Ärsyttääkö muita mammojen puistokerhot

että tuota arvostelua tapahtuu juurikin siinä 'sisäpiirissä'. En usko, että sellaisia ihmisiä arvostellaan ainakaan laajemmin jotka käyvät silloin tällöin. Itsellänikin on kuitenkin kokemusta pienemmästä mammaporukasta jossa olen joutunut kritiikin ja arvostelun kohteeksi kun en käy kaikissa tapaamisissa. Toisaalta sorrun itsekin arvosteluun, sillä en ymmärrä eikö noilla mammoilla ole muuta elämää ja muita kavereita kuin se porukka. Mielelläni jatkaisin itsekin tapaamisia tuon porukan kanssa, mutta näyttää siltä että olen ajautumassa erilleen ryhmästä kun en ole kaikissa jutuissa mukana.

Jos käydään leikkikentällä lapsen kanssa niin lapsi leikki tai ei leiki muiden kanssa, ihan miten haluaa. Minulla ei tarvetta istua hiekkalaatikon ääressä, toki juttua joskus jonkun äidin kanssa saattaa syntyä. Liikutaan mieluummin kaupungilla rattaiden kanssa kuin annetaan perseen levitä hiekkalaatikola helteellä. Mutta olenkin mies, nää naisten hyväsisarsysteemit ei niin tuttuja.

'yhdistääkö teitä muu kuin lapset'. No ei, mutta ei esim. työkavereitakaan yhdistä muu kuin työ, välttämättä. Tai jossain harrasteryhmässä se harrastus. On kiva nähdä ihmisiä ja rupatella.



Pahan puhumista en ole huomannut, mutta ehkä sitten olen niitä, joista puhutaan pahaa kun en ole paikalla.

En myöskään ole koskaan törmännyt seläntakana puhumiseen. Äitipiirit on samanlaisia ryhmiä kuin harrasteryhmät tai työpaikan työkaverit. Niissä yritetään olla ystävällisiä ja fiksuja, eikä muista juoruta. Eikä voitaiskaan juoruta, koska eihän kukaan kerro itsestään mitään todella intiimiä juttua puolivieraille ihmisille. Mä olen tavannut kymmeniä äitejä koska vedän itse kerhoa, ja KOSKAAN en ole kuullut juoruamista poissaolevasta. Olen aika hämmästynyt että jollakin tällainen kokemus on - ilmeisesti pieni paikkakunta kyseessä? Myös tuollainen kuningatarmehiläisvertailu tuntuu olevan jostain ihan eri maailmasta.



Se taas on eri asia, että jotkut äidit löytää kerhoista ihan oikeita ystäviä, ja on vaan luonnollista, että he haluavat puhua heidän kanssaan sellaisista asioista, joita eivät muiden kanssa halua jakaa. Ei siitä kannata närkästyä!

Oli ihan hauska jutella erilaisten ihmisten kanssa, sai vähän vaihtelua tasapaksuihin päiviin.

kerhot ovat kivoja jos niissä käy silloin tällöin.

Mutta se että ollaan pienten lasten äitejä on aika iso yhdistävä tekijä. Lasten takia niissä käydään.

sisäpiiri ja porukassa yksi "mehiläiskuningatar" jota myötäillään ja jonka sana on laki.



pakko käydä puistoissa vain sen takia että lapseni viihtyy siellä.

en ole koskaan kuulunut "sisäpiiriin" en koulussa, harrastuksissa, töissä, sukulaisten kesken. Löydän siis mielenkiintoisen seuran myös niistä sisäpiiriin kuulumattomista, jotka eivät välitä kuningattaren mielipiteistä.



Auttaa myös, jos ajattelee, että puistoilu ja kerhot on työtä, siinä missä ansiotyökin. Työpaikallakin saattaa olla ihmisiä joita inhoaa, vihaa ym. Kun ei oletakaan, että kaikki äidit perhekerhoissa, puistoissa ym olisivat ystäviäni, niin elämä on helpompaa.

pahinta, mitä olen huomannut, että nämä äidit vaikuttavat lastensa kaverivalintoihin jo taaperoiässä...eli tyyliin Veeti ei saa leikkiä Aapon ja Aleksin kanssa.

olen tavannut kymmeniä äitejä lasteni kautta ja muutamaan ystävystynyt hyvin. Onhan niitä sisäpiirejä, mutta ei niihin tarvi yrittää.



