuta kuin jauhetta joten säännöstelimme niin että hotellilla teimme aina jauheesta ja omia valmiita maitoja jätimme " hätävaraksi" tilanteisiin jossa ei päästy keittämään vettä.
Vaipoista tuli sen verran kokemusta että olisi pitänyt säästää omia vaippoja aina yöksi koska kaikki vaipat mitä sieltä ostimme päästi pissat läpi yöllä (meillä ei tosin yleensä herätä yöllä joten vaippaakaan ei vaihdeta). Oli siinä se hyvä puoli että olivat ilmeisesti hengittäviä koska vaippaihottuma hävisi kokonaan matkan aikana.
Maissinaksut on hyvä ottaa mukaan jos lapsi tykkää, niillä on helppo harhauttaa turhautunut ja väsynyt vauva hetkeksi :D
Kannattaa myös pitää vauvaa hieman nälkäisenä ennen lentokoneeseen menoa jolloin hänet saa juomaan mm. nousun aikana, korvat pysyy helpommin auki ja meillä ainakin maito ja lentokoneen hurina nukutti pojan heti.
Hyviä reissuja!
koska lomakausi menossa ja moni matkustelee.
Olemme olleet 10-kuukautisen kanssa Kreikassa ja 1- ja 2-vuotiaiden kanssa Teneriffalla. Nyt taas äkkilähtöjä bongaamassa, joten vinkit tuli luettua 3v, 2v ja 2kk " lomakavereiden" varalta;)
RATTAISTA: ihan ykkösiä ei kannata varmasti ottaa mukaan, ovat aika kolhiintuneita matkan jälkeen... Me ollaan pakattu kuitenkin ihan kunnolla retkipatjan jämiin ja roskasäkkeihin. Vaippoja kannattaa laittaa koloihin, jos mahtuu. Pikkuisen myös teippiä mukaan paluulennolle, ainakin jos haluaa pakata rattaat etukäteen.
Kannattaa realistisesti ajatella, mitä jaksaa raahata kentällä, hotellille jne. Ei ainakaan yli yhtä matkalaukkua per aikuinen! Meillä reppu+matkalaukku+lapsi+rattaat per aikuinen vielä jotenkuten menetellyt.
Viime reissulla yhden repun täytti potta, koska 2-vuotiaamme ei suostunut pöntölle! Onneksi tuo riesa nyt ohi.
Me ei olla koskaan keretty saada baby baskettia, mutta ihan mukavasti mennyt silti. Jos koneessa on ollut vapaata paikkaa, on voitu käyttää sitä hyödyksi lasta nukuttaessa. Tai sitten sylissä on nukuttu. Hankalinta on ollut yrittää viihdyttää täydessä koneessa kävelemään opettelevaa 1-vuotiasta 6h. Mutta sekin meni.
Ruuista yms. kannattaa valita aina mahdollisimman kevyet vaitoehdot, eli ennemmin tetroja kuin lasipurkkeja jne. Kaurahiutaleita ei muuten saa kaikista paikoista, mutta ne ei hirveästi paina. Pikkupusseihin pakattuna nillä voi kivasti vuorata (vaippojen tavoin) laukkuja.
Mikähän siinä onkin, kun ne niskakakat tulevat aina koneessa:D Meillä niiden takia myös aikuisen vaihtopaita ollut tarpeen... Toimii myös oksennustilanteessa.
Kivaa matkaa kaikille!! Yrittäkää rentoutua kaiken sen touhotuksen keskellä!
ps. Teneriffalla yllätti musta pölymäinen hiekka, joka tarttui joka paikkaan ja pölysi lasten silmiin:( Rantaleikit siirtyivät pian altaalle.
Olimme 10 kk ikäisen vauvamme kanssa Wienissä ja laitan tähän muutamia vinkkejä joita tulee mieleen. Wienissä äidinmaidonkorviketta ei saa ruokakaupasta, vaan sekä vauvansoseita (hurja määrä HIPP-soseita) sekä äidinmaidonkorviketta myy DM-ketju (vastaa suunnilleen brittien Bootsia). Jauheena saa monenlaista korviketta, mutta matkalla mukana käteviä valmiita maitoja löysin vain Actimel-nimisen, jotka on jaoteltu Actimel 2 (yli 4kk ikäisille) ja Actimel 3 (yli 8kk ikäisille). Ainakin tuo Actimel2 vastaa suunnilleen NAN1:tä. Meillä oli mukana NAN1 jauhetta matkalaukussa, mikä olikin suunnaton helpotus, koska tuota DM kauppaa ei heti meinannut löytyä!
