Kertokaa tuntemistanne huonoista äideistä! Millaisia ovat?
Kommentit (35)
sukulaisten luo, että itse saavat lomailla. Eivät soittele, eikä kysele miten lapsilla menee.
Eli tässä tapauksessa molemmat vanehemmat ovat vähän hakoteillä.
Ja toisena äidit, jotka polttaa raskaus- ja imetysaikana.
Välttämättä tahtoi lapsia nuorena silloisen poikaystävänsä kanssa. Lapset syntyivät kun oli 18v ja 20v. Parin vuoden päästä perhe-elämä ei enää jaksanut kiinnostaa ja äitillä bilejalka vipatti. Lapset jäi isälle ja äiti sinkkuilee nyt 3-kymppisenä edelleen vauhdikkaasti. Tuskin muistaa lapsiaan. On lisäksi työttömänä ja vain makoilee kotona, mutta lapsiaan ei ota luokseen. Iskä painaa töitä rankassa töissä, mutta lapsistaan huolehtii vaikkei heitä alunperin edes toivonut (isä myös nuorena isäksi tullut).
Ensinnäkin luunappeja jaellaan lapsille (ja ties mitä muuta?) ja toiseksi äidistä on vaan hassua ja hauskaa, kun lapsi lyö nyrkeillä isoisäänsä.
Voi ei miten väsyny ketju
Tartte mainostaa että oot ollu vakimamma täällä jo niin kauan että aihe on sun mielestä jo vähän kulahtanu.
En tiedä miten hyvä tai huono äiti on mutta kolme lasta nuoruusvuosilta on jo sijaisperheissä huostaanotettuna kun äiti tykkäs bilettää. Nyt sai melkein nelikymppisenä neljännen. Lapsi on koko ajan hoitokodeissa koska äiti juo. Äiti on käynyt Kellokosket ja hoidot Kankaapäässä ja esim. FB:ssa mainostaa juomattomuuttaan ja mainiota vanhemmuuttaan. Kuitenkin kun lapsi on kotona monesti on jonkinlainen ryyppyremmi paikalla ja äiti etunenässä pulloa kallistamassa.
Äiti tekee kaikkensa että lastensuojeluun antaa isästä mahdollisimman huonon kuvan ja että isä ei missään nimessä tule ikinä saamaan lasta kun äiti jossain vaiheessa todetaan kykenemättömäksi hoitamaan lastaa kunnolla. Isälläkin on toki juomisongelmaa mutta kun on lapsen kanssa niin ei juomista muistakaan. Isä ikävöi lastaan valtavasti ja haluaisi itsensä lapsen huoltajaksi.
enkä itse tunne henk.kohtaisesti ketään ikäistäni alkoholistia...
mun mielestä yks perhetuttu on huono äiti koska laittoi lapset hoitoon pieninä että sais rauhassa lounastaa yms ja nykyään antaa lasten huidella keskenään kesät ja viikonloput, vaikka ovat vasta tyyliin ekalla ja kolmannella.
ja sanoi et on ollu viime aikoina niin paljon poissa kotoa, et nuorempi oli pyytänyt et voisiko olla joskus kotonakin. en tajua kuka tollasta kehtaa ees kertoa, kun ollaan kylässä kahvipöydässä.
tajuan toki että maailmassa on hirvittävän paljon huonompiakin äitejä, mä en vaan tunne heitä.
Tyyliin jos et heti lakkaa itkemästä niin äiti lähtee pois eikä tule enää koskaan takaisin. Samainen äiti jätti 2-vuotiaan yksin kotiin nukkumaan lähtiessääna asioille. Lapsi tavattiin pihatieltä pelkät kumisaappaat jalassa hädissään etsimässä äitiä, joka nyt siis ilmeisesti oli lähtenyt. Myöhemmin, kun lapsella todettiin terapian tarve, äiti oli sitä mieltä, ettei lapsessa ole mitään vikaa eikä terapiaa tarvita.
vaan aidosti pahan. Hän ei ole mikään muotinarsisti, mutta aivan aidosti ympäriltään onnen vihaava musta aukko.
Esimerkiksi moittii ja nujertaa omia lapsiaan. "Etkö sinä nyt Jani tuon kummempaan pysty? Sinusta ei tule ikinä mitään, tiesitkö sen." jne.
Mikään tästä ei ole varsinaisesti lastensuojeluasia, koska tällaiseen käytökseen ei yksinkertaisesti voi puuttua - eihän siinä tehdä mitään lainvastaista.
Pidän häntä erittäin huonona äitinä
Heillä 3 lasta, naisen mies juo ja pettää, on väkivaltainen naiselle ja pojalleen. Poika on 8v, tyttö 6 ja heillä on vauva. Tyttöä kohdellaan prinsessana joka vinkuu ja kitisee pihalla jatkuvasti. Poika on pelokkaan oloinen ja surullinen.
Äiti pitää muka-kuria, jatkuvasti jakelee erilaisia rangaistuksia varsinkin pojalle. Rangaistukset tulee ihan älyttömistä jutuista. Kuitenkaan ei rankaise silloin kuin pitäisi. Vanhemmat käyttää fyysistä ja todella pahaa henkistä väkivaltaa poikaan ja uskon että vauvan synnyttyä myös tyttöön.
