Kerätäänkö tähän pinoon kaikki mitä tulee mieleen vauvan kanssa matkustaessa, ulkomailla tai Suomessa?
Meillä ajankohtainen viikon loma lähestyy heinäkuussa, jolloin poikamme on 9kk:n ikäinen ja menemme silloin ulkomaille Bulgariaan. Itse olen jo nyt miettinyt hieman mitä kaikkea tarvii muistaa:
- pakastepusseja, kakkavaippan voi laittaa tiiviisti pakastepussiin niin ei haju pääse leviämään roskiksesta kovin kauas. Riippuu tietenkin hotellista kuinka usein käyvät siivoamassa...
- narua jonkin verran, josta voi tehdä hätätapauksessa pyykkinarun pojan vaatteiden kuivaukseen
- pyykinpesuainetta (Y3-merkkistä?) jota on helppo käyttää kun on yksittäispakattuja pusseja
- soseet otan Suomesta mukaan, samoin maidot, pakataan myös vanhempieni laukkuihin osa, jos sattuu, että matkalaukku ei heti tule perille
- koneeseen käsimatkatavaroihin matkan ajalle sose/maito, pari lelua ja vaippaa
- matkarattaat
- Panadol ihan varmuuden vuoksi
- pojan aurinkolasit
- väljiä vaatteita, jotka suojaa niin kädet kuin jalatkin
- hattu, joka peittää myös korvat
- vaipat
- ja tietysti kaikki muut vauvanhoitotarvikkeet (puhdistuspyyhkeet, rasvat, tuttipullot, tutit)
- rintareppu/kantoliina
- lentokoneessa pyydetään ruoka meille vanhemmille eri aikaan, että toinen voi pitää poikaa kun toinen syö
Ja sittenpä te muut saatte jatkaa tätä listaa, nämä nyt on ollut mielessä kun on suunnitellut jo ajatuksissa hieman tätä matkaa.
Kommentit (151)
Mitenkäs muuten olette desifioneet tuttipullot matkalla? Itse kyllä täysimetän, mutta jos jostain syystä en voisikaan matkalla (Etelä-Afrikka, poika silloin 3,5 kk) imettää (esim. tulen kipeäksi, lääkkeet, en ajatellut kännätä).
Onko joku muuten käyttänyt KLM-lentoyhtiötä ja/tai käynyt Etelä-Afrikassa/Johannesburgissa?
tuiskuneiti79 + poika melkeistä 5 viikkoa
Me ollaan lähdössä Rhodokselle huhtikuussa ja tyttö on silloin 5,5 kuukautta. Finnmatkojen kautta on matka tilattu ja puhelimitse asioin kun ajattelin, että se vauvankori lentokoneeseen (finnairin boeing 757) pitää varata etukateen, eikä sitä netissä pysty varaamaan. Mutta myyjä täti ilmoitti, että Finnairilta sanottiin, ettei voi varata ennenkuin aikaisintaan maalis-huhtikuun vaihteessa??? Ja silti kaikkialla sanotaan,että kannattaa varata ajoissa. Pitääköhän mun itse ottaa yhteyttä Finnairiin?
Me ollaan lähdössä Rhodokselle huhtikuussa ja tyttö on silloin 5,5 kuukautta. Finnmatkojen kautta on matka tilattu ja puhelimitse asioin kun ajattelin, että se vauvankori lentokoneeseen (finnairin boeing 757) pitää varata etukateen, eikä sitä netissä pysty varaamaan. Mutta myyjä täti ilmoitti, että Finnairilta sanottiin, ettei voi varata ennenkuin aikaisintaan maalis-huhtikuun vaihteessa??? Ja silti kaikkialla sanotaan,että kannattaa varata ajoissa. Pitääköhän mun itse ottaa yhteyttä Finnairiin?
Me ollaan lähdössä Rhodokselle huhtikuussa ja tyttö on silloin 5,5 kuukautta. Finnmatkojen kautta on matka tilattu ja puhelimitse asioin kun ajattelin, että se vauvankori lentokoneeseen (finnairin boeing 757) pitää varata etukateen, eikä sitä netissä pysty varaamaan. Mutta myyjä täti ilmoitti, että Finnairilta sanottiin, ettei voi varata ennenkuin aikaisintaan maalis-huhtikuun vaihteessa??? Ja silti kaikkialla sanotaan,että kannattaa varata ajoissa. Pitääköhän mun itse ottaa yhteyttä Finnairiin?
