lapsen vappuhuiskan repinyt äiti kysyy apuja:

En minä ainakaan tarkoittanut esittää mitään supermammaa, kun koitin tuoda omia ajatuksiani esille. Ei se että tuomitsee jonkun käytöksen tarkoita etteikö olisi lainkaan sympatiaa ihmistä kohtaan. Kyllä minullakin hermot joskus menee, ja tulee jostain selkäytimestä sellainen "äitiolo", eli teen sitä mitä olen omalta äidiltäni kokenut ja mikä tietyissä tilanteissa vaikuttaa sellaiseltä mitä äidin pitäisi tehdä. Käyttäydyn välillä siis kuin oma äitini ehkä aikanaan, vaikka en haluaisi, etenkin jos olen hermostunut ja stressaantunut ja kiireinen. Mutta nyt kun olen sitä asiaa pohtinut ja jollain tavalla käsitellyt, olen tullut siihen tulokseen, että joka perheellä ja ihmisellä on perintönä edellisen sukupolven taakkaa. En saa ehkä koskaan selville mistä sukupolvesta meidän perheen taakka on lähtöisin, mutta kun tuossa edellä kerroin äitini isästä, niin olen kuullut että myös hänen vanhempansa olivat aika kamalia ihmisiä, joten mitä voi heidän pojastaan odottaa. Isoisäni omassa perheessään ehkä yritti vähän korjata asiaa, ainakin viimeistään meidän lastenlasten kanssa hän oli aivan erilainen ukki kuin omat vanhempansa hänen lapsilleen olivat olleet, hänen tyttärensä on taas jatkanut ongelman käsittelemistä ja nyt minä käsittelen asiaa omassa perheessäni niin kuin parhaiten osaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta joka sukupolvi voi koittaa hoitaa ongelmaa kykyjensä mukaan.



24:sen viestissä minusta kuulosti järkevältä erityisesti se, että lahjansaamiseen liittyvä odotus, jännitys ja pettymys on liikaa lapsen käsitellä, ja se purkautuu kiukuttelemisena.

kysyn pikaisesti, oliko tyttö itse valitsemassa tai ostamassa itselleen näitä tavaroita ja jos ei, niin miksi? Siitä voisi olla apua, tuon ikäinen osaa kuitenkin valita ja nauttii siitä.

mieleni tekisi tosiaan nakata ne roskiin,eikä antaa ikinä.



-ap

Sanot vielä että täytyy sovittaa ovatko ne edes sopivat lapselle ja sitten vasta nähdään voiko ne pitää, vai palauttaa. Suhteudut nyt itse mahdollisimman neutraalisti koko asiaan.

tämä paikka ei ole paras mielestäni näissä jutuissa. saat niin laidasta laitaan vastauksia.

Kuulostaa siltä, että tyttö vain hakee huomiotasi temppuilemalla ja sinä otat tilanteen vähän liian henkilökohtaisