Uskaltaako vauvan sukupuolta edes selvittää, jos "toivoo" salaa jompaa kumpaa....??
Mitä muut olette tehneet?
Meillä 3 kpl samaa sukupuolta olevaa, nyt odota neljättä, ja en voi olla toivomatta että tulisi välillä sitä toistakin laatua (ja mies myös).
Tiedän, että vauva kyllä synnyttyään on minulle yhtä rakas oli kumpi vaan - näin oli viimeksikin vaikka salaa vähän toista odotin...
Toisaalta tuntuu etten KESTÄ odottaa vielä moooonta kuukautta, ennenkuin asia selviää, toisaalta pelkään että jos vauva on jälleen samaa kuin edelliset, se voisi jopa alitajuisesti vaikuttaa synnytyksessä "epämotivoivasti"?? (tällaista olen lukenut joskus jostain)
Ja synnytykset on mulla aina vaikeita joten tartten kyllä kaiken mahdollisen tsemppihengen päälle, jotta saan lapsen ulos.
Mietin että uskaltaiskohan asiaa kysyä rakenneultrassa..... vai ei.
Kommentit (20)
Siksi että ehdin valmistautua jos tulossa onkin "väärää" sukupuolta. Olen varma että loppuraskauden aikana lapsi muuttuu kuitenkin varsin mieluisasti odotetuksi vaikka olisikin eri sukupuolta kuin toivoo. Enkä todellakaan usko, että vaikuttaa synnytyksessä mitenkään! Ensimmäistä odottaessa näin painajaisia, että jos lapsi onkin eri sukupuolta kuin toivoin, annoin sen heti pettyneenä synnytettyäni pois...haha tuskinpa sentään!! Kyllä se lapsi omaksi ja ihanaksi sitten muuttuu oli sukupuoli kumpi vaan.
että ehkä kannattaa selvittää. Itse en kuopuksen sukupuolta etukäteen selvittänyt ja se "pettymys" iski sitten salakavalasti siihen vauvahuurujen keskelle synnyksen jälkeen. Se valmistautumisaika olisi ehkä auttanut. Mulla on nyt siis kaksi ihanaa tytärtä. Kuopuski oli rakas ensi sekunnista, mutta tuli ihme juttuja, mm olin muutaman päivän ihan vakuuttunut että näen unta, kohta herään ja olen vielä raskaan (= on vielä mahdollista että saan sen pojan). Ei siis mitään kovin vakavaa kuitenkaan...
Itselläni kolme poikaa ja kahden pojan jälkeen kieltämättä toivoin tyttöä. Ultrassa näkyi selvä poika ja surin asiaa ehkä viikon, sen jälkeen aloin ymmärtää, miten ihanaa on saada kolmas poika.
Jos olisin saanut tietää vauvan sukupuolen vasta vauvan synnyttyä, olisin saattanut rääkyä osastolla vauvan sukupuolta, nyt sen sijaan rakastuin poikaani heti.
Ja näin jälkiviisaana voin sanoa, että kolmas poika oli kuin lottovoitto! Ja sukupuolen tietäminen etukäteen helpotti.
Halusin tietää, ja vauva oli sitä toista sukupuolta. Ei siis sitä mitä toivoin. Ihan ok että sain tietää, enpähän turhaan haaveile eikä ainakaan tule mitään pettymyksen tunteita kun vauva on syntynyt.
Olisi pitänyt. Joskus vieläkin huomaan hiukan haikeana toteavani, että sekään isosiskon vanha mekko ei tule enää meille käyttöön. Meillä siis ennestään yksi molempia, ja silti toivoin toista tyttöä. Poikahan se, ja rakastan tietysti hirveästi mutta silti välillä huomaan näitä ihme juttuja. Olisi pitänyt kysyä, olisin varmasti henkisesti kypsempi tämän asian kanssa.
mietin vieläkin mikä MULLE olisi parasta.
Kolmannesta luulin ja kuvittelin koko ajan että NYT on lopulta tyttö (mm. erilainen raskaus kuin edelliset) ja kaikki sanoi mulle niin. En kuitenkaan uskaltanut selvittää etukäteen.