Hei,
onko kenelläkään tietoa Uruguayssa matkustamisesta. Lähdemme sinne ja lapsemme on silloin puoli vuotias. Eniten minua mietityttää ruokapolitiikka, eli miten sikäläiset korvikkeet ja purkkiruuat, ovatko ok? Ja mites hintataso, on ilmeisesti aika edullinen? Kaikki tieto otetaan Uruguaysta vastaan mielihyvin! Kiitos etukäteen!
Hei kaikki!!!
Tulimme juuri lauantaina Thaimaasta.Meillä on lapset 7v,4v,ja 5kk.Lentokentällä saimme pitää vaavin rattaat portille jossa pakkasimme ne pussiin ja ne laitettiin ruumaan.Me saimme ne perillä laskeuduttua heti lentokoneen ovelle joten matka vaavin kanssa matkalaukkuja hakemaan oli helppo.Tosin tämä ei aina onnistu vaan ne yleensä tulee vasta sinne minne matkalaukutkin.Joten rintareppu olisi ollut oiva..jonka huomasin muutenkin matkan aikan se olisi ollut hyvä jos olisi ollut mukana,sillä kävely väylät (ainankin siellä missä olimme)olivat todella kapeat ja niillä oli todella vaikea rattailla kulkea.
Me menimme yölennolla ja palasimme päivälennolla.Yölento oli mielestäni helpompi sillä lapset nukkuivat koko matkan.Päivälennolla sai isompi poikamme Gameboyn käyttöönsä.Mennessä meillä oli babybasket ja siinä ukkeli nukkui hyvin.Oma peitto kuitenkin oli mukana.Paluu matkalla babybasket oli jo annettu toiselle joten vaavi nukkui vieressäni pikku pätkiä lentokoneen tuolilla.Saimme kuitenkin paikat ekasta rivistä jossa jalkatilaa oli runsaasti.Lapsi perheitä ei sijoiteta koskaan varauloskäytäville turvallisuus syistä vaikka siinä onkin jaloille paljon tilaa.
Uima-altaalla meitin ukkeli kölli rattaissa tai aurinkotuolissa varjon alla.Suojakertoimia oli 25,vaateina uimavaippa ja uimapöksyt.Poikamme kävi vilvoittelemassa uima-altaassa siinä missä me muutkin hattu päässä ja uimavaippa jalassa,joka toimi hyvin.Päikkärit otettiin aurinkotuolilla kosteassa harsossa varjon alla.Olimme n.4 tuntia kerrallaan uikkaamassa.
Neuvolasta sanottiin että ottaisin mukaan tutteli jauhetta ja siitä maitoa pojalle.Muuten hyvä mutta jostain syystä poikamme pulautteli sitä kovasti ulos.Meillä oli matka vedenkeitin mukana(todella hyvä kapistus)
jolla lämmitimme ruuat ja maidot.Vettä pikkunen ei suostunut juomaan joten laitoin siihen tilkan mehua sekaan ja se meni mainiosti siellä kuumuudessa alas.Purkki ruokia vein käsimatkassa.Myös vellit otin mukaan Suomesta.Niitä kun ei saanut sielä muuta kuin jauheena ja se tuntui hankalalle sotkea porkkana pulveria veteen jotta saisi mössöä.
Poika nukkui meidän välissä oman peiton alla.Meillä ei siis ollut pinnasänkyä hotellissa.
Reissu oli kaikin puolin mahtava ja uskallan lähteä vaikka heti uudestaan.Jos jotain negatiivista niin en pitänyt siitä kun vaavi nukkui rattaissa paikalliset ihmiset tunki käsiään rattaisiin koskeakseen vaaviin ja muutenkin olivat kokoajan kokettelemassa meidän lapsia.Yksikin mies kaappasi 7v pokamme kainaloon ja lähti kävelemään muina miehinä meistä pois päin ja supatti jotain poikamme korvaan.Siitä en pitänyt ja totesin että pitää olla kokoajan valppaana ettei vaan mitään vahingossakaan pääse käymään.Olen matkustellut paljon itsekin ja maassa maan tavalla mutta varovaisuus lasten kanssa ei ole pahitteeksi.