Isä tuo toisia naisia kotiin kun lapset ovat siellä. jopa silloin kun äiti on kotona.
Ovat lastensuojeluperhe mutta kun aina on kotona siistiä, lapsilla puhtaat vaatteet ja äiti ei juo niin lapsilla on hyvä olla, käsittämätöntä!!!
muistanut lapsensa syntymäpäivää.
jolta otettu huostaan jo vajaa kymmenen lasta ja edelleen tekee lisää. nytkin vuoden vanha lapsi. hoitaa vauvaa joten kuten mutta kun kasvaa taaperoksi ei enää lapsi kiinnosta.
kannatan tämmöisissä tapauksissa pakko sterilointia!
vaan aidosti pahan. Hän ei ole mikään muotinarsisti, mutta aivan aidosti ympäriltään onnen vihaava musta aukko.
Esimerkiksi moittii ja nujertaa omia lapsiaan. "Etkö sinä nyt Jani tuon kummempaan pysty? Sinusta ei tule ikinä mitään, tiesitkö sen." jne.
Mikään tästä ei ole varsinaisesti lastensuojeluasia, koska tällaiseen käytökseen ei yksinkertaisesti voi puuttua - eihän siinä tehdä mitään lainvastaista.
Pidän häntä erittäin huonona äitinä
Mitenköhän tällaisiin voisi puuttua? Monesti vielä perheessä voi olla kulissit nätisti pystyssä (ei alkoholiongelmaa, lapset eivät nälässä tms), mutta lapsia nujerretaan vähättelemällä.
Vanhempi huomaa lähinnä virheet lapsessa eikä osaa lohduttaa tai kannustaa lasta. Nollaamalla ja negatiivisella suhtautumisella saadaan lapsen itsetunto ja tulevaisuus synkäksi. Erityisen julmalta tuntuu, jos perheen lapsista yksi joutuu tällaisen mustan lampaan asemaan. Näistä tulee kallis lasku yhteiskunnalle, puhumattakaan lapsen kärsimyksistä!
Vie lapset hoitoon ja itse kuksii kotona lisää työttömän ukkonsa kanssa tenavia tai vaikka ukko olisi töissäkin, niin vie lapsensa hoitoon, vaikka on itse kotona. MITKÄÄN PERUSTELUT EIVÄT UPPOA MINUUN. TURHA YRITTÄÄ. AINOA POIKKE15US: SOSSU SUOSITTELEE. Ja jos näin käyn, munatorvet poikki, ettei lisää sikiä.
muistanut lapsensa syntymäpäivää.
Mullakin tuttavapiirissä muutama, pitävät miestään lähinnä siivoojana ja kodinhoitajana ja lapsia näyttelyesineinä.
Miksi hankkia lasta, jos koko ajan haluaa sitä paeta.
muistanut lapsensa syntymäpäivää.
Mullakin tuttavapiirissä muutama, pitävät miestään lähinnä siivoojana ja kodinhoitajana ja lapsia näyttelyesineinä.
Kaikki miehethän tekee ihan samaa.
Lapset lähetetään joka vkl isovanhemmille, kun ei itse jakseta hoitaa lapsia ja lähi piiristä näyttää kun vanhemmat pitäisivät lapsiaa rasitteena, silti nainen on TAAS raskaana.
Nainen nukuttaa lapset autossa ja lähtee itse kahville, kauppaan tms.
Lapsien ulkoiluttaminen on lähinnä autolla ajelua. Lapsilla ei ole minkään näköisiä virikkeitä, joten ovat ylienergisiä rasavillejä.
Nainen ei osaa pitää lapsilleen kuria.
Syötetään mäkkäri ja hese ruokaa, tuon takia vanhempi lapsista ei suostu syömään normaali kotiruokaa ollenkaan kun on kuulemma PAHAA.
Vanhempi lapsista on myös aneemisen näköinen, en tiedä johtuuko sitten vitamiinien tai tärkeiden ravintoaineiden puutteesta.
Kotona huudetaan ja riidellään lasten nähden.
Lista voisi jatkua vaikka kuinka ja pitkään..
muistanut lapsensa syntymäpäivää.
Mullakin tuttavapiirissä muutama, pitävät miestään lähinnä siivoojana ja kodinhoitajana ja lapsia näyttelyesineinä.
Kaikki miehethän tekee ihan samaa.
Ehkäpä siksi, että niitä perusteita ei ole.
Tjaa, mitenkäs se nyt olikaan, mitäs kummaa silloin kuuluikaan tehdä jos on mollannut jotakuta ihan perusteetta?
Sinustako tässä ketjussa kirjoitetaan?
Ketjusta loistavat poissaolollaan perusteet, joilla minä olisin huono äiti. Ehkäpä siksi, että niitä perusteita ei ole.
Tjaa, mitenkäs se nyt olikaan, mitäs kummaa silloin kuuluikaan tehdä jos on mollannut jotakuta ihan perusteetta?
ei mulla ole oikeutta arvostella kenenkään äitiyttä.