No, vauvan synnyttyä ehkä ihan murto-osasekunnin ajan oli ajatuksen häivähdys "ai jaa poika", mutta sen jälkeen rakastuin vauvaan samantien ja olen ollut niin ONNELLINEN kolmannesta lapsesta. Vaikka siis poika taas.
No, oli mulla n. vuosi synnytyksen jälkeen erikseen pieni "kriisiaika" kun mulla ei ole tyttöä, mutta se oli ihan erillinen juttu, ei siis liittynyt mitenkään esim .siihen etten olisi onnellinen pojistani.
Toisesta lapsesta tiesin muutamaa päivää etukäteen, että "taas" tulee poika, kun käytiin jossain kontrolliultrassa. Toisen synnytyksen ponnistusvaihe kesti pitkään, toista tuntia, ja jotenkin vaan tuntui että EN jaksa, pyytelin jo imukuppia (se oli ekasta synnytyksestä "tuttu", muttei tietenkään miellyttävä).
Mietin vaan, olisiko minusta löytynyt enemmän voimia, jos en olisi tiennyt sukupuolta... No, lapsi oli kyllä melko iso omaan kokooni nähden.
En tietenkään halua, että lapsilleni käy mitään siksi etten jaksaisi heitä synnyttää ulos...
Se onkin oikeastaan ainoa pointti miksi pelkään kysyä, muuten olisi kyllä kiva tietää ja varata oikeita varusteita (haluan että kaikki on niin SINISTÄ tai niin PUNAISTA :-), ja miettiä nimeä.
ap
sitten jos on taas poika niin rupeat miettimään semmosia kivoja asioita mitä siitä seuraa..
teillä on oma jalkkisjoukkue...
saatteko kivan poikiennimi sarjan...
kaikki kuteet käy..
neljä poikaa näyttää aika hauskalta kaupungilla...
:)
että pystyn valmistautumaan asiaan sekä henkisesti että muuten.
keksin heti ikäviä vastakommentteja:
- en edes tykkää jalkapallosta
- kiva nimisarja on mutta neljättä enää vaikea keksiä, tulisi vähän teennäinen jo... (tyttöjen nimiä olisi varastossa vaikka miten monelle tytölle)
- en jaksaisi enää katsoa samoja vaatteita, enkä ylipäänsä poikien vaatteita, ja saisin serkkuni tyttövauvalta varmaan ihania prinsessajuttuja
Sorry negatiivisuus mutta oon ollut vaan aika masis/poikki tän raskauden ajan...
ap
Meillä 1xpoika ja 2x tyttö. Jostakin syystä toivoin tästä neljännestä tyttöä.
Viikolla 18 selvisi, että poika on tulossa. Voin suoraan sanoa, että ainakin viikolle 30 saakka olin pettynyt ja harmissani. En oikein osannut nauttia koko raskaudesta.
Nyt alkaa laskettu aika lähestymään ja olen tottunut ajatukseen pienestä pojasta ja osaan jo iloita raskaudesta ja tulevasta pojasta.
Olisi "pelottavaa", jos pettymys puskisi päälle synnytyksen jälkeen.
Toivoin toista tyttöä ja olin todella pettynyt kun tulossa oli poika. Siis TODELLA pettynyt. Se kesti monta viikkoa. Loppuraskaudessa olin jo ikionnellinen pojasta jota olin jo kauan odottanut.
Uskon myös, että oli hyvä "surra" pettymys pois ennen vauvan syntymää, koska kun poika syntyi, ei todellakaan voi puhua pettymyksestä vaan siitä ihanasta ilosta, jonka kaikki synnyttäneet tietävät, valtavasta rakkaudesta ja onnesta.
Suunnitelemme kolmatta ja tiedän, tyttöä toivon... ja jälleen menen ultraan selvittämään asian ajoissa.
ja olisi minunkin täytynyt selvittää etukäteen, sillä kun kolmas tyttömme syntyi itkin sairaalassa sitä että miten muka voin olla pettynyt näin ihanaan lapseen vain siksi että on tyttö..