Oikein mukavia ulkomaan matkoja kaikille!!!Turha stressi kotiin ja maalaisjärki mukaan sillä pärjää pitkälle.Ja kaikista asioista voi kysyä ja neuvotella matkustamo henkilökunnan kanssa.(koneessa on esim.purkki ruokaa 5kk ikäiselle.)
ToaGali
Itse olin kaupunkilomalla syyskuussa Pariisissa ja poikani oli silloin 2,5kk. Ostin matkaa varten sellaiset sattarit, jotka käy jo vastasyntyneelle ja rattaat olivatkin hyvät McLarenit-todella kätsyt! Mutta kun esim. Pariisissa metroihin ei välttämättä pääse kaikista porteista rattaiden kanssa (vaikka monilla asemilla sellainen lasiportti, mistä pääsee vauvaihmiset rattaiden kanssa, mutta ei kaikilla asemilla), niin KANTOHUIVI on kyllä hyvä. Sen käyttö kannattaa vaan opetella etukäteen ja on kätevä lentokoneeseen mentäessä kun rattaat jo luovutettu ja jos pidempi matka koneeseen ja jos itsellä kädet täynnä. Se oli kyllä hyvä, tollaisessa kaupungissa:)
5,5 kk ikäiselle viikon reissua varten. Tokihan kaikki lapset syö erimääriä ja erilaista ruokaa, mutta noin niinkuin suurinpiirtein?
Hei!
Olemme lähdössä huhtikuun lopulla italiaan tirreniaan pariksi viikoksi vauvan kanssa (LA 8.3, olisi siis n. 2kk.) Menisimme luultavasti ryanairilla kuten joka vuosi ja sama yöpaikkakin olisi kuin aina ennenkin eli huoneistohotelli jossa keittomahdollisuudet. Kaipaisin vinkkejänne jos jollain on kokemusta näin pienen kanssa matkustamisesta. Vauvan kanssa matkustamisesta ryanairilla ja muustakin mitä pitäisi ottaa huomioon... Paikanpäältä saadaan luultavasti matkasänky, mutta ajattelin ottaa mukaan turvakaukalon automatkoja varten ja yhdistelmä rattaat.
Kiitos etukäteen
...kun oli monta kysymystä vailla vastausta. :)
On muuten hyvä ketju. :) Ollaan lähdössä tytön kans Amerikkaan. Sillon on ikää tytöllä 10 kk. Kauheesti alkuun jännitti ajatus noin pitkästä lentomatkasta lapsen kans, mutta näköjään siitä voi selvitä ihan hyvin kun näin monet muutkin on selvinny! Eniten jänskättää nukkuminen koneessa. Pitää paluumatkalle ainakin (yölento) ehdottomasti varata tuo baby basket, mennessäkään ei ois paha.
No, pois turhat jaaritukset...
espanjaan ja hyvin sujui. nyt 9 kk ikäinen on jo tehnyt kymmenen lentomatkaa, ja nyt homma sujuu paljon vähemmillä valmisteluilla ja hermoilematta. vaikka onkin isomman lapsen kanssa paljon hankalampaa, kun hän haluaa päästä liikkeelle.
tässä nyt jotain, mitä tulee mieleen:
- pienelle maidonsyöjälle vaatteita mukaan paljon, ja varuiksi myös pyykkiainetta. etelän lämpimässä meidän tenavan kakka muuttui vesiliruksi, ja sotkua riitti. ei ollut varsinaisesti mitään ripulia.
- rintareppu/kantoliina on sitten kätevä!
- etelässä auringolta suojautumisstrategiaa kannattaa miettiä hyvissä ajoin (vaatteet kevyitä mutta pitkähihaisia tai vaunuihin vaatteitta ja katto päälle tms)
- viilennysniksi: märkä harso teltaksi rintarepussa oleilevan vauvan päälle
- pieni matka-apteekki: desinfiointiainetta (yksittäispakatut ainun pyyhkeet on näppäriä), panadolia, kuumemittari, neuvolantädin hotlinenumero
- taksimatkoja varten turvaistuin, jos ei muuten vaikka aio autoa käyttääkään
- jos suinkin mahdollista, suorat lennot. ja sittenkin kannattaa aina varautua siihen, että lento on myöhässä tms, eli ruokaa ja huvituksia mukaan käsimatkatavaraan, ja joku pieni viltti.
