1-vuotiaan syömihulinat

Meillä on peruspositiivinen ja rohkea 1-vuotias (juuri täyttänyt), jonka kanssa on kuitenkin omituinen ruokaongelma. Poika syö kunnon annoksia lähes kaikkea ruokaa, mutta hänen kanssaan syöminen on vaikeaa.



Esimerkki tältä päivältä. Lapsi syö aamuvälipalana banaania ja ota itse ruisleipää. Tällöin banaani lentää lattialle ja lapsi alkaa vaatia ruisleipää itselleen, vaikka banaani on hänen suurta herkkuaan. Samaten ruoalla lapsi haluaisi aina maistaa meidän vanhempien lautaselta, vaikka ruoka olisi ihan samaakin. Jos yritän syödä lapsen jälkeen, koska hän kaipaa vielä syöttöapua vaikeampien ruokien kanssa, lapsi haluaisi silloinkin syödä yhtä lailla, vaikka siis olisi juuri syönyt ison annoksen ruokaa. Toisten ruoan vaatiminen tapahtuu aina kiihtyvällä äänenvoimakkuudella ja huudolla, jos vaatimuksiin ei suostuta.



Lapsi on muutenkin älyttömän kärsimätön ruokailujen suhteen ja sana ruoka, puuro tai syöminen saa aikaan välittömän annaannaanna huudon, joka loppuu vasta, kun ruoka on suussa. Yritänkin aina mainita asiasta vasta, kun ruoka on jo pöydässä, mutta yleensä se vaatii jotain valmistelua.



Ongelma varmaan kuulostaa pieneltä, mutta olen miettinyt, miten ihmeessä ruokailut kannattaisi toteuttaa. Syödäkö vain lapsen kanssa samaan aikaan samaa ruokaa vai antaa lapselle tarvittaessa maistiaisia omasta ruoasta hänen ruokansa lisäksi vai sanoa vain lapselle, että hänellä on oma ruoka lautasella ja se pitäisi nyt syödä. Jos taas syö lapsen jälkeen, pitäisikö hänelle vain sanoa, että sinä söit jo ja nyt on äidin vuoro. Siitä tietysti tulee itkua ja huutoa, mutta oppisiko lapsi näin vähitellen tyytymään oman lautasen valikoimaan?



Naurakaa vain tälle pähkäilylle, mutta kertokaa hyvät av-laiset, mitä te itse oikein teette, jotta ruokailusta lapsen kanssa tulisi miellyttävää kaikille?



Kyseessä on muuten ihan hoikka lapsi, joka kuitenkin kasvaa hurjasti pituutta ja jonka ruokahalu näyttää olevan pohjaton ja usko siihen, että muiden ruoka on omaa parempaa vankkumaton. :-)