Vaikea 12-vuotias.

että käytös siis ei ole äkillisesti muuttunut. Hankala on ollut aina. 2-vuotiaasta ylöspäin.

tuolla ajattelulla, että lapsi on aina ollut hankala??

Saa positiivista palautetta aina kun mahdollista. Halitaan, annetaan aikaa, viedään harrastamaan. Saa kutsua kavereita ja käydä kavereilla.



Olen ajatellut että sitkeys ja aika auttaa, mutta nyt en enää jaksa uskoa.

muuten helppokin lapsi voi silloin olla todella hankala ja raivostuttava. Muutaman vuoden päästä helpottaa, poika alkaa vähän jo "miehistymään", joka asiassa ei jänkätä vastaan jne. Ole iloinen että lapsellasi on kavereita ja harrastuksia ja jatkakaa samaa juttelun ja halaamisen linjaa.

Kirjoitit ihan joka lauseen minun pojastani, joka täyttää syksyllä 12 vuotta. Siis ihan joka lause, jankuttamista epäsiistiyteen jne. Olemme yrittäneet kaikkea, mutta mikään ei tunnu auttavan. Yritämme kannustaa, olla ystävällisiä, neuvoa, viedä harrastuksiin, pidämme väh. yhden perheillan viikossa pelaillen tai ulkoillen, tietokoneajat on rajoitettu jne. Mutta mikään ei tunnu auttavan.



Anteeksi nyt, että sanon näin, mutta ihanaa että on joku muukin samassa veneessä!

että muutaman vuoden päästä helpottaa jos jo 10 v on jatkunut samaa ja murrosikä vasta tulossa :/

Sorry, ei mulla mitään järkevää sanottavaa ole ap:lle et ehkä tää on ihan turha viesti.

muuten helppokin lapsi voi silloin olla todella hankala ja raivostuttava. Muutaman vuoden päästä helpottaa, poika alkaa vähän jo "miehistymään", joka asiassa ei jänkätä vastaan jne. Ole iloinen että lapsellasi on kavereita ja harrastuksia ja jatkakaa samaa juttelun ja halaamisen linjaa.

lainatkaa kirja



Tulistuva lapsi



Suosittelen ehdottomasti!!

että muutaman vuoden päästä helpottaa jos jo 10 v on jatkunut samaa ja murrosikä vasta tulossa :/

Sorry, ei mulla mitään järkevää sanottavaa ole ap:lle et ehkä tää on ihan turha viesti.

muuten helppokin lapsi voi silloin olla todella hankala ja raivostuttava. Muutaman vuoden päästä helpottaa, poika alkaa vähän jo "miehistymään", joka asiassa ei jänkätä vastaan jne. Ole iloinen että lapsellasi on kavereita ja harrastuksia ja jatkakaa samaa juttelun ja halaamisen linjaa.

lähteä tai repivät tavaroita työkavereiden käsistä? epäilen

kans yksi on ollut tuollainen ja toisesta kovaa tulossa. Hankalia olleet alusta asti, mutta myös niin ihania. on hyvä, että lapsesta löytyy luonnetta. jostain kumman syystä alkavat pitää siisteydestään huolta yläkoulun puolelle siirtyessään..Kyllä se jossain välissä vähän helpottaa, väliaikaisesti..

Toisaalta lapsi jo 12v ja muutaman vuoden kuluttua muuttaa pois kotoa

Onko koululta tullut huolestunutta palautetta? Onko pojalla hyvä ja luotettava kaveripiiri? Onko mieluisia harrastuksia, joissa saa onnistumisen kokemuksia?

päivittäinen suihku kiinnostaa, vaikka aikaisemmin sai tapella että pojan sai pesulle...

nipottaa komentaa ja valittaa ei kannata. Toimi itse oikein, ja suhtaudu lapseen kun naapuriinne, jota et hyvin tunne, eli niin neutraalisti kun mahdollista. Poika käy kohti rankkoja hormoni myrskyjä, ja kaikkein eniten on hukassa itse itsensä kanssa. Se menee ohi, itsestään, ilman että sun tarttee äkseerata sen elämää. Ihminen oppii virheistä, ei mistään muusta. Ota ittelles omaa aikaa enemmän, hanki omaa elämää, äläkä vahdi sen pojan tekemisiä suurennuslasilla. Ja virheiden etsimisessä ei ole mitään hyötyä/järkeä.

