Aikuisten juhlimista ja poliisi paikalle
On se kumma juttu. Olin eilen ns. aikuisten juhlissa tuttujen takapihalla omakoti- ja rivitaloalueella. Alkuillasta oli äänekkäämpää ohjelmaa (siis oikeaa ohjelmaa, ei möykkää) ja loppuillan soitteli trubaduuri suomipoppia ja vanhaa iskelmää.
Klo 22.10 saapui paikalle poliisi, kuulemma valitettu metelistä. Poliisi totesi, että heidän havaintonsa mukaan meteliä ei ole, mutta koska soitto tuli niin piti tulla katsomaan, millaisen peijaiset oikein on. Juhlakansa lähti koteihinsa, 70% omalla autolla, kaikki puhalsivat sallitun lukeman, suurin osa nollaa.
Samaan aikaan 2 km päässä nuoriso huudatti puistossa autojensa stereoita, mylvi, möykkäsi ja potki toisiaan. Ei poliisia paikalle, vaikka apuun soitettiin. Hätäkeskuksen mukaan "ei vielä anna aihetta".
Kommentit (3)
koska meillä nukutaan tuohon aikaan ja rivareissa tuollainen möykkä kuuluu( musiikin soitto) ja kovaa kuuluukin.
Yleensä sitä musiikkia soitetaan niin, että istutaan terassilla ja ovi on auki. Musiikki sit pauhaa niin kovalla, että terassille kuuluu.
Rivarissa siis asun itsekkin.
eli fiksuinta on infota naapureita etukäteen. Ja hiljaisempikin juhlinta näin kesäiltaisin voi naapureista olla häiritsevää - vaikka kyse ei olisikaan mistään kännijuhlista.
ilmoittaa juhlista etukäteen naapureille tai kutsua heidätkin mukaan, silloin metelikään ei niin häiritse kun siitä tiedetään.