Mua ei kutsuta häihin tai polttareihin :(

Muutin n.20vuotiaana paikkakunnalle, jossa asun nyt edelleenkin. Eli sii lapsuudenystäviä ei täällä ole.



Mulla on kyllä muutamia erittäin hyviä ystäviä - joista olen jokaisesta hyvin kiitollinen - mutta mihinkään "kaveriporukkaan" en ole koskaan täällä kuulunut, olen aina ollut "siinä liepeillä", mutta en koskaan ydinryhmässä sisällä.



Niinpä ymmärrän erinomaisesti, miltä tuntuu, kun muuten kelpaa hengaamaan, mutta esim. juhannusjuhliin tms. minua ei koskaan kutsuttu.

Toki tein nuorena niinkin, että menin silti vaan ja yleensä juhlissa olikin niin paljon jengiä, ettei monikaan sitä varmaan noteerannut, että hei - totahan ei ole kutsuttu ja täällä se vaan pyörii...tai en tiedä?

Ehkä minusta puhuttiinkin juuri sellaisena tyyppinä, joka tulee vaan, vaikka ei kutsuta.?

Voi kamalaa; juuri tuo on painajaiseni, edelleen; olla kutsumaton vieras.



Vastaiskuksi suunnittelen joskus päässäni megaluokan juhlia ja teen listaa, että keitä kaikkia sinne kutsuisin ja varsinkin: kenet jättäisin kostoksi ulkopuolelle...oih, siitä saa ihan pikkiriikkisen voimaa kestää se, ettei ole esim. nytkään yhtään kutsua tiedossa minnekään, ei synttäreille, ei mihinkään. Viimeksi olen ollut häissä niin, että olin kaverini avecina, koska sen mies ei pääsyt ja häät olivat aika kaukana.

Myöskään pikkujouluihin en saa kutsuja.



Välillä on sietämätöntä tämä ulkopuolelle jääminen, tosin olen oppinut kestämään sen aika hyvin. Mutta sitä en kestä, jos lapsilleni käy samoin, se kahistuttaa ja itkettää mua jo nyt, vaikka lapseni ovat vasta pieniä.

Yritän antaa niille sellasien vaikutelman, että meillä on ihan riittämiin sosiaalista elämää, etten muka kaipaisikaan mitään enempää - ja pidänkin sitten itse kutsjuja meillä.

Alkaa vähän vaan harmittamaan, että vaikka minä kutsun ja kestitsen ihmisiä omassa kodissani, niin meitä ei silti kutsuta oikein minnekään:(



Minä ja Ap tarvitaan nyt sympatiaa! Pliis!!

Jos tosiaan järjestät juhlia ja kutsut ihmisiä juhliin, niin miksi kukaan ei kutsu sua? Mä en voi käsittää? Vai onko sun ystävät niin tolloja, että eivät tajua edes alkeita käyttäytymissäännöistä...



Tylsää.

2: myös omalla kohdallani ei ole ollut juhannusjuhlia tms. Pitkään olin sinkku ja silloin "selittelin" itselleni että kyllä ne kutsuis jos mullakin olis poikakaveri. Nykyään en enää odotakaan kutsuja oikein mihinkään juhliin. Ja toki kun kaveritkin ovat saaneet lapsia on juhlat vähentyneet.



Vappu ja uusivuosi menee melkein aina niin että me kutsutaan yksi perhe meille. Harvoin tulee vastakutsuja vastaaviin kalenterijuhliin. Enpä ollut ajatellut että olen joutunut jo työntämään näihin juhliin liittyvät tunteet sivuun... Tekstisi sai nekin muistot esiin.



Kyllä me saamme kutsuja joskus mennä iltaa istumaan kavereille, mutta enemmän tulee meidän kutsuttua. Ja kyllä se loukkaa kun esim yhdet naapurit eivät ole vieläkään meitä kutsuneet vaikka me ollaan heidät jo parikin kertaa.

Jos tosiaan järjestät juhlia ja kutsut ihmisiä juhliin, niin miksi kukaan ei kutsu sua? Mä en voi käsittää? Vai onko sun ystävät niin tolloja, että eivät tajua edes alkeita käyttäytymissäännöistä...

Tylsää.

Vastaus: Olen miettinyt kovasti asiaa, mutta mä en oikeesti tiedä:(

Nykyään asiaan saattaa vaikuttaa vähän myös mun mies, joka on aika varauksellinen ihmisiä kohtaan; hän siis vaikuttaa sosiaaliselta, mutta oikestaan ei kerro esim. itsestään juuri mitään kenellekään. Mutta en tiedä, näin kun on ollut mulla lähes aina, niin tuskin osaan olla objektiivinen asian suhteen.

Tuo kaikki, mitä aiemmin kirjoitin, on saanut aikaa sen, etten nykyään juuri pidä yhteyttä keneenkään.

Olen vaan kotona ja yritän surkeuden sijasta suhtautua asiaan ylimielisesti, ajatella vaan, että eipä mua kiinnostakaan, pitäkää vaan keskenänne tyhmät kekkerinne.

Kuulostaa säälittävältä, tiedän kyllä.

2: Pitääkö sun mies ongelmana sitä että teitä ei kutsuta? Onko sun miehellä ns. omia kavereita, tapaatteko heitä.



Mun mies myös välinpitämätön tapaamaan muita ja vastaukset em kysymyksiin ovat valitettavasti ei ja ei.

No meillä ihan toi sama. En tiedä mistä johtuu.

Mun mies on työssään hyvin arvostettu ja hänellä on aina sellanen hännystelijöiden joukko kintereillä - ja olen miettinyt, että onko meillä sitten asiat ( talo, asema jne ) sellasia, etteivät ihmiset tykkää meistä sen vuoksi - vai mistä helv..tistä tää johtuu? Mulla itselläni ei ole minkäänmoista asemaa tms, olen vaan tällänen perus ihminen, puhelias, mutta myös hyvä kuuntelija, sekä mielestäni hyvin huomaavainen, jopa liiaksikin, sanoo mieheni.



Voi olla, että ihmiset näkevät minut vahvana, menestyvänä persoonana, joka ei kumartele ketään ja voi olla, että vaikutan sellaiselta tyypiltä, jolla on tosi paljon kavereita - mutta se ainakin on valhetta.

En mielestäni teeskentele ollenkaan, olen mitä olen - vaikka olenkin hienotunteinen muita kohtaan.

En myöskään ole koskaan mielistellyt ketään, mutta luonteeltani olen tosin helposti loukkaantuva ja ylpeäkin - mutta ylpeys on tullut sen myötä, että kuljen aina pää pystyssä; vaikka olenkin yksin.

Olen nimittöin aika hauskakin ja edelleen aika hyvännäköinen; mutten jumalauta siltikään kelpaa ihmisille kaveriksi - tai siis mua ei oteta ns. jäseneksi.



Joku suunnaton vika minussa on, se on selvä; olis vaan kiva tietää, että mikä.



Mikä luulet, että sinussa AP on "vikana" - vai näetkö asian niin, ettei sinussa ole vikaa, että syy on vain muissa ihmisissä?

tai siis, mun miehellä on pari ihan hyvää kaveria, ystävää, mutteivat he juurikaan tapaa ja hän saa työssään niin paljon huomiota ja tosiaan sitä hännystelyä, että kaipa se täyttää hänen sosiaaliset tarpeensa, koska ei kaipaa vapaa-ajallaan juuri muuta.



muta mulla tämä tälläinen on jatkunut niin kauna, kuin muistan. jo ala-astella muistan, miten luokalla oli muutama "hieno" - mitä kaikki nuoleskelivat - minä en ollut hieno, mutta en myöskään nuoleskellut ketään. Tulos: olin yhden kaverin kanssa tai jäin yksin.