Matkalla meillä oli isot rattaat (Brio kombit), joilla mielestäni pääsi hyvin melkein minne vaan. Niissä onnistui hyvin myös vaipanvaihto puistossa ja syöttökin, vauvanhoitohuoneita en nimittäin löytyänyt mistään! Joissain naistenvessoissa oli vaipanvaihtolaverit, mutta kaikissa kahviloissa ei ollut esim. syöttötuolia.
Ja pakko mainita, että Wien on varmasti aivan ihana paikka raskaana oleville, jotka haluavat herkutella ja nautiskella odotuksesta! Ihania kahviloita on vieri vieressä ja tarjottavat kakut ovat mahtavia ja vieläpä kohtuuhintaisia:)
Nikki taisi kysellä aiheesta: Menolennolle koppa on varattu, tulolennolle vapaa. Sitä ei kuitenkaan myydä meille, koska tyttäremme 10 kk. Painoa vain 7,2 kg, mutta tuo ikä menee yli. harmi. Onneksi saatiin ostettua tulolennolle etupaikat vasemmalta puolelta (koppa oikealla). Voidaan laittaa vauva lattialle nukkumaan, jos ei ilmakuoppia:) Mennessä saa olla sylissä, jospa vaikka nukkuisi, kun lähto klo 6.00. Ihana ihana, huomenna lentokenttähotelliin ja pe-aamuna matkaan. Vaikka kohteena vain Teneriffa, niin silti kiva lähteä.
hannele79:
Meillä ajankohtainen viikon loma lähestyy heinäkuussa, jolloin poikamme on 9kk:n ikäinen ja menemme silloin ulkomaille Bulgariaan. Itse olen jo nyt miettinyt hieman mitä kaikkea tarvii muistaa:- pakastepusseja, kakkavaippan voi laittaa tiiviisti pakastepussiin niin ei haju pääse leviämään roskiksesta kovin kauas. Riippuu tietenkin hotellista kuinka usein käyvät siivoamassa...
- narua jonkin verran, josta voi tehdä hätätapauksessa pyykkinarun pojan vaatteiden kuivaukseen
- pyykinpesuainetta (Y3-merkkistä?) jota on helppo käyttää kun on yksittäispakattuja pusseja
- soseet otan Suomesta mukaan, samoin maidot, pakataan myös vanhempieni laukkuihin osa, jos sattuu, että matkalaukku ei heti tule perille
- koneeseen käsimatkatavaroihin matkan ajalle sose/maito, pari lelua ja vaippaa
- matkarattaat
- Panadol ihan varmuuden vuoksi
- pojan aurinkolasit
- väljiä vaatteita, jotka suojaa niin kädet kuin jalatkin
- hattu, joka peittää myös korvat
- vaipat
- ja tietysti kaikki muut vauvanhoitotarvikkeet (puhdistuspyyhkeet, rasvat, tuttipullot, tutit)
- rintareppu/kantoliina
- lentokoneessa pyydetään ruoka meille vanhemmille eri aikaan, että toinen voi pitää poikaa kun toinen syöJa sittenpä te muut saatte jatkaa tätä listaa, nämä nyt on ollut mielessä kun on suunnitellut jo ajatuksissa hieman tätä matkaa.
Hyvä ketju, nostin tämän ylös, paljon hyviä vinkkejä !
Moikka,
Tämä on kopioitu suoraan Finnairin sivuilta tänään 13.4.2008.
Lapsella, jolle on varattu oma paikka, saa olla yhtä paljon matkatavaraa kuin aikuisella kyseisellä lennolla. Alle 2-vuotiaan istuinturvaväline lasketaan silloin lapsen käsimatkatavaraksi. Kun alle 2-vuotiaalle ei ole varattu omaa paikkaa, hänellä saa olla 10 kg ruumassa kuljetettavaa matkatavaraa ja lisäksi kokoon taitettavat rattaat. Mahdollisesti mukaan otettava turvakaukalo lasketaan tällöin mukana matkustavan aikuisen käsimatkatavarakiintiöön kuuluvaksi.
