Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kuolema vieraannutti minut ja mieheni, eroko ainoa vaihtoehto :( ?
24.05.2010 |
Olemme uusperhe, molemmilla kaksi lasta edellisistä liitoista, lisäksi kolme yhteistä, joista nuorin kuoli (tapaturma) ja hänen kuolemansa jälkeen olemme vieraantuneet toisaalta ihan huomaamatta.
Tuon vieraantumisen ymmärrettyämme olemme käyneet parisuhdeterapiassa, mutta siitä ei ole ollut apua. Eikä ole kyse mistään muutamasta kerrasta vaan olemme käyneet jo pitkään ja silti ollaan oikeastaan lähtöpisteessä.
Toisaalta jossain syvällä sisimmässäni tuntuu, että saatan vielä rakastaa miestäni, mutta ne tunteet on nyt kyllä ihan taka-alalla. Haluaisin uskoa, että olemme vielä jonain päivänä onnellisia yhdessä, mutta se ei päivä ei vaan tunnu koittavan.
Kommentit (32)
Kysyn koska minulla pieni lapsi - mitä kotona voi tapahtua ja mitä voin tehdä ennalta ehkäistäkseni?
En ikinä voi kuvitella millaisen surun olette kohdanneet.
Toivon että löydät puolisosi kanssa toisistanne tukea ja voimaa jatkaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalisti ei pääse sinne helposti, mutta tuolloin olin pyyhkimässä pölyjä kirjahyllyn päältä ja menin vessaan ja tuoli jäi niin, että lapsen oli helppo kiivetä kyseiselle tasolle. Nousi siellä seisomaan ja horjahti ja tippui alas. Pieni kuoli heti eikä siis kärsinyt millään lailla.
Olemme mieheni kanssa päättäneet jatkaa yhdessä, kumpikaan ei halua erota ja kun saatan vieläkin rakastaa miestäni, mutta tunteet ovat ns. taka-alalla, osin ehkä masennuksen takia. Emme halua luovuttaa liian aikaisin, koska tähän saakka mieheni on tuntunut siltä oikealta.
ap
Kysyn koska minulla pieni lapsi - mitä kotona voi tapahtua ja mitä voin tehdä ennalta ehkäistäkseni?
En ikinä voi kuvitella millaisen surun olette kohdanneet.
Toivon että löydät puolisosi kanssa toisistanne tukea ja voimaa jatkaa eteenpäin.
Tämä ketju vetää aivan hiljaiseksi ja omat murheet ovat mitättömiä näiden rinnalla.
Yrittäkää jaksaa yhdessä!
kumpikin käy surutyötä läpi omalla tavallaan.
Meidän pieni keskospoika kuoli reilu viikko sitten. Alussa surimme yhdessä, mutta nyt tilanne on sama klassinen kuin tällä ketjulla monella. Koen äitinä jääväni ilman lohtua jota niin kaipaisin. Mies haluaa olla yksin ja puhumatta. On se kai ymmärrettävä ja annettava tehdä tavallaan. Epäusko suhteeseen kyllä kasvaa, kun tuntuu ettei voi luottaa toisen apuun. Tunnen oloni täysin arvottomaksi. Itsestäni tuntuisi ihanalta antaa toiselle lohtua, jos se vaan kelpaisi. Nyt on kotonakin yhtä tyhjä ja avuton olo kuin keskoskaapin ääressä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko kokeilla esim. kirkon vertaistukiryhmää? Siellä on muistaakseni ihan oma ryhmä juuri lapsensa menettäneille.
otan osaa valtavaan menetykseenne! omasta kokemuksestani suosittelisin teille myös lapsensa menettäneiden sururyhmää, meillä ainakin se oli paikka missä lapsen kuolemasta ja siihen liittyvistä tunteista ja ajatuksista tuli puhuttua tietyssä vaiheessa enemmän kuin keskenään. Ja todellakin usein mies ja nainen suree niin eri tavalla, että sitä voi olla vaikea hyväksyä. Kävyllä on myös viikonlopun kestäviä leirejä ja muutoinkin vertaistuki voi auttaa näkemään että muutkin lapsensa menettäneet voivat kokea samanlaisia tunteita ja kuulla miten toiset ovat päässeet eteenpäin. toivon sinulle runsaasti voimia surutyön tekemiseen..kun surutyötä saa tehtyä, niin uskon että pikkuhiljaa voimat ja tunteet parisuhteessakin palaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kylläpä tuli tyhjä olo tämän luettuani.
Suuri halaus teille kaikille suurimman menetyksen kokeneille. Voi kunpa olisi järkeviä sanoja...
Toivon rohkeutta, voimaa ja rakkautta teidän elämäänne. Jospa vielä tulisi se aurinkoinen päivä
itse olen vastaavasa tilanteessa ja olen täysin hukassa itseni kanssa.
Enää en edes vihaa miestäni, en viitsi vaivautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti parisuhteenne paranee ajan kuluessa!
että avasit tämän ketjun.
Helpottavaa huomata, ettei ole yksin ongelmansa kanssa.
Meillä lapsen kuolemasta 2 v 8 kk, edelleen hiertää kaikki se, mikä meni vikaan ensimmäisen puolen vuoden aikana....
Näitä ei voi korjata...
toisistamme, suru on ollut yhteinen ja haluamme pitää rakkautemme kuten sen olemme saaneet pitä ennen lapsen kuolemaakin.
Toivottavasti ap:n asiat selviää, kärsivällisyyttä vaaditaan, tilaa toiselle ja ystävällisyyttä, ottaa vastaan jos toinen tarjoaa läheisyyttä mutta olla liiaksi vaatimassa, kyllä aikanaan kaikki muuttuu hyväksi, uskon ap niin.