Onko kukaan majoittunut hotelli Rantakallassa?
Kommentit (13)
Tosin emme tajunneet pyytää erikseen savutonta huonetta, eikä sitä kysytty. Tästä on kyllä jo 8 vuotta aikaa, eikä silloin meillä ollut lapsiakaan vielä (ei ollut siis perhehuone).
mutta syömässä olen käynyt ja ravintolassa. Aika ok paikka, tai mitä siis haet? Perussiisti, ei mikään superluksus, paitsi maisemat ja ympäristö kylläkin. Tarkoitat varmaan Kalajoen Kalla?
hinnastakin 116 € perhehuone/yö. Haen perussiistiä. Olen kuullut, että hotellihuoneet voivat olla kauhistuksia (esim. omppu). Sellaisia, että voi perheen kanssa yöpyä. Oliko ruoka hyvää? ap
Oli meidän morsiussviitti ainakin tosi kiva!
ainakin ruoka maistui. Tosin käyn ravintolassa syömässä lähinnä siksi, etten jaksa tai ehdi laittaa kotona ruokaa ja on nälkä, eli ehkä mitään erikoisuuksia ei vaativaan makuun ole. Olen kanssa kuullut että huoneet voivat olla pölyssä jos on vajaakäyttöä ja huone ollut viikkokaupalla käyttämättä. Siitä voi varmaan sanoa respassa ja saada toisen huoneen tai uusintasiivouksen sillä aikaa kun ulkoilee merimaisemissa. Kyllä mä uskalla yhden kerran kokeilua suositella ihan vain tuon alueen takia. Jos haluaa enemmän tasoa yöpymiseenkin, alueella on kylpylä ja niitä uusia taloja, jotka ehkä on jo majoituskäytössä.

hotellin perhehuoneessa (ei siis mökissä/rivitalossa). Oli ihan ok. Ruoka oli sellaista perusruokaa seisovassa pöydässä, siis myöskin ihan ok, mutta ei mitään ihmeellistä.
Meille sattui hyvät ilmat joten oli mukavaa - huonolla ilmalla olisi käynyt aika pitkäksi.
keilausta, ratsastusta...
olen ollut siellä 3 kesää töissä
Silloin keittiö oli rannikkoalueen paras, sittenmmin keittiömestari vaihtunut..nykytasosasta vaikea sanoa.
Hotelli on nyt uusien omistajien käsissä en tiedä tarkkaan mitä muutoksia tulossa. Huoneet sinällään ovat aika vanhoja mutta ihan siistejä.
'

millaiset patjat sängyissä on? Onko ihan normi "laverisängyt" ettei mitään pehmeitä jenkkihömpötyspatjoja?
ainakin oli ihan normi joustinpatjat, huoneissa ei ollut parisänkyjä. Ainoastaan sviitissä. Niihin ns hotellitasoisiin rivareihin ei kannata mennä ne on ihan karseita. Hotelli itsessään on varsin pieni.
Ruokapuoli oli silloin todella hyvä. Itse hotellissa ei niin paljoa tekemistä löydy lapsille mutta särkkien alueella kyllä on sitten tarjolla senkin edestä.
Hotelli kuului lomaliitolle ja oli ketjun ainut hotelli joka tuotti voittoa. Lomaliitto meni konkkaan ja nyt tuo hotelli on osittain entisten työntekijöiden alueen vaikuttajien omistuksessa ja he ovat jotain remppaa/uudistuksia kait tehneet.