Täällä on keskusteltu matkarattaista. Mutta osaako joku sanoa voinko ottaa rattaat joissa kova kantokoppa mukaan? Tietenkin ruumaan. Lentoyhtiöiden sivuilla mainitaan kokoontaitettavat rattaat. Ei ole siis kokoa mainittu. Olemme tulossa ekaa kertaa Suomeen pidemmälle lomalle täältä ulkomailta ja haluaisin ottaa tytölle 5kk omat rattaat mukaan. Tietenkin voisin jättää kopan kotiin mutta kun tuntuu vielä niin hyvältä ja suojaisalta nukkumapaikalta.
Pilustaja: Ainakin Helsinki-Vantaalta saa kunnon pussin rattaille/vaunuille...Kaiketi tuon saa muutkin kuin Finskillä lentävät, vaikka niissä komeasti Finnair lukeekin. On kyllä todella kestävä ja kätevä pussi. Kesti meillä meno- ja paluulennot ja lisäksi vielä Kiinassa sisäisetkin eli tuo pussi kannattaa sitten pitää tallessa maailmalla reissatessa, koska muualla ei näytetä rattaita mitenkään suojattavan vaan pyörivät siellä hihnalla ihan pelkällään. Mikäli lentoja on tosiaan useampi niin teippirulla, jolla saisi aina tuon säkin sitten suljettua, voisi olla ihan hyvä investointi, niitäkään kun ei tunnu joka kentältä löytyvän.
Kaiketi pahvilaatikkokin on ihan käypä, mutta mistä löytää tarpeeksi ison laatikon ja kuljettaa sen vielä mukanaan mennen tullen voi ollakin jo ongelmallisempaa. Jätesäkit voisivat olla myös ihan hyvät (niitä meille ensiks kentällä tarjottiinkin), mutta ovat vaan vähän pieniä. Ehkä jos saisi kaksi säkkiä taiteiltua teipin avulla yhdeksi =)
maaly
Miten ootte kuskannut vauvaa taxissa, jos mukana ei ole ollut turva kaukaloa? ollaan lähdössä reissuun eikä varmaan oteta kaukaloa mukaan koska siinä on sitten hirveä kantaminen esim kaupoissa ja basaareilla, mutta miten sitten kuskaamme lasta (6kk) taxissa?
Itse olen ollut turvavöissä ja vauva/lapsi sylissä. (Eikä saa siis missään nimessä laittaa lasta saman turvavyön sisään, on hengenvaarallista kolaritilanteessa) Eipä siinä paljoa muita vaihtoehtoja ole ollut. Ihan ok sujunut toistaiseksi. =)
tiitu80:
Miten ootte kuskannut vauvaa taxissa, jos mukana ei ole ollut turva kaukaloa? ollaan lähdössä reissuun eikä varmaan oteta kaukaloa mukaan koska siinä on sitten hirveä kantaminen esim kaupoissa ja basaareilla, mutta miten sitten kuskaamme lasta (6kk) taxissa?
paljon hyviä pointteja onkin jo tullut. Tässä vielä pari.
-vauvalle kun ei saa sitä aurinkorasvaa laittaa, niin pitkät puuvillaset vakoiset vatteet suojaa hyvin. Mutta myös talkkia kannattaa taputella vauvan iholle, ihan päästä varpaisiin. Se estää turhan hikoamisen. Näin ne tekevät kuulemma lämpöisissä maissa lapsilleen.
-jos huoneeseen ei saa pinnasänkyä ja vieressä ei halua nukuttaa, niin voi tehdä päiväpeitosta ym lapselle sängyn lattialle. Tai nostaa esim toisen sängyn patjan vauvalle lattialle ja nukkua miehen kanssa romanttisesti samassa sängyssä :)
- mukaan kannattaa pakata myös pullopusseja ja ja niihin kuuluva pullo. Taitaa olla AINU merkkisiä. Sillon ei tartte pestä pulloja jos rannalla vaikka syöttää maitoa vaan saa suoraan heitettyä kertakyttösen pullopussin roskiin ja pullo on taas käyttövalmis uudella pussilla. Niitä myydän mm. isoissa marketeissa.
Me ollaan lähdössä 11kk vanhan pojan kanssa brasiliaan joulukuussa, kyllä jännittää miten menee. olen paljon kysellyt ystäviltä jotka ovat vauvojen kanssa matkustaneet vinkkejä..tossa oli ehkä sellaiset parhaimmat.
- sit vielä kun toi nesteen nauttiminen on hyvin tärkeää matkoilla, niin kannattaa unohtaa niuhotus nesteen laadusta. Eli jos vesi ei kelpaa niin antaa sit mehua tai limpparia tai jotain..kunhan vauva/lapsi saa tarpeeksi nestettä..se on tärkeintä. Kotona vois sitten taas puuttua laatuun. :)
Ja älyttömän hyvn sujui matka, vaikka nuorin matkalainne oli vasta 2,5kk matkan aikana! :)
Olimme siis Teneriffan Playa de las Americasissa, jota voin todella suositella pikkulapsiperheille. Melko rauhallinen vaikkakin iso lomakeskus, kävelykadut ovat leveitä&tasiaisia joten rattaiden kanssa kulkeminen on helppoa, useisiin liikkeisiin&ravintoloihin on liuskat, joita pitkin pääsee (Americasissa lomailee paljon pyörätuolilla kulkevia, eli heidän tarpeensa kun on huomioitu liikkumisessa niin siitä hyötyy myös vaunuilla liikkuvat). Kohde oli myös todella siisti, rannat ihanan loivia ja suojaisia lasten kanssa olla ja nähtävää riittää. Ruokapaikat on tasokkaita ja kohtuu edullisia, esimerkiksi lasten ateriat maksoivat useissa paikoissa noin 3-4 euroa (hampurilainen+ranskalaiset, pizza, spagetti+jauhelihakastike tms).
Pullovauvan kanssa matkustamisesta joku muukin varmaan on kiinnostunut aiheesta. Eli ainakaan Kanarian saarilla vesijohtoveden juomista ei suositella, mutta sillä voi pestä astiat ja hampaat. Minä pesin siis vauvan tuttipullot vesijohtovedellä ja keitin vielä varmuuden vuoksi käytön jälkeen. Vesi vana on kovin mineraalipitoista eli kaikki meidän pullot oli reissun jälkeen ihan harmaita kalkista, keitin ne sitten kotona etikkavesiseoksessa, jolloin taas kirkastuivat. Mutta nyt jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä kannattanut kuitenkin pestä pullotetulla vedellä, eihän se niin kallista ole, ainoastaan se raahaaminen marketista.
Tuttipulloja meillä oli mukana 6kpl plus yksi missä vain kuljetuskorkki (sai esim ravintolassa vauvaa syöttäessä osan maidosta talteen eri pulloon kun poika ei syö kuin 100ml kerrallaan). Tuttipullon lämmitin olisi ollut ihan näpsäkkä mukana, mutta me lämmitimme maitopullon veshauteessa eli keitin veden liedellä. Päivällä tämä sujui ihan ok, mutta yöllä vähän ärsytti odottaa vedne kiehumista kun vauva jo alkoi itkeä nälkäänsä. Vedenkeitin olisi kenties ollut toinen pelastava ratkaisu. Päviällä rannalla annoin myös lämmittämätöntä ja se kelpasi hyvin, ravintoloissa lämmittivät mikrossa kun vaan pyydettiin eli hyvin sujui tämänkin puolesta.
Maidot veimme varuiksi Suomesta, en halua pilata lomaa sillä, ettei erilainen maito kenties kelpaakaan vauvalle tai aiheuttaa vatsaongelmia. Meillä maitoa oli yhteensä 12litraa, josta juomatta jäi alle litra eli hieman yli normaalin tarpeen otin varmuudeksi ja enemmän sitä sitten menikin kun kotona. Olipahan tilaa tuliaisille takaisin tullessa :)
Playa de las Americasissa oli Mercadona supermarketissa myynnissä Nestlen jauhemaista äidinmaidonkorviketta, 900g purkki maksoi noin 11 euroa. Lisäksi oli Baby Hero merkillä toista vastaavaa, hinta muistaakseni 7 euroa n 400g purkki. Jauhevellejä löytyi useita erilaisia. Purkkisoseissa valikoima oli niukka, hintaa oli kahden pikkupurkin setillä noin euro. Kasvissoiseissa oli peruna-porkkana-herne ja hedelmäsoseissa taisi olla omena-banaani-appelsiini vaihtoehtoina, lisäksi yli pyoli vuotiaalle lihavaihtoehtoja.
