Onko kukaan luopunut suuresta rakkaudesta järkisyihin vedoten?

Meillä oli liikaa välimatkaa, ja vaikka mies vakuutti ettei koskaan pettäisi minua, niin uskoin että hän tulisi vielä pettämään minut tavalla tai toisella.



Se oli sellainen naisen vaisto. Monet itkut olen itkenyt. Enää en välitä koko miehestä tippaakaan. Melkein ihmettelen mitä hänessä näin. Eli ehkä se ei ollutkaan suurta rakkautta, vaikka totta vie niin silloin ajattelin.

Oli yks tosi uljas uros työkaverina, molemmat naimisissa, kummallakaan ei lapsia. Sen vaimo asu toisella paikkakunnalla missä niillä oli myös talo, tää uros kävi töissä parin vuoden ajan samassa paikassa kuin mä. Kemiat kohtas niin henkisesti kuin fyysisestikin:-) Tosiasiassa en tietenkään tuntenut sitä kovin hyvin, en tiedä mitä arki olis sen kans ollut. Kumpikaan ei kuitenkaan halunnut luopua nykyisestään ja romuttaa elämäänsä ja muiden elämää. Uros muutti pois 7 v sitten. Itsekin asuin monta vuotta tässä välissä ulkomailla. Aluksi vollotin monet illat. Oon nähny sen kerran vajaa vuos muuton jälkeen yksissä juhlissa, sen jälkeen en koskaan. Tiedän että sillä on ainaki yks laps vaimonsa kans, mulla on kaks. Edelleenkin tää uros on mun seksifantasioiden kohde ja toisinaan ikävöin sitä oikeestikin ja mietin, että jos tavattais joskus jossain... ehkä parempi, että emme tapaisi enää koskaan, vaikka todennäköisesti tapaamme vielä jossain yhteydessä, olemmehan samalla alalla.