Tuohon kaverivalintojen estämiseen olen syyllistynyt. Yksi tyttö kävi joka kerta jossain vaiheessa väkivaltaiseksi joten aloin karttaa sitä. Kyllästyin lähtemään puistosta itkevän lapsen kanssa jolta puuttuu päästä tukko hiuksia.

ärsyttää suunnattomasti valmennusryhmämme, joka kokoontuu erittäin tiheään ja jos ei itse halua/ehdi mukaan jokaisiin kissanristiäisiin, aletaan selän takana vatvomaan asioita. Muutenkin selän takana haukutaan ja arvostellaan ristiin rastiin toisia ja silti kokoonnutaan viikoittain ja ollaan kaikki toisillemme niin ystävällisiä.



Enkä ymmärrä sitä kun äideillä menee hyvin helposti jutut lasten vertailuun. Aiemmin en ymmärtänyt sanontaa 'muut äidit ovat äidin pahimpia vihollisia'. Aika monelle tulee äitiyden myötä ihmeellinen pätemisen tarve ja unohtuu se tosi asia että jokainen äiti on omalle lapselleen paras äiti ja kaikilla ei toimi samat jutut.

Mä en koskaan kolmen kanssa vauva-aikaan osallistunut puistokerhoihin. Mä en kaivannut sellaista yhteisöllisyyttä.



Mutta monelle varmaan henkireikä ja hyvä niin.

tähän kerhoiluun, mutta seuraavan kanssa paremmin. En ole hyvä tutustumaan, ujo kun olen, mutta isomman lapsen siivellä olen paremmin päässyt jutustelemaan muiden äitien kanssa. Kävin talvella melkein joka päivä yhdessä kerhossa, jossa pyöri koko ajan samat mammat. Väkisinkin siinä tutustuu ja lopulta olo oli kuin töissä. Yhdessä juotiin kerhossa kahvia ja syötiin lounasta. Nyt kun menen ulos, niin huomaan, että tuttuja onkin yllättäen joka paikassa.

perhekahviloissa ja -kerhoissa.



Yritän käyttäytyä ihmisiksi lasten tähden. Mulla tosin kiehuu sisimmässä just tuo selän takan puhuminen ja selkäänpuukotus. Aina juttu kääntyy poissaolevaan.



Samoin oikein mistään muusta ei voi puhua kuin lapsista ja niihin liittyvistä asioista. Ymmärrän sen, lapset on päätyö mutta joskus voisi puhua vaikka maailmantapahtumista.



Lasten vuoksi minäkin siedän.

puistoissa, maalla kun asutaan. Mutta ei kiinnosta seurustella siellä muiden mammojen kanssa.

että lapsille on toisista seuraa ja onhan sillä merkitystä sosiaalisen kehityksenkin kannalta. Mutta nuo vauvojen äitien tapaamiset ovat kyllä vain äitien vertaisryhmä. Oikein aktiviisille kerhoilijoille muistuttaisin, että pienelle lapsille rutiinit ja kiireetön perushoito ovat tärkeintä.



Jos porukassa on hyviä ja fiksuja tyyppejä, kerhot ja ryhmät varmasti antavat paljon. Meilläkin on kuitenkin touhu mennyt toisten selkään puukottamiseksi ja aktiivinen ydinryhmä arvostelee kun osalla on muutakin elämää kuin kerhot eivätkä käy jokaisessa tapaamisessa.

joten kolmen vuoden ajan olin joka arkipäivä ensin kerhossa ja sitten puistossa. Sisäpiiriä välttelin ja juttelin enimmäkseen muutaman hauskan tyypin kanssa. Siltä ajalta on vain tuttuja, hyvät perheystävät solmin tarhasta ja naapurista. Toki naapurin tapasin kyllä puistossa ja ystävystyin siellä.



Muuten olisi kyllä pää räjähtänyt, koska yksin lapsen kanssa viikkotolkulla olisi käynyt liian yksinäiseksi.

miksi niissä kerhoissa ym. juttujen pitää mennä toisten arvosteluun??? Ja usein vielä kaikki arvostelevat ja haukkuvat toisiaan ristiin kun sopiva tilaisuus tulee.

mutta 15 vuotta sitten ei tuollaista kyllä ollut.



Mukavia ihmisiä eikä ketään haukuttu päinnaamaa tai selän takanakaan.