Vaipatkin veimme Suomesta, Mercadonasta löytyi kyllä Dodot vaippoja, jotka kuulemma vastaavat Pampersia. Eri asia sitten miten ne toimii käytössä, koska vaippaa oli kahta kokoa eli 4-10kg ja yli 10kg eli ei ainakaan mene samoin kuin Suomessa, jossa kokoluokitukset on pienemmät. 96 vaipan paketilla oli hintaa noin 20 euroa ja nuo isommat oli housuvaippoja, muistelen että siinä paketissa oli noin 40-50 vaippaa ja hinta myös sen kaksikymppiä.
Lentokoneeseen saa edelleen viedä tarvitsemansa määrän vauvanruokaa ja -maitoa, mutta tetrat ja purkit pitää pakata litran vetoisiin suljettaviin muovipusseihin esim minigrippusseihin. Niitä saa tarvittaessa vielä kentältäkin, jos ei ole muistanut kotoa ottaa. Kaikki nesteet pitää siis olla esillä turvatarkastukseen siiryttäessä, pusseihin pakattuna. Vauva sai olla kantoliinassa turvatarkastuksessa molemmissa päissä, samoin sain pitää vauvan liinassa myös koneessa nousun ja laskun ajan, kunhan vauvan turvavyö vain oli pujoitettu sieltä liinan välistä vauvan ympärille, ja itse olin vyössä. Babybasketia emme saanneet, mutta hienosti pärjättiin ilmankin, söimme miehen kanssa eri aikaan jne.
Tässä jotain mitä mieleen tuli :)
Meillä matkasa mukana vauva 10kk ja kohde oli Brasilia. Lentoaika 13h.
LENTO:
Matka meni kokonaisuudessaan hyvin. Ihmiset kauhistelivat lennon pituutta ja itsekkin aloin ennen matkaan lähtöä jännitäämään vauvan kanssa lentämistä. Varsinkin kun pikkuisella oli nuha matkalle lähtiessämme. Menomatkalla lentokoneessa vauva ei kuitenkaan itkenyt kertaakaan, ei edes inahtanut. Kyllä kanssa matkustajat ihmettelevivät vauvan iloisuutta. Se nukkui muistaakseni parit/kolmet unet matkalla. Lento oli päivälento. Heti koneeseen noustuamme (aamu viideltä) otimme käyttöön Brasilian ajan (yö 00.00) joka oli viisi tuntia vähemmän. Eli aloimme elämään lapsen ruokailuissa matkakokhteen aikaa. Uniin ei tietystikkään pystytty vaikuttamaan, mutta annettiin nukkua koneessa niin paljon kun vaan jaksoi, jotta pieni jaksaisi sitten perillä taas kokonaisen uuden päivän. (perillä kohteessa paikallista aikaa kello 13.00) Saimme koneeseen vauvankopan, josta oli suuri ilo. Siihen oli vauva helppo laittaa nukkumaan ja sai sitten itsekkin nukuttua. Paluulento meni huonommin, sillä pikkuisella oli vatsanväänteitä. Ei siltikään itkenyt häiritsevästi (verrattuna esimerkiksi muihin koneessa oleviin vauvoihin) vaan vähän kitisi. Välilaskun jälkeen nukkui koko loppu matkan eli 6h. Lento olikin yölento. Teimme jälleen samanlailla, että koneeseen noustuamme vaihdoimme ruokailurytmit suomen aikaan.