En ole koskaan oikein harrastanut mitään, koska en ole uskaltanut mennä ryhmään; kokemukset kun eivät kovin häävejä ole. Nyt aikuisena on ollut ihanaa, kun voi mennä esim. jumppaan, josaa kukaan ei tunne toisiaan ja ollaan silti ryhmässä, että olen yksi muiden joukossa, tasavertaisena jäsenenä.

Häissä toki useammankin kerran.

jonka tiedän vaikeaksi. Mutta olen kyllä varma, että sillä asia korjaantuisi.



Ottakaa asia puheeksi jonkin niiden mukavien ihmisten kanssa, jotka tunnette ja joita pyydätte kylään. Ja jotka ei huomaa teitä pyytää.



Kertokaa avoimesti, että koette yksinäisyyttä heidänkin keskellään, kun teistä tuntuu, että yhteydenpito on niin yksipuolista.



Nämä ihmiset ovat varmaan jumiutuneita omiin porukoihinsa, huomaan itsekin, että kun pidän kemut tai jotkut, on aina itsestäänselvää tiettyjen ihmisten tulo. aA jälkeen päin, AINA kun tapaa joitian mukavia ihmisiä, miettii, että nuokin on niin mukavia, pitääpä muistaa pyytää - mutta se jää.



Jos joku minulle sanoisi asiasta, TAKUULLA muistaisin ja pyytäisin mukaan! En säälistä vaan herätettynä huomaamaan asia :)

Hei



Voi olla vaikea päästä mukaan, jos ei ns. kuulu ydinporukkaan.

Mulla on muutaman frendin kanssa ydinporukka. Sit on sellaisia, jotka joskus kutsutaan, yleensä ei.



Syy, heistä ei vaan ole koskaan tullut yhtä läheisiä. Koska, eivät itsekään ole pitäneet aktiivisesti yhteyttä. Eivät ole läheisiä.

Jotkut on jäänyt kelkasta mm. siksi, että ovat liian kovia juoruilijoita, ts. luottamus heihin on mennyt. Jotkut ovat "rasittavia" eli esim puhuvat koko ajan itsestään tai pitävät jotain showta. Tai mielistelevät.



On myös niitä, jotka eivät osaa puhua mitään itsestään tai mistään syvemmästä, ovat niin ujoja tms. jolloin ei vaan synny läheistä suhdetta.



Voisiko olla, että ette tietyllä tavalla ole avoimia ja rehellisiä. Luulisin, että jos uskaltaa olla oma aito itsensä, niin sitten löytyy sen kaltaista läheistä kaveriseuraa.

Poislukien häät ja muut ainutkertaiset juhlat, tiedättekö pitävätkö ystävänne juhlia? Minä käyn mielelläni illanistujaisissa ystävien luona mutta en juuri koskaan pidä itse juhlia. En ole koskaan ajatellut että osallistumisellani olen velvoitettu vastapalveluksena pitämään omat juhlat. Ehkäpä pitääkin nyt vastaisuudessa olla menemättä mihinkään.

ja tein tärkeän havainnon (kaikki muut tietysti ovat aina tienneet tämän paitsi minä tampio): kun kutsuu ihmisiä, alkaa saada itsekin kutsuja. Ja normaalit "Kiitos viimeisestä" -viestit ja satunnaiset yhteydenotot ovat tietysti myös tärkeä osa tätä kanssakäymistä.



Me aloitimme lastenkutsuista: pidimme kesällä puutarhajuhlat, joihin kutsuttiin lapsen hoito- ja harrastuskavereita ja kutsussa luki: "tervetuloa vaikka koko perheen voimin". Muutamasta äidistä tuli tällä tavalla parempia tuttuja ja pian oli uusi ystäväpiiri jo melko laaja. Sen jälkeen olen pitänyt naisten brunsseja (lapset leikkineet keskenään) yms. ja saanut kutsuja jos jonkinlaisiin tapahtumiin. Häitä tai polttareita ei tosin ole ollut, koska kaikki ovat jo perheellisiä...