Enhän sanonutkaan etten MINÄ uskoisi ap:n pojan muuttuvan, sanoin vain et ymmärrän jos äidiltä meinaa usko loppua.

että muutaman vuoden päästä helpottaa jos jo 10 v on jatkunut samaa ja murrosikä vasta tulossa :/ Sorry, ei mulla mitään järkevää sanottavaa ole ap:lle et ehkä tää on ihan turha viesti.

lähteä tai repivät tavaroita työkavereiden käsistä? epäilen

hän on kyllä usein myös hyväntuulinen. Halailee ja puhua pulputtaa - mieliala vaan voi kääntyä aivan pienentuntuisesta asiasta ihan täysin ja rauhoittuminen sen jälkeen kestää pitkään. Mä olen analysoinut että pjalla on ennen kaikkea itsetunto-ongelmia. Perheneuvolassakin ollaan käyty ja lääkäri siellä oli samaa mieltä. Myös tuo toisten syyttely johtuu kuulemma yleenäs juuri heikosta itsetunnosta; se oma minä ei kestä minkäänlaisia kolhuja ja siksi vika pitää aina sysätä muiden niskaan.



Keltikangas-Järvisen Itsetunto-kirjassa on hyviä näkökulmia, mutta ilma sitäkin on helppo päätellä mikä auttaa. Lasta pitää kehua ja kannustaa ja hänen virheitään vähätellä. Jatkuva motkottaminen masentaa ja nostattaa helposti jatkuvan kapina tarpeen. Erityisen tärkeää on kehua lasta itseään, eikä vain hänen suoritukisaan ja kiinnittää lapsen huomio siihen, että muutkin pitävät hänestä ja arvostavat häntä. Mahdollisimman vähän pitäisi verrata lasta muihin tai vedota siihen, mitä kaverit ajattelevat kun hän käyttäytyy huonosti tai on likainen tms.



Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, ja helppo sitä onkin pari päivää toteuttaa. Yleensä lapsi vaan itse ennen pitkää torpedoi vanhempien hyvät tarkoitukset eikä ainakaan minun hermoni kestä jatkuvaa kiukuttelua ja itkua pikkuasioista. Mutta kun sinnikkäästi yrittää taas palata itsekin ruotuun, niin vähitellen saa edes vähän muutettua asioita. Mua auttaa sen muistaminen, että kun lapsi on fiksu ja pohjimmiltaan kiltti eikä halua muille pahaa, hän pärjää kyllä. Tärkeää on että hän uskoo itseensä ja että hänellä on hyvä olla - silloin hän ei erehdy purkamaan pahaa oloaan tuhoisilla tavoilla. Se että hänellä on likaiset vaatteet tai läksykirjat joskus sotkettu raivon puuskassa ei loppujen lopuksi ole vaarallista.

Helpottaa, jos löytyy muitakin. Tosiaan kymmenen vuotta tahkottu samoja asioita... Se tässä nyppii, että 2-vuotiaan lyömisen (lapsi siis myös edelleen helposti lyö!) voi laittaa iän piikkiin. 12-vuotiaalta edellytän jo sitä, että ei mene lyömään pienempää sisarustaan eikä minua. Syy voi olla se, että pyydän harjaamaan hampaat aamulla ennen kouluun menoa, ohimennen lyö nyrkillä. Puhe ei auta, ei kiinnosta, jos minua tai sisarusta sattuu.



Tämän lapsen luonnetta on vaikea selittää, en tunne toista samanlaista. Tuosta lyömisestä tuli palauytetta koululta paljonkin 1-4 luokilla, enää ei kavereitaan lyö.