KOHDE:
Olimme Brasiliassa 2viikkoa. Matka meni paremmin kuin hyvin. Tietysti matka oli kovin erilainen kun ennen vauvan syntymää tehdyt matkamme, mutta se olisi pitänyt tietää jo ennen matkalle lähtöä. Brasiliassa oli todella kuuma, auringossa jopa +50. Vauvaa ei päivällä voint pitää ollenkaan auringossa. Kokeilimme selvitä ensimmäiset päivät ilman aurinkorasvaa, mutta pikkuisen posket hieman paloivat (vaikka oli varjossa koko ajan). Loppu lomaksi laitoimme hänelle rasvaa jonka kertoimet olivat 70. Eli vauva oli varjossa ja yltäpäältä rasvassa :) Onneksi meidän vauva on kovin kiltti ja helppo lapsi, muuten emme olisi matkasta näin hyvin selvinneet. Sillä vauva joutui istumaan varjon alla rattaissa aamu seitsemästä ilta viiteen. sitten vasta kun aurinko laski, niin pikkuinen pääsi konttaamaan sydämmensä kyllyydestä ja uimaan kanssamme uima-altaaseen. Eli leluja ja naposteltavaa eteen koko päivän. Välillä laitoimme viltin varjoon ja päästimme pikkuisen viereemme viltille, mutta koska menohalut olivat suuret, niin rattaissa istuskelu oli fiuksumpi vaihtoehto. Päikkärit vauva nukkui rattaissa. Parina päivänä nukkui päikkärit hotellihuoneen riippumatossa iskän kanssa. Paikalliset ihmiset olivat aivan älyttömän lapsirakkaita. oli ihanaa kun kaikki tulivat halailemaan ja silittelemään vauvaamme (ja muita vauvoja). Kyllä pikkuisen itsetunto varmaan kasvoi tuolla reissulla. Suomessa saa vaan vauva tuimia katseita jos yrittää hymyillä tuntemattomalle aikuiselle kassajonossa. Itsekkin huomasin pussailevani tuntemattomia vauvoja ja lapsia loppulomasta :) Illalla lähdimme aina keskustaan syömään. Vauva nukahti ruokaillessamme vaunuihin ja nukkui aina hotellille asti, jossa siirsimme hänet omaan pinnasänkyynsä (sänky oli hotellin). Vauvan nukkuessa vaunuissa saatoimme jäädä ulkoilma pubiin pirtelölle tai viinilasilliselle. Vauva nukkui muuten matkalla puolet lyhyemmät yöunet kuin suomessa. Suomessa 12-14h, matkalla 6-7h. Oli kuitenkin ihan pirteä.
Tässä vielä lopuksi sellaisia huomioita mitä itse tajusin vasta matkan jälkeen:
-matkalle ei kannata lähteä juuri kävelemään opettelevan lapsen kanssa. Paras ikä olisi vauvalla joka ei vielä liiku tai selkeästi jo kävelevä lapsi. Koska monissa kohteissa on niin likaista, ettei konttaaminen ja ryömiminen maassa ole suotavaa. Sitten jos vauva ei viihdy rattaissa noin pitkiä aikoja kun meidän pikkuinen, niin onhan se sit vähän hankalaa. Myös konttaavan/ryömivän lapsen varjossa pitäminen on hankalaa.
-vaikka matkamme onnistui hyvin, niin silti totesimme mieheni kanssa, että kaukomatkoille, emme pienten lasten kanssa lähde toistamiseen. Euroopasta löytyy lämpöisiä kohteita joissa aurinko ei kuitenkaan polta niin voimakkaasti ja vauvat/lapset saavat uida altaassa ja meressä ja oleskella auringossa myös päivisin. Seuraavan kaukolomamme teemme kahdestaan ja lapsen/lasten kanssa mennään sitten vaikka kanariansaarille.
-Teimme fiksusti kun päätimme, että lomalla vauvamme saa herkutella mitä lystää. Kunhan pysyy tyytyväisenä rattaissa. Poika söikin matkalla pirtelöä, jätskiä, ranskalaisia (ilman suolaa), leipää, keksiä, joi mehuja ym. Tärkeintä oli,että söi ja joi hyvin. Kotiin tultaessa alkoi sitten taas terveellisempi elämä :)
-Ainakin kaukomatkoille kannattaa ottaa ruuat, vaipat ja maidot mukaan kotoota. Ei tarvinnut tuhlata ensimmäisiä päiviä vauvantarvikkeiden etsimiseen vaan sai aloittaa lomanvieton heti. Lisäksi matkalaukkuun vapautui mukavasti tilaa tuliaisille. Meidän kohteessa ei edes myyty kasvis/lihasoseita. Paikalliset lapset syövät vissiin ihan ruokaa. A-hpatiitin takia emme kuitenkaan viitkineet edes hedelmiä lapsellemme antaa. Vain kuumennettuja ruokia tai kaupasta paketissa olevia. Vaipat olivat Brasiliassa kohtuuttoman kalliita.