Lisäksi kun en saanut synnyttää perätilan takia ja kun olin vaan jotenkin todella sekaisin myös siksi että olen aikanani itse ajatellut että haluan sen kolme lasta, ei enempää. Itkin myös sitä etten enää ikinä halua olla raskaana ja kun ei nyt ole sitä poikaa... :(
Mutta myöhemmin NYT olen tietysti ikionnellinen tyttäristäni! Lyhyellä ikäerolla kun ovat, tulee varmaan hyvät sisarussuhteet..
Kuopusta odottaessani kävin synnytystapa-arvioultrassa loppuraskaudesta ja lääkäri olisi halutessani kertonut sukupuolen, mutten halunnut tietää, sillä sukupuolella ei ollut väliä. Jotenkin halusin jättää synnytykseen sen yllätyksen, että kumpi sieltä tulee.
siitä, että kyllä sitä muutkin kuin minä toivovat tiettyä sukupuolta :)
Meillä kaksi poikaa ja nyt kolmas ja viimeinen raskaus menossa. Aion kysyä ultrassa sillä toivon hirmuisesti tyttöä ja jos tulokas onkin poika haluan ns. sopeutumisaikaa. Toki on varmasti ihan yhtä rakas, mutta useamman pojan äiskät ymmärtävät ehkä mitä minä ajan takaa.
No, vauvan synnyttyä ehkä ihan murto-osasekunnin ajan oli ajatuksen häivähdys "ai jaa poika", mutta sen jälkeen rakastuin vauvaan samantien ja olen ollut niin ONNELLINEN kolmannesta lapsesta. Vaikka siis poika taas.
No, oli mulla n. vuosi synnytyksen jälkeen erikseen pieni "kriisiaika" kun mulla ei ole tyttöä, mutta se oli ihan erillinen juttu, ei siis liittynyt mitenkään esim .siihen etten olisi onnellinen pojistani.
No joo, salli mun sanoa että eiköhän se noin ole kaikilla! Tottakai ollaan onnellisia niistä ihanista lapsista mitä meillä on, mutta silti voidaan ajatella sitä toistakin vaihtoehtoa. Aina sanotaan että en pois vaihtais, mutta loppujen lopuksi se on ihan sama millainen lapsi on, aina sitä yhtä paljon rakastaa ja jos ois toisenlainen niin eihän sitten tietäisi tästä nykyisestä mitään!
7
se itsestä tuntuu kovin tärkeältä!
Silloin on aikaa vielä sopeutua siihen, että lapsi onkin sitä "väärää" sukupuolta ja voi sitten hurahtaa siihen uuteen vauvaan heti, ilman että sitten vasta synnytyksen jälkeen täytyy käsitellä ensin tuo "pettymys" sukupuolesta ja vasta sitten voi rakastua uuteen vauvaan...sillä ihan takuulla siiheen jokaikinen vanhempi rakastuu, sukupuolesta huolimatta;D
Meillä on monta lasta ja aina pikkutytöstä lähtien kuvittelin saavani monta tyttöä, sillä meillä oli suvussa oikeastaan "vain" tyttöjä...No esikoinen olikin tyttö ja olin NIIIIN onnellinen, en tosin selvittänyt asiaa etukäteen, sillä minulle tuo sukupuoli ei kuitenkaan ollut se "tärkein" vaan tärkein asia oli ensimmäinen OMA vauva:)
Sitten sainkin monta poikaa ja heidänkään raskausaikana en sukupuolta selvittänyt, vaikka toivonkin aina tyttöä....ja niinpäs sitten yhden pojan jälkeen oli synnytyssalissa hieman "pettynyt" olo siitä, että taas tuli poika ja silloin muistan ajatelleeni, että olisi kannattanut selvittää tuo sukupuoli valmiiksi...
