Arvostelkaa mun työhakemus
Mikä vika, kun en pääse edes työhaastatteluun asti? Tämä siis ihan sähköpostilla lähetetty työpaikkahakemus.
Hakemus
***
Löysin ilmoituksenne mol.fi:stä ja innostuin heti tarjoamastanne työstä. Olen aina ollut kiinnostunut matkailusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Toiveenani onkin ollut saada työtä esimerkiksi juuri ***.
Olen 26-vuotias nainen ***, missä asun avomiehen ja kahden lapseni kanssa. Uskon, että täyttäisin toivottuja piirteitä työntekijänä. Useamman vuoden asiakaspalvelutehtäviä tehneenä, haluan palvella jokaista asiakasta niin hyvin kuin mahdollista. Siitä mielestäni hyvä asiakaspalvelu ja myynti lähtee. Muutenkin haluan tehdä työni aina niin, että itsekin olen ylpeä. Työssäni olen tarkka ja iloinen.
Koulutukseltani olen ***. Olen suorittanut myös *** ammattitutkinnon. Nyt lähiaikoina olen suorittanut *** ammattitutkintoa, pitääkseni yllä toimistotyötaitojani. Olen opiskellut Amadeusta ja monia muita varausjärjestelmiä. Olen nopea oppimaan uusia ohjelmia ja asioita. Toimistotyökokemusta minulla on työharjoitteluista esim. *** ja ***. Tällä hetkellä minulla on vakituinen työ S-Market ***, missä olen ollut useamman vuoden. Haluan nyt kuitenkin uusia haasteita työelämääni.
Uskon sopivani tarjoamaanne työhön erinomaisesti. Jos saan tilaisuuden keskustella työpaikasta kanssanne lisää, hypähtelen innosta!
Ystävällisin terveisin
***
Kommentit (15)
Jos et tervehdi, kuten kirjeessä (eli tietenkään hakemuksessa et), et lähettele terveisiä lopussakaan.
Onhan sulla olemassa ihan oikeanlainen työhakemuspohja?
4
mutta ajattelin, että olisi vähän erilainen lopetus. Ja jos vaikka jäis paremmin mieleen ja ei tulisi niin tylsä vaikutelma. Mutta ehkä se ei sovellu työhakemukseen sitten kuitenkaan.
Muita mielipiteitä? Onko tylsä, pitäiskö kertoa enemmän asioita? Onko kieliopillisesti tai rakenteelta huono?
Tarkoittaa sitä, et lapset ei varmaan oo vielä kovin vanhoja => todennäköistä, et niiden takia tulet olemaan poissa. Olemaan poissa ja vaatimaan oikeuksiisi vedoten palkkaa myös sairaan lapsen hoidosta.
Joku henkilöstövuokrafirma varmasti ottaa sinut listoille ja kunhan hoidat pari ekaa keikkaa hyvin, hommia saattaa riittää . Kunhan lapsesi, etkä sinä ala liikaa sairastelemaan.
Terv,
Työnantaja
Soviet Finland
toivottavasti onnitut saamaan mieluisan työpaikan.
Innosta hypähtely kuulostaa omaan korvaani herttaiselta, mutta älä silti riskeeraa noin outoa ilmaisua. Ei tiedä koskaan kuka Tiina Tosikko sen hakemuksen lukee.
Onko avomies ja lapset pakko laittaa heti ensimmäiseen lauseeseen? Herättää epäammattimaisen vaikutelman. Itse en laita perhesuhteita hakemuksiini ollenkaan, ne näkyvät sitten cv:ssä jollakin rivillä.
Onhan sulla toki erikseen cv? Se on tärkeä.
"Toiveenani onkin ollut saada työtä esimerkiksi juuri ***" ei ole hyvä. Kuulostaa siltä että "kaikki kelpaa, myös TeidänFirma". Mieti uusiksi koko lause.
Myös "uskon, että täyttäisin..." on vähän heikko lause, kuulostat epävarmaltakin - että joitakin piirteitä löytyy, muttei kaikkia. Voit olla reippaampi. Usko olevasi hyvä ehdokas hakemaasi työpaikkaan. :)
Lauseeseen "Useaman vuoden asiakaspalvelutehtäviä tehneenä jne..." ei muuten tule pilkkua. Vaikka tuskin hakemus siihen kaatuu.
Vaihda muuten "nyt lähiaikoina" tilalle "viime aikoina". Kirjakielessä lähiajat viittaavat tulevaisuuteen, eivät menneeseen aikaan. Edelleen samasta lauseesta pilkku pois.
Oikeasti vaikuttaa ihan hyvältä tuo sinun hakemuksesi. Työnhaku on tosi turhauttavaa,eikä sitä ikinä voi tietää ihan tarkkaan millä perusteilla karsinta tehdään.
Eikö ne työnantajat tajua ajatella, että olen lapseni nyt saanut ja ollut niiden kanssa kotona. Nyt olisi energiaa tehdä töitä!!!
kommenteista! Niistä on hyötyä ja viilaan hakemusta. Lisääkin saa laittaa.
Onkohan se hyvä olla pdf:nä? Niin olen sen laittanut.
työhakemuksessa, miten ne siihen liittyy? CVstä näki että olen ollut kotona
Otan yhteyttä XX.XX.XXXX XXXX-sivustolla julkaistun ilmoituksenne johdosta.
Tarjoamanne työtehtävät nuorekkaassa ja hyvämaineisessa (tai mitä vaan vastaavaa) yrityksessänne vastaavat ajatuksiani tulevaisuudestani työelämässä.
Olen 26-vuotias XXXXXX-koulutuksen saanut nainen ja omaan vahvan kokemuksen asiakaspalvelutehtävistä. Olen työssäni tarkka ja iloinen (ja mitä nyt haluat muuten kehua itseäsi, työmoraalini on hyvä, olen tunnollinen, oma-aloitteinen, luotettava jne).
Olen suorittanut myös *** ammattitutkinnon. Nyt lähiaikoina olen suorittanut *** ammattitutkintoa, pitääkseni yllä toimistotyötaitojani. Olen opiskellut Amadeusta ja monia muita varausjärjestelmiä. Opin nopeasti uusia ohjelmia ja asioita. Toimistotyökokemusta minulla on työharjoitteluista esim. *** ja ***. Tällä hetkellä minulla on vakituinen työ S-Market ***, missä olen ollut useamman vuoden. Haluan nyt kuitenkin uusia haasteita työelämääni.Uskonkin olevani tehtävään etsimänne henkilö.
USKO ITSEESI NIIN TYÖNANTAJAKIN USKOO!
tv itsensä perustutkinnolla ja mitättömällä työkokemuksella töihin myynyt ;)
Millä te itse olette erottuneet joukosta?
Koulutusta omasta mielestäni minulla on tarpeeksi hakemiini paikkoihin, mutta ei työkokemusta. Siksi haluaisin saada edes hakemuksesta jotenkin mieleenpainuvan...
Omat opiskelu tavoitteet ja työelämä tavoitteet - ei niitä niin paljoa perhe kiinnosta.
Mä jättäisin kanssa perheen mainitsemisen pois. Miehelle perhe on työhakumuksessa etu, naiselle haitta. En myöskään mainostaisi erikseen sitä että olet nainen, siis tuleehan se ilmi nimestäsi muutenkin.
Olen 26-vuotias 'ammatinimeke tai koulutus'
Iän voit vielä mainita kun olet alle 30v., mutta unohda nämä ilosta hyppelyt ja lisää itsevarmuutta hakemukseen.
Toivottavsti saat paikan.
Aloita: Olen 26-vuotias xxx-alan ammattilainen xxx:sta. jne. nykyisestä työstä, elämäntilanteesta...mutta lapsia / perhesuhteita ei ole syytä mainita.
Seuraavaan kappaleeseen koulutushistoria.
Seuraavaan kappaleeseen henk. koht. työssä tavittavista ominaisuuksista.
Viimeiseen kappaleeseen kehut itseäsi ja perustelet, miksi olisit hyvä valinta.
Järkyttävä lopetus. :DDD