-Jos lomanne on lähinnä löhöilyä, niin vauvan kanssa matkustaminen on helppoa ja vaivatonta. Me olemme aktiivisia ihmisiä, tykkäämme kävellä, kierrellä, surffata, lenkkeillä ja sukelta lomillamme. Niiden juttujen yhdessä tekeminen on hankalaa jos on vauva mukana. Kannattaa lähteä kaksin matkaan jos kaipaa aktiviteettiä matkaansa. Näin me teemme ensikerralla.
Tällaisia mietteitä! Ei muuta kuin rohkeasti matkaan lasten kanssa. Meidän poitsu ainakin nautti täysin rinnoin siitä, että ei tarttenut vetää toppapukua niskaan ulos lähtiessä, sai olla peppu paljaana lähes koko päivän :) Suosittelen Brasiliaa myös kohteena..aivan loistava paikka!
meilläkin siis pullovauva ja maidot tuotiin suomesta. Joskus ravintolassa annoin myös paikallista tavallista maitoa pullosta. Meillä oli käytössä kertakäyttöpullo (ainun) eli pulloa ei tarttenut pestä koko matkan aikana. Se oli äärettömän kätevää, vain tuttiosan huuhtelin vesijohtovedellä.
Mukaan raahasimme myös vedenkeittimen. Sillä teimme poitsulle aamu ja iltapuurot. Emme oleet nimittäin huoneistohotellissa, eli keitto mahdollisuuksia ei ollut. Annoimme myös joskus aamuisin aamupalan pojalle hotellin buffetissa. Siellä oli tarjossa melkoisen makeaa puuroa.
kantoliinan käytöstä nousun ja laskun aikana: turvallisin asento vauvalle (tai ihan kenelle tahansa) on ehdottomasti kasvot menosuuntaan päin. ajatelkaapa, että lentokoneen nousu/laskukiito on tyypistä riippuen n. 250-350 km/h. jos tässä vauhdissa tehdään äkkijarrutus (on ihan mahdollista) niin millaisessa asennossa haluaisitte silloin olla? sama koskee sylissä makaamista.
vauvan imettäminen nousun ja laskun aikana: imettäminen ja nieleminen pitää korvakäytävät avoinna, mutta kannattaa vähän katsoa sitä imetysasentoa. makuuasennossa korvat myös tukkiutuvat helpommin kuin pystyasennossa. nuhaisena ei todellakaan kannata lähteä lentomatkalle!
käsimatkatavara. edelleen turvallisuussyistä koneeseen saa tuoda vain rajoitetun määrän käsimatkatavaraa. kannattaa aina varautua myös siihen, että ne joutuu laittamaan edessä olevan istuimen alle (näinkin voi hyvin käydä!). haluaisitteko matkustaa rattaat jalkojen juuressa koko matkan määränpäähän? jos käsimatkatavaraa on paljon, on myös kulkeminen hidasta. ja käsiä luonnollisesti vähemmän.. eli jos yksi matkatavara on sallittu, kannattaa ottaa vain se yksi.
turvaistuin käsimatkatavarana: istuin ei mahdu missään maailman konetyypissä penkin alle joten se kannattaa jättää heti suosiolla ruumaan menevien tavaroiden joukkoon. vapaita penkkejä ei lennolla välttämättä ole ja juuri silloin on kaikki koneen muutkin säilytystilat täynnä tavaraa.. mikäli istuin otetaan pois matkustamossa ja laitetaan ruumaan, on myös vaara että se todellakin jää sinne kentälle helpommin (koskee erityisesti tiettyjä lentoasemia). eli istuin ruumaan mikäli sille ei ole _varattu_ omaa penkkiä. jos sille on varattu penkki, voit ottaa mukaasi ylimääräisen matkatavarankin.
en varmaankaan muistanut kaikkea, mutta ainakin osan.. toivottavasti matkustavaiset hyötyvät näistä neuvoista, sillä paljon on tullut hyviäkin vinkkejä.
Tosi mahtava apu matkaan lähteville.
Kertokaahan uimavaipoista lisää.
Millaisia ne ovat ja mistä niitä saa.
Jos käytätte niitä uidessa, niin otatteko heti pois ja vaihdatta tavalliseen vaippaan. Ja sitten taas uusi uimavaippa, kun kohta uudestaan menee uimaan?? Vai kuinka?
ettei tämä vaaaltava tietopaketti pääse tippumaan palstalta :)