en tiedä erotakko vai yrittää jaksaa

lapsi vielä uutukainen, syötöt, rytmit vievät mehut äidiltä ja mies stressaa siinä tavallaan. Kyllä se siitä.

jäänyt ihan jumiin enkä tiedä mitä pitää tehdä. kummatkin kotona päivät mikä ei helpota tilannetta.

tai ylitsepääsemättömiä asioita, niin en vielä antaisi periksi.

En tiedä kuinka kauan olette olleet yhdessä ja mitä kokeneet tähän mennessä, mutta mun mielestä ei kannata erota pikkulapsi- saatikka vauvavaiheessa kovin heppoisin perustein. Elämä ei ole aina samanlaista, tunteet vaihtelee välillä tilanteista riippuen, varsinkin jos hormonitoiminta ei ole vielä palautunut ennalleen. Toisaalta ei kannata jäädä, jos tunteita ei ole, mutta muistan lukeneeni jostakin, että silloin on valmis eroamaan, jos voi hyvällä omatunnolla vastata myöntävästi kysymykseen "olenko tosissani yrittänyt kaikkeni suhteen eteen, tehnyt kaiken mikä tehtävissä on?".

Elkää ihmessä nyt erotko pelkästään siksi ettei tunne enää niin hyvältä. Mikä ratkaisu se on? Tehkää töitä sen eteen, ettei toisen naama tai oikeammin oma elämä ala kyllästyttää. Olosuhteet teillä voisi olla tosi hyvin, jos teillä on pieni lapsi ja molemmilla aikaa hoitaa perhettä, ottakaa kaikki irti siitä onnellisesta tilanteesta! Jos tunteita ei juuri NYT tunnu olevan, se voi johtua tsiljoonasta eri syystä ja muuttua nopeastikin. Eikö yleensä perhettä perustaessa suunnitella monen vuosikymmenen yhteiseloa, ei siinä muutama kuukausi tai edes vuosi "ei niin kivaa" paina mitään.

ite joka päivä tuskailen ja puran mieheeni pahaa oloa .. oon ihan hirvee akka miehelleni mutta tuntuu että en osaa olla enää mukava ja rakastava. :/

enkä ole varma jos erilleen muutetaan jaksanko yksin lapsen kanssa.

jos purkaa pahaaoloaan toiseen. Haloo. Toista et voi muuttaa, mutta itseäsi voit. Epäilemättä hankala tilanne sinulla, mutta tosiaan mitä se eroaminen auttaisi. Jos vauvan takia olet väsynyt ja alamaissa, hae apua. Mieti myös sitä, että jos voimasi ovat nyt finaalissa vauvan takia, tilanne hyvin suurella todennäköisyydellä ei enää ensi vuonna ole sama, lapsi kasvaa ja rytmit muuttuu, samalla muuttu oma mielialasi. Imetätkö vielä? Imetys voi vaikuttaa mielialaan "masentavasti". Hoida itsesi, hoida parisuhteesi, ja vasta sitten katso onko tilanne tosiaan sellainen, että yhdessä pysyminen kertakaikkiaan ei ole mahdollista.

haet sympatiaa, ja vastaan tiukasti, mutta tosiaan parisuhteen ongelmien kanssa ponnistelu ei ole sitä, että keskittyy huonoihin asioihin ja vatvoo niitä mielessään ja kun ei kestä alkaa kiukutella toiselle osapuolelle. Se on raskasta varmasti, mutta vahingollista eikä rakentavaa, ja siten iavan väärin. Vaan se on sitä että keskustellaan kyllä niistä todellisista ongelmista, ja tehdään töitä jotta pysytään positiivisina ja annetaan posiitiivisia elämyksiä sekä itselle että toiselle. Anteeksi nyt vaan, jos loukkaan.

en nyt osaa kirjoittaa tätä meidän tilannetta..

on meillä ollu aikamoinen suhde enneku lapsi tuli ja ennen sitä olinjo muuttamassa pois. mies on rauhoittunut nytten ja ihan hyvä minua kohtaan. hoitaa todella paljon lasta ja auttaa koti töissä

mut siinä se sitten onkin... jotenkin olen katkera ja vaikea koittaa unohtaa mitä on käynyt.

minusta on nytten tullut joku hirviö..

en tiedä mitä pitäisi suhteen eteen tehdä.. enkä myös ole varma haluanko tätä oikeasti .

Jos mummolat kaukana, niin viette lapsen itse sinne ja menette siellä vaikka syömään tms.



Sovitte, että menette treffeille, miettikää yhdessä, mihin toisessa ihastuitte alussa jne.



Tehkää jotain parisuhteen hyväksi!

yrittämistä ei ole se toiseen purkaminen, vaan itsensä kehittäminen. Jos tuo tökkiminen on alkanut raskaus/vauva-aikana niin yritä muuttaa suhtautumistasi tai ainakin käyttäytymistä. Sä oot muuttunut ihmisenä jo raskausaikana ja tulet vielä muuttumaan lapsen kasvaessa. Ei siis ihme, jos hämmentää tai mies ärsyttää. Avain on vain se, miten osaat ja jaksat kontrolloida käytöstäsi ja samalla selvittää itsellesi todellisen syyn noille tunteille. Nää vastaukset on vain arvailuja, mut luulen et johtuu tuosta suuresta elämänmuutoksesta eli äidiksi tulosta.



4

pelottaa jo ajatus että annan vauvani hoitoon.

odottamaan, että lapsi kasvaa ja sun hormonitoiminta normalisoituu. Teette perheenä ja pariskuntana kivoja asioita sekä elätte normaalia elämää. Sitten pystyt kyllä näkemään onko niitä tunteita vai ei ja johtuiko tää kaikki hormoneista tai masennuksesta. Tuo sun kommentti pelosta ja vauvan hoitoon antamisesta viittaa kyllä niihin hormoneihin tai jopa lievään masennukseen. Itsekin olisin voinut jossakin vaiheessa kommentoida noin esikoisen kohdalla (nyt jo kolmas tulossa), kun olin väsynyt, hormonihuuruinen tuore äiti.

Itse en kyllä noin helposti luovuttaisi. Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta ja siihen aikaan kuuluu kyllä jos jonkinäköistä kriisiä, mutta kyllä niiden ylipääseminen on vaan vahvistanut suhdetta. Ja tuo aika kun ensimmäinen lapsi syntyy, niin muuttaa jälleen parisuhdetta. Niin meilläkin kävi, vaikka oltiin oltu kauan yhdessä ja lapsi oli suunniteltu ja toivottu.



Olisiko parisuhdeterapiasta tms. mitään hyötyä? Kysy neuvolasta apua.

Miten minusta tuntuu, että olette lukeneet liikaa herttasarjoja ja katsoneet teho-osastoa, ja uskotte vielä näkemäänne ja lukemaanne. Missä on aikuisuus?

Miten minusta tuntuu, että olette lukeneet liikaa herttasarjoja ja katsoneet teho-osastoa, ja uskotte vielä näkemäänne ja lukemaanne. Missä on aikuisuus?

Miten minusta tuntuu, että olette lukeneet liikaa herttasarjoja ja katsoneet teho-osastoa, ja uskotte vielä näkemäänne ja lukemaanne. Missä on aikuisuus?

Ei osata hyväksyä tavallista elämää, kun luullaan, että elämän pitäisi olla jatkuvasti hekumallista. Sillä on paljon, joka osaa tyytyä vähään!