Koulun aloitus 6-vuotiaana? Siis vuotta aiemmin,kokemuksia?
Olemme miettineet kannattaisiko lapseeme aloittaa koulu jo 6-vuotiaana (keväällä syntynyt). Lapsemme on "tavallinen"ei älykkö, mutta sosiaalisesti etevä ja muiltakin taidoiltaan vähintään ikätovereidensa tasolla tai etevämpi.
Eli siis tavallinen, mutta nopeasti oppiva lapsi. Olemme miettineet että hän voisi aloittaa koulun vuotta aiemmin, sillä se sopisi elämäämme ja perheemme tulevaisuuden suunnitelmiin hyvin. Millaisia kokemuksia teillä, joiden lapset ovan koulun aiemmin aloittaneet?
Ja ammattilaisten näkökantaakin mielellään kuulisin enemmän. koulupsykologi toki lapsemme luultavasti ensi keväänä testaisi, ja eskariin lähtö tulisi kyseeseen jo ensi syksynä, eikä vasta vuoden päästä.
Kiitos vinkeistä!
Kommentit (42)
Mekään ei poikaa laitettu aikaisemmin kouluun, vaikka on aina ollut huomattavasti ikäisiään edellä. Oppii asiat ihan itsestään ja ymmärrys on ihan eri tasolla kuin ikätovereillaan. Poika menee nyt kolmannelle.
Lapsi on saanut ylimääräisiä, vaikeampia tehtäviä tehtyään luokalle annetut tehtävät ja poika lukee eri tason kirjoja kuin muut luokalla. Auttaa myös luokkakavereitaan ja toimii opettajan apuna. Nyt pitäis aloittaa englanti ja sitäkin poika puhuu ja kirjoittaa jo ihan kohtalaisesti, kun surffailee netissä ja pelaa verkossa.
Kaikesta huolimatta ole tyytyväinen, ettei ole lasta laitettu kouluun aikaisemmin. Poika tykkää käydä koulua, saa tunneilla ekstrahaasteita ja on ikäistensä seurassa. Opettaja on ohjeistanut, että antaisimme pojan olla vapaalla koulun jälkeen, ei tarvi udella läksyistä. Opettaja ei anna pojallemme tehtäviä kotiin, eikä ole tarvis lukeakaan. Poika ehtii tehdä kaiken koulussa.
Meillä oli tosi taitava lapsi, joka esim. jo puoli vuotta ennen eskariin menoa luki monta sataa sivua paksuja kirjoja, kyseli asioista, joista normaalisti 5 vuotta vanhemmat lapset ovat kiinnostuneita ja oli myös sosiaalisissa taidoissa selvästi ikäisiään edellä. Emme kuitenkaan panneet lasta vuotta aikaisemmin kouluun lähinnä siksi, että lähipiirissä oli asiasta kielteisiä kokemuksia.
Nyt, kun sama lapsi on jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja aloittanut opiskelut, pidän todennäköisenä, että ratkaisumme oli oikea. Miksi? En usko, että aikaisempi koulunaloitus olisi ratkaissut yhtään ongelmaa, johon lapsi kouluaikanaan joutui. Pääongelma oli se, että lapsi turhautui, koska hän oppi kaiken kolme kertaa nopeammin kuin luokkakaverit. Mutta ihan sama ongelma olisi ollut silloinkin, jos hän olisi mennyt kouluun vuotta aikaisemmin. Hän osasi jo lukea ja laskea eskarin alkaessa eikä 1. luokka olisi tarjonnut hänelle juurikaan enempää uutta kuin se tarjosi vuotta myöhemmin. Lisäksi mikään ei poistanut sitä ongelmaa, että hän oppi uudet asiat paljon nopeammin kuin luokkakaverit keskimäärin, joten etenemistahti oli turhauttavan hidas.
Jos hän olisi ollut vuoden muita nuorempi, olisi hän kuitenkin ollut vielä helpommin erikoistapaus kaikissa sosiaalisissa suhteissa.
Tämän lapsen pienenä pelastuksena oli se, että alakoulussa oli kaksi vierasta kieltä, yläkouluun hän meni matematiikkaluokalle ja lukioon ns. eliittilukioon. Oikeastaan lukio oli ensimmäinen koulu, jossa hän lopulta tunsi olevansa tavallinen oppilas muiden joukossa.