äitiongelma

Paha olosi vain jaetaan muillekin. Kaikesta päätellen haluat kovasti loukata äitiäsi, mutta ei se sinun oloasi paranna. Päinvastoin, pahennat tilannettasi olemalla kakaramainen.

äiti itse haluaa parantaa välejä, mutta on kovin vaikeaa uskoa että mikään voi parantua ellemme saa puhutuksi mitä meille tapahtui 20-30 vuotta sitten ja käy asioita läpi. Toivoisin että saisin puhutuksi rauhallisesti tunteistani ja miten vaikeaa on ollut kasvaa ilman mitään tukea omalta vanhemmalta. Menneessä on vaan niin paljon pahaa mieltä joka on varastoitunut, että pelkään missä muodossa se purkautuu ulos.



ap

mä olen omissa pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että on aivan mahdotonta nyt selvittää vanhempiensa kanssa lapsena koettuja vääryyksiä, mikäli vanhemmilla ei ole halua tai kykyä nähdä virheitään ja pyytää anteeksi. Moni ammattiauttajakin on sitä mieltä, että on vapauttavaa luopua ihanasta ajatuksesta, että viimein voitaisiin aikuisina puhua asiat selviksi, ja sen sijaan alkaa oma elämä ja määritellä vanhempien rooli siinä uudessa aikuisen elämässä.



Tämä on monen kohdalla valitettava ainoa vaihtoehto, sillä harvoin vanhemmat näkevät tai kestävät lastensa suusta kritiikkiä vanhemmuuttaan kohtaan, sillä hehän ovat vain tehneet parhaansa ja tulevat nyt kieltämään kaiken. Aina ei siis saa ymmärrystä, vaikka miten omat kokemuksensa pöydälle iskisi.

kertoa tunteistasi ja siitä, mitä muistelet edelleen kokeneesi.

Älä syytä, kerro vain, miltä sinusta silloin tuntui.



Äitisi on selvästi tehnyt parannuksen, joten tuntuisi kohtuuttomalta alkaa sättiä häntä täydellä teholla. Paras olisi antaa menneitten olla ja jatkaa eteenpäi, jos kerran tilanne korjaantunut.

Mutta, mikäli et pääse muistolastistasi muuten eroon, kuin märehtimällä sen äitisi kanssa niin sitten lienee katkeruutesi edessä nykyfiilis pilattava...toivottavasti vain hetkeksi.

että äiti on puhunut asiat selväksi siskoni kanssa ja pyytänyt häneltä anteeksi. Itselläni on kuitenkin kymmenkertainen lasti (kiitos esikoisuuteni) ja kommunikaatio on ollut muutenkin säästäpuhumisen tasolla viimeiset 10 vuotta. On vaikea päästä alkuun kun kummoisia puhevälejä ei ole. Molemmat varomme toisiamme.



ap

koska tuntuu että nykyinen äiti-tytärsuhde on jonkinlainen kylmän sodan aselepo.



ap

Äitisi on luultavasti tehnyt parhaansa käytettävissä olevin resurssein. Nyt yrittää paikkailla välejä niin sinä märehdit menneitä ja takerrut niihin? Ei välien selvittelystä ole mitään hyötyä jos te molemmat ette ole valmiit siihen, nyt tuhlaat vain omaa elämääsi menneisiin kun voisit yrittää rakentaa uuttaa aikuista suhdetta äitiisi.



Itsekin olen piehtaroinut joskus menneissä ja olen monesta asiasta ollut katkera äidilleni. Ymmärrän kuitenkin se, että niinä aikoina perheeni tilanne on ollut mitä on ja ehkä äidilläni ei ole ollut voimavaroja parempaan. Kun olen tämän ymmärtänyt, on suhteemme siirtynyt uudelle asteelle, missä olemme kaksi tasaveroista aikuista. Mitään välienselvittelyä emme ole tehneet, sillä en usko sen puhdistavaan vaikutukseen eikä menneiden jauhamisesta ole mitään hyötyä kenellekään.

kantaa ajatus, että äitini ei ole selvästikään selvittänyt omia lapsuuden traumojaan vaan siirtänyt ne omaan kotiinsa ja omille lapsilleen, joten en halua toimia samoin, vaan pidän menneet menneinä ja toisaalta taas päätän itse rajan, missä määrin nykyinen oma elämäni on edes vanhemmilleni avointa.

Todennäköisesti saat vaan kokea sen saman vähättelyn sun muun uudestaan etkä saa korjaavaa kokemusta jonka toivoisit. Minusta näitä asioita kannattaa työstää terapeutin kanssa mieluimmin. Mutta ymmärrän kyllä niin sua, kumpa voisin omalle vanhemmalleni joskus sanoa mitä hänestä ajattelen ja sitten hän vaan plop unohtaisi koko jutun.

älä tee samaa virhettä kuin hän,hänon nyt 40-vuotias ja puhevälejä äitiinsä ei ole ollenkaan. hän on edelleenkin hyvin katkera äidilleen lapsuudestaan, nuoruudestaan, kaikesta mikä on mennyt huonosti. Kaikki mikäon mennyt hyvin on ystäväni ansiota mutta kaikki mikä mene ehuonosti johtuu siitä että hänellä oli sellainen lapsuus ettei äiti välittänyt ja rakastanut tarpeeksi. Sisaruskateutta myös sen verran että veljensä ja siskonsa kanssa ystäväni ei ole myöskään väleissä. Todella sääli että ystäväni ei voi hyväkyä äitiänsä ihmisenä joka tekee virheitä ja hyväksyä se että kukaan meistä ei ole täydellinen.

Ei kannata tuhlata elämäänsä miettien ja kantaen katkerutta ja vihaa tuollaisista asioista kun ei tehtyä saa tekemättömäksi. Ja äitisi on varmasti tehnyt parhaansa vaikkei se kovin paljoa olisikaan ollut. Yrittäisit antaa anteeksi vaikkei äitisi sitä pyytäisikään, sillä ehkä hän näkee asiat niin eri tavalla kuin sinä ettei teidän ole mahdollista ymmärtää toisianne. Mutta ei se estä teitä olemasta sopuisissa ja lämpimissäkin väleissä.

Katkeruudella teet vahinkoa ainoastaan itsellesi ja omille lapsillesi.

on tosi upea juttu että saan käytyä asioita läpi terapeutin kanssa, mutta on vielä paljon tehtävää että pystyn olemaan luontevasti hänen seurassaan.



ap