Joku kirjoitti tuolla alempana:
"ja lämpimällä ilmalla likasin avoin jaloin sisälle. Ei ppestä kunnolla käsiä, vaikka käsken pestä kädet sisälle tullessa.
Jos meillä lapsi on poikkeuksellisesti ollut avoin jaloin ulkona, kannetaan hänet jalkapesulle. Minä meillä siivoan eikä meillä kävellä sisällä kengätkään jalassa."
Joidenkin lapset siis viettävät kesällä aikansa omassa pihassa kengät jalassa? Ja ovella pitää pysähtyä kun kannetaan jalkapesulle?
Minä pyyhin lattiat mielummin silloin tällöin kuin rajoitan mukuloiden juoksemista ulos ja sisään. Ja meillä kehotetaan nimenomaan olemaan paljain jaloin aina kun mahdollista.
Kommentit (14)
ramppaan sisään ja ulos paljain jaloin, samoin Crocseilla, joita käytän omassa pihassa. Molempia pesen välillä, mutta en aina sisälle tullessa. Mulla ei ole myöskään mitään bakteereihin liittyviä neurooseja.
mutta kyllä illan lopuksi jalat pestään ennen kuin tullaan kokonaan sisälle. Meillä kun on valkoinen matto olohuoneessa. No, loppukesästä se pitää pesetyttää aina joka tapauksessa :)
lattioilta ja kuljetaan avojaloin sisällä ja ulkona. Illalla ennen petiin menoa jalat pestään. Ja sohvalle ei ole asiaa likaisena.
Vaaleat sohvat vaikka kyllä ne silti kesäisin suojaan kankaalla arkena.
ja siis nimenomaan ulkona epätasaisella maastolla. nykyään on hirvesäti erilaisia lättäjalkoja, jalkaholvin romahduksia, mortonin neuroomaa, vasaravarpaita ja vaivaisenluita ja niin edelleen. Kaikkiin näihin vaikuttaa ensisijaisesti jalkapöydän ja jalkapohjan lihasten kunto - jota ylläpitää luonnostaan paljain jaloin, ilman vaimennettuja pohjia käveleminen. av-mammat rääkyvät kiihkoissaan nilkkaa tukevista talvikengistä, mutta eivät ymmärrä, että ihan yhtä tärkeätä olisi olla kesät mahdollisimman paljon ILMAN kenkiä, jotta jalkaterän lihakset kehittyisivät oikein.
onhan se tietty hyvä, että joillakin ei ainakaan tule aika pitkäksi noissa kotoisissa askareissa:D
Sekä mua että lasta on pistänyt mehiläinen/ampiainen jalkaan tuolla ulkona, joten ei kiitos enää pistoksia. Nurmikolla valitettavan paljon voikukkaa ja myöhemmin apilaa, joten pistäviä riittää.
Koiriakin on 3. Hulluksi tulisin jos miettisin paikkojen likaantumista.
Kaikki pesevät kätensä kun tulevat sisälle, myös omien lasten kaverit. Hiekkalaatikolla jos on oltu niin putsataan paremmin.
Matot otan kesäksi pois ja iltaisin aina pyyhkäisen lattiat.
Sekä mua että lasta on pistänyt mehiläinen/ampiainen jalkaan tuolla ulkona, joten ei kiitos enää pistoksia. Nurmikolla valitettavan paljon voikukkaa ja myöhemmin apilaa, joten pistäviä riittää.
Mitäs sit jos se amppari pistää sormeen, pidättkö te siten tumppuja koko kesän?
Sekä mua että lasta on pistänyt mehiläinen/ampiainen jalkaan tuolla ulkona, joten ei kiitos enää pistoksia. Nurmikolla valitettavan paljon voikukkaa ja myöhemmin apilaa, joten pistäviä riittää.
Olisko ruohonleikkuri tai siimaleikkuri ratkaisu asiaan? Minä olen saanut jokaisen ampparinpistoni kengät jalassa.
Kyllä meillä pestään lasten jalat aina kun tulevat ulkoa. Kulkevat siis kesäsin ulkona pääosin paljasjaloin. Ei siitä pesemisestä kenellekään isoa vaivaa ole ja lapsillekin se on itsestäänselvyys eivätkä siitä valita.
Pienellä vaivalla pysyy lattiat siistimpinä. Luulin että melkein kaikki muutkin tekee niin:)

paljon ne juoksee kesällä sisään ja ulos yhden päivän aikana. Kyllä mä keksin parempaakin tekemistä.
joutui ottamaan kengät jalasta sisälle tullessa ja siistimään paljaat jalat (pesulle, jos oli likaiset, jos vain roskaiset/heinäiset niin lakaisu riitti). Eikä se todellakaan vähentänyt intoa juosta paljain jaloin!
Likaisiin jalkoihin ei myöskään laitettu puhtaita sukkia tai kenkiä ja kädet pestiin aina. Nämä opit meni perille ja niistä pidän kiinni edelleen ja silti kuljen omalla pihalla ja mökillä paljain jaloin.
ilman pesua välissä. Ainoastaan silloin patistan pesulle jos jalat ovat kuraiset :)
Kyllä meillä sitten pestäänkin lattiat joka ilta, mutta ei se parin imuroinnin päälle ole enää vaiva eikä mikään :)
Sinne voi mennä itsekin, aina ei kyllä mennä, mutta jos on selkeän likaiset, jalat pestään.