Raskasta on. Murrosikä tähän kymmenen vuoden taistelun päälle... Onneksi tuo toinen on ehkä Suomen aurinkoisin lapsi ja saa jokapaikasta positiivista palautetta ihan ansaitusti. helppoa lasta on helppo rakastaa. Mutta... Vaikka on yritetty kiinnittää huomiota juuri siihen että vanhempikin saa sitä positiivista palautetta ja nimen omaan niin että se kohdistuu häneen itseensä ei suorituksiin niin huonolta näyttää! Plaah!

että oletteko koittaneet keksiä vaihtoehtoja käskemiselle? Mä olen ajatellut että mun pitäisi tässä itse yrittää tsempata ja miettiä, miten esim. juuri hampaiden pesulle hoputtamisen (ikuinen ongelma:-)) saisi tehtyä ilman että lapsi hermostuu. Meidän poika yleensä hoitaa asiat hyvin, kun saa tehdä ne itse ja silloin kun hänelle sopii, joten jonkinlainen aamuohjelman sopiminen yhdessä ehkä toimisi. Tai vaikka kännykkähälytys silloin, kun pitää lopetaa sarjakuvien lukeminen, pestä hampaat ja laittaa ulkovaatteet... Koska jos minä joudun aiheesta motkottamaan, poika suuttuu minulle ja voi kiukutella vaikka kuinka pitkään.



Meillä asiat usein alkavat sujua kuin itsestään, kun poika itse jotenkin "keksii" miten pitää olla. Vaikka hän vieläkin heittelee tavaroita, puhuu rumasti muille perheenjäsenille ja syyttelee muita omista virheistään, on edistystäkin tapahtunut. Silloin kun itse jaksan, yritänkin miettiä, miten poika voisi itse ratkaista tämän ongelman ja mikä toimintatapa hänelle sopisi. Ja olla murehtimatta hirveästi siitä, että muu maailma (koulu) ei jousta lapsen mukaan. Mitä enemmän hänellä on asioita jotka sujuu edes kotona, sitä enemmän on voimia tsemppiä sitten siellä koulussa.



t. se 8-vuotiaan äiti

Ei ole olemassakaan vaikeita lapsia on vain olemassa mielikuvituksettomia, epäpäteviä vanhempia. Se että lapselta löytyy luonnetta ja temperamenttia on vain hyvä asia, etenkin nykymaailmassa kaikki niinsanotusti nössömmät tulevat jäämään jalkoihin.

Meillä auttaa palkitseminen. Voi olla joku sellanen asia mikä tuottaa lapselle iloa, niin sen saa sitten kun on tehnyt jotain. Positiivinen palaute onnistumisista ja kun lapsi saa positiivista palautetta hyvästä käytöksestä ja asioista joita on saanut aikaiseksi niin se auttaa. Suomessa ei paljoa kehuja jaella yleisesti ja kasvatus on negatiivisuuden kautta, eli annetaan aina palautetta kun asioita on jätetty tekemättä tai jos on tehnyt jotain väärää ja totaalisesti unohdetaan kaikki se positiivinen ja onnistumiset. Kyllähän tuollainen negatiivisuuden kautta kasvattaminen lannistaa eikä kiinnosta enää panostaa mitenkään, näinhän se on ihan kaikilla, aikuisillakin.

Murrosikä, ja voit olla varma, että tuo nuori on vielä aivan normaali, ei mitään koulukoti ainesta.

Aika hupaisaa lukea muutenkin näitä "voi voi minulla on vaikea lapsi" kirjoituksia ihan kuin odotetaan että vanhemmuus on vain sitä että hiljaista lasta pidellään sylissä vuosi, sitten siitä lähtien kuin itsestään lapsi toimii kuten vanhempi sanoo ja tottelee joka päivä kuuliaisesti vanhempiaan. Todellako edes joku haluaisi sellaisen lapsen kenellä ei ole mitään omaa tahtoa? Onko se nyt jotenkin normaalia? Tälläinen lapsi tulee aivan varmasti kuuliaisesti myös alistumaan ties kenen tahdolle tulevaisuudessa joka johtaa ties millaisiin vaaratilanteisiin. Kunnioittakaa omien lastenne erikoislaatuisia piirteitä ja luonteita ja nähkää niissä muutakin kuin sen hetkinen ongelma tai vaativuus.