Ja näin teinkin sitten seuraavan raskauden aikana, jolloin kuulin jo utrassa, että taas on poika tulossa. Tuon "tuomion" kuullessani oli taas hetken hieman "pettynyt", mutta hyvin pian taas vain iloinen uudesta vauvasta ja kun poika syntyi olin jo valmiiksi ihan hullaantunut häneen:)
Ja noin oli siis mielestäni parempi, omalta kannaltani siis:) Sain nauttia heti poikani ensihenkäyksistä, ilman pettymyksen häivääkään:)
Vuosia sitten ei ollut tapana sukupuolta selvittää, joten en tiedä oisko se auttanut valmistautumaan tulevaan.
Viides oli poika ja mies väitti nähneensä sen jo rakenneultrassa, minä en uskonut. Näin untakin, että synnytin tytön ja olin todella pettynyt aamulla.
Kontrolliultrassa epäilin itsekin nähneeni pippelin, mutta torjuin ajatuksen, pelkäsin pettymystä. Uskoin vasta kun poika todella syntyi ja luulen, että on rakkaampi kuin tyttö olisi ollut.
Suosittelen ottamaan selvää, eikä masokistisesti roikkumaan epätietoisuudessa ihan vain siksi, että kielteiset tunteet ei ole sallittuja.
että tää keskustelu on ollut tosi asiallista. Ja vielä näin tabusta aiheesta...
(joskus törmännyt aika erilaisiinkin asenteisiin näillä palstoilla).
Oon kauheesti pyörittänyt tätä asiaa päässäni, toisaalta pelkään ja mietin kyllä miljoona kertaa enemmän sitä että vauvalle ylipäätään tapahtuu jotain pahaa.
Joten varmaan olen siitäkin onnellinen jos sen vain kunnossa ulos saan, oli kuka vaan.
Nyt tuntuu edelleen, että ehkä EN ota riskiä ja selvitä sukupuolta etukäteen, jotenkin tuntuu että se asia on helpompi käsitellä kuitenkin sitten kun se vauveli on jo sylissä. (Siis näinhän olen jo tehnyt 2.sen ja 3.sen kanssa - ekasta oli tietty hienoa kun oli poika. Hassua, olen AINA kuvitellut että mulle tulee tyttö, suvussakin on lähes pelkästään tyttöjä, äidilläni on 1 poika mikä oli suvun kateuden aihe.)
Ympäristö kyllä tulee asettamaan paineita kun tää 4. raskaus pian paljastuu - ehkä sanon kaikille vaan, että se on poika (vaikken siis tietäiskään), hiljentääkseni heidät.
Meidän suku kun vielä on niin ihme jotenkin tyttöjen perään, mummokin aikoinaan onnittelun sijaan tokaisi toisen pojan saatuani: "kyllä mä niin teille tyttöä toivoin...."
Ja äitini varoitteli n. vuosi sitten kun vitsailin tekeväni lisää lapsia, "varokaa vaan ettei teillä ole kohta kuutta poikaa".
No voipa joskus ollakin, kun kuudesta salaa haaveilen!!
meillä oli jo kolme poikaa. En tiedostanut toivovani (enää) tyttöä, mutta kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että meille kyllä pitäisi nyt viimein tulla
. Niinpä kysyin sukupuolta ultrassa, a. jotta voisin laittaa kysyjille jauhot suuhun ja b. jotta itse voisin käsitellä asiaa etukäteen jos sittenkin tiedostamattani toivoisin tyttöä. Halusin vauvan syntymän olevan iloinen asia enkä millään alitajuisella piemällä tasolla pettymys.
Ultrassa sain tietää odottavani neljättä poikaa. Pienen hetken olin pettynyt - en lapsesta vaan siitä, etten taaskaan pääsisi ostelemaan mekkoja. Sitten totesin, ettei pettymyksen aiheeni ollut kovin syvällinen ja unohdin koko jutun. Mutta luulen, että jos en olisi tiennyt asiaa etukäteen, olisin saattanut alkaa kuvittelemaan odottavani tyttöä, sen verran erilainen tämä viimeinen raskaus oli.