- oli muuten helppoa matkustaa niin kauan kun täysimetin, nyt pitää jo olla kaikenmaaliman purkkia mukana..
- vaipat ja vauvanruuat saa kyllä perillä ostettua, ei kannata kanta hirveästi. ainakin euroopassa siis, ei ole kokemusta muilta matkoilta.
siinä joitakin juttuja.
Ottaisin nyt mukaan vaunujen kumien paikkaus sarjan (siis polkupyörän paikkaussetti). Meillä menaan puhkes 2 kertaa rengas ja se setti on niin pieni etä kyllä otan ens kerralla mukaan. Niin Madeiralle oltiin, eka puhkes lasin palaan ja toinen oli joku kasvin oksa jossa iso piikki.
Tipy
Että ei Madeiralta ainakaan olisi kovin hyvin purkkiruokia saanut. Joten sinne matkustavien kannattaa ottaa omat mukaan. Ja kun meiltä loppui nan-maito vähän kesken, ei siellä ollut muuta kuin jauhetta (noin viittä erilaista nannia) joka oli ihan hirveän makuista. Onneksi saatiin sitten kovalla yrityksellä ipana juomaan puolet jauhenan:ia ja puolet omaa nan:ia.
Tipy
Ensinnäkin joku kyseli, että saako vauva olla rintarepussa/kantoliinassa lentokoneessa nousun ja laskun aikana jos vyöt virittää vauvan ympärille. Vastaukseni oman kokemukseni perusteella on, että riippuu lentoemännästä. Oltiin Thaimaassa joulukuussa 6 kk vanhan vauvan kanssa ja mennessä poika sai olla mulla Ergo repussa nousun aikana kun viriteltiin vyöt, takaisin tullessa lentoemäntä sanoi, että se on sääntöjen vastaista ja ei siis saanut olla.
Vedenkeittimen mukaan ottamisesta: älkää missään nimessä alkako automaattisesti sellaista vempelettä ottamaan mukaan. Kannattaa tarkastaa matkanjärjestäjältä, että kuuluuko hotellihuoneen varustukseen keitin, tai sitten jos omatoimimatkalla on hotelli valmiiksi varattu, niin kysyä sieltä.
Sama juttu sänkyyn/matkasänkyyn. Moniin hotelleihin saa pyynnöstä pinnasängyn/matkasängyn. Pojan kanssa Thaimaassa (6kk) huoneessa odotti todella suloinen sänky petivaatteineen. Ja Teneriffalla lomaillessamme (7kk) oli myös sänky petivaatteineen.
Nan-maito: Thaimaasta, kuten en myöskään Teneriffalta löytänyt kuin korvikejauhetta, ei siis valmista maitoa.
Vaipat: Itse raahasin vaipat pojalle molemmille reissuille. Paikanpäältäkin niitä saa, mutta ainakin Thaimaassa olivat kalliita.
Vaatetus: Thaimaassa käytin pojalla miltei yksinomaan pitkähihaisia ja punttisia vaatteita (vaaleita). Aurinkorasvaa ei suositella alle 1-vuotiaalle yleisesti ottaen.
Pullojen desinfioinnista: Pyysin hotellihuoneeseen kulhon huonepalvelusta, jossa sain pestyä pullot ja kuumalla vedellä huuhtelin.Käytin pullotettua vettä. Itselläni oli mukana vain 4 tuttipulloa; jos lähtisin uudestaan reissuun niin ottaisin " pullolapselle" mukaan useampia pulloja ettei tarvitse koko ajan olla pesemässä.
Uiminen: vauvalle hattu ja pitkähihainen paita helteeseen
Ja ei muuta kuin oikein hyvää lomaa kaikille!
Kevättyttö ja poika 9 kk
pienokaiseni kanssa sekä autolla että lentokoneella ja myös pitkiä matkoja, valtameren yli lentoja. Paras kaveri on kyllä ehdottomasti ollut auton turvaistuin sekä kantoliina. Esim. turbulenssin aikana mm. Finnairin koneessa pitää vauva ottaa pois babycotista ja meillä ainakin huonoja kokemuksia siitä. Ensiksi kestänyt ikuisuus, että väsynyt vauva nukahtaa ja sitten se herää kun nostetaan syliin...paras tapa ollut alle vuoden ikäisen kanssa, jos tilaa on, turvaistuin, jossa viihtyy myös hereillä ollessaan, syö siinä nätisti ja nukkuu hyvät unet. Jos vain koneessa tilaa, aina ei valitettavasti niin hyvää tuuria käy.
Joillakin lennoilla taas ei ole vauvojen turvavöitä, joten kantoliina ollut hyvä apu! Toimii varmaan muuallakin. Vauva nukahtanut helposti rintaa vasten.
Lentokentillä moniin koneisiin saa ottaa matkarattaat portille asti, suosittelen! Huom. turvan läpi kantoliinakin yleensä läpivalaistaan, joten vauva pitää nostaa pois sen ajaksi. Tätä ei tapahtunut kylläkään HelsinkiVantaalla muualla kylläkin. Huomaa tämä jos vauvasi herää ja tiedät ettei ole hyväntuulinen herätessään.
Ruuista ja vaipoista sanoisin kyllä, että kyllä niitä vaippoja on turha kantaa koko matkan ajaksi. Jos vertaa vaikkapa matkan hintaan tai siihen, että niitä vaippoja ostaa vain viikoksi tai kahdeksi, en lähtisi pihtaamaan tuollaisissa. Mielummin jättäsin vaik jälkiruuat syömättä parina iltana, jos niin tiukilla on budjetti. Paikalliset ruuat ovat kyllä yleensä syömäkelpoisia. Itse olen sekoittanut jauheen pulloveteen. Fairy ja tiskiharja mukana pulloille jne. Jauheet toki kantsii testata jo suomessa mitkä toimii siis nan tai tutteli, jos epäröi. NUK myy käteviä muovilautasia jonne voi lisätä kuumaa vettä. Toimii loistavasti puurojen ja purkkiruokien lämmittäjänä kun mikroa ei ole. Lämmintä vettä saamme joko kraanasta, jos ei ole vedenkeitintä hotellihuoneessa.
Matkasänkyjä en rahtaisi myöskään. Yleensä hotelleista saa sellaiset, en ole vielä törmännyt hotelliin, joss matkasänkyjä ei olisi pyynnöstä saanut. Pariisin kaupunkihotellit voivat tosin olla poikkeus. Mutta kysyisin aina etukäteen.
Vaihtovaattet vauvalle, pari lelua, vaipat matkan ajaksi, ruuat ja maidot ja paljon kärsivällisyyttä. Pakkaa mielummin liian vähän kuin liian paljon. Liika kantaminen ei ole mukavaa. Paikan päältäkin voi ostaa vaikka pesupulveria tai pesettää vaatteita tai vaikka ostaa kivoja uusia vaatteita. Eniten tarvitaan hermoja ja seikkailumieltä sekä joustavuutta, mutta sitähän meillä äideillä aina on....:)
mikäs siinä mutta kyllä meidän vauva on ihan köllötellyt parin pyyhkeen päällä ...
Oma Espanjan reissu lähestyy, mukana 7 kk vanha poika. Tuota turvakaukaloa jäin miettimään, olin alunperin sen meinannut mukaan ottaa, mutta aurinkomatkoilta sanottiin, että sitä ei saisi ottaa koneeseen! Saako sen siis ottaa, onko jollain tarkempaa tietoa? Lentokentältä on lomakohteeseen n. 90 km bussimatka, oletteko pitäneet bussimatkat vain lasta sylissä? Eipä tuota kaukaloa kyllä varmaan edes saa bussissa vöillä kiinni (jos niitä edes bussissa on), ovat varmaan sen verran lyhyet...
Muutenkin mietin, että kannattaakohan ottaa mukaan matkarattaat vai kunnon vaunut (emmaljunga yhdistelmät) ilman kantokoppaa? Matkarattaina meillä on Gracon perusmalli. Kantoliina lähtee mukaan myös. Kiitos, jos jollain on vinkkejä/tietoja näihin! :)
Meillä ei reissussa ollut mukana kaukaloa enkä sitä kyllä edes harkinnutkaan ottavani mukaan. Tyttö oli tuolloin 8,5kk. Mentiin ainoastaan lentokentiltä hotelliin ja päinvastoin bussilla sekä muutaman kerran taksilla. Kiinassa ja Hongkongissa, jossa oltiin ei busseissa ja takseissa edes aina ollut turvavöitä, joihin kiinnittää, joten olis ollutkin turha mukana. Noissa kulkuvälineissä pidettiin tyttöä joko sylissä tai sitten oli kantorepussa. Olen saanut sellaisen käsityksen, että jos turvakaukalon ottaa mukaan niin se pitää laittaa ruumaan, jossa se menee sitten niistä matkatavaroista tai sitten ostaa lapselle koneeseen oma paikka, johon kaukalon kiinnittä. Mihinkään muualle se koneessa ei taida mahtua.
Rattaissa varmaan riippuu paljon siitä, mitä olette tottuneet käyttämään. Jos kuljetukset kentältä hotelliin ovat kunnossa eikä aio paikan päällä reissata autoilla yms. niin miksei voisi ottaa mukaan niitä isompiakin vaunuja. Lähinnä matkarattaat on varmaan kätevämmät jos liikkuu paikan päällä paljon ja joutuu laittamaan rattaita pieneen tilaan vähän väliä yms. sekä tietysti itelle kun on kevyemmät viedä, mutta luulisin että ne perusrattaat on mukavammat nukkua ja vauvan olla, jos siis on niihin enemmän tottunut. Meillä oli matkarattaat (mamas&papas) mukana ja olivat kyllä ihan pelkkä rasite. Meidän neiti ei viihtynyt niissä pätkääkään, vaan kulki mukana sekä nukkui aina kantorepussa. Lisäksi kaupungissa liikkuessa olivat aika epäkäytännölliset. Jos siis lapsi on liinaan tottunut, niin uskaltaisin väittää, että pelkästään silläkin pärjää =)
Olipas sekavaa taas, mutta toivottavasti nyt jotain irtois =))
Hyvää matkaa!!!
maaly ja neiti I 10kk+
Lomakeskusten hinnat on tosi kalliita varsinkin hotellien pikkukaupoissa ja esim. Espanjassa ja Kanarialla taajamissa on vain jotain pieniä Spar-ruokakauppoja. Jos jotain tarvitsee ostaa, kannattaa ehkä matkata paikallisten asuinalueelle, missä hinnat ovat normaaleja.
Espanjasta ainakin löytyy, kuten Suomestakin, taajamien ulkopuolelta valtavia hypermercadoja joista löytyy mitä tahansa ruokapurkeista rattaisiin. Parhaassa tapauksessa nämä sijaitsevat isossa ostoskeskuksessa, josta saa samalla shopattua myös normaalihintaiset ja normaalilaatuiset tuliaiset rantaroleksien sijasta, sekä syötyä hyvin ja ostettua eväät huoneistoon. Niihin on vaikea yksin löytää, mutta kannattaa kysellä hotellista tai oppaalta.
Espanjassa ei kannata pelätä apteekissa käyntiä jos joku lääke unohtuu kotiin. Monet lääkkeet ovat samoilla tai melkein samoilla kauppanimillä kuin Suomessa, esim. Rennie on sielläkin Rennie. Vaikuttavan aineen, kuten parasetamoli tai kortisoni, mainitseminen säästää myös hassuilta näytelmiltä apteekin tiskillä.
Pesuaineista, eihän sitä koko pakettia tarvi mukaan ottaa. Pieni pussi piisaa.. Ja shampoista, hammastahnoista, hiuslakoista ym. matkapakkaukset tai melkein tyhjät purkit, joita ei tarvitse kantaa sitten kotiinpäin. Näin jää tilaa tuliaisille.
Rattaiden sadesuojasta ei tainnut olla mainintaa. Sateeseenkin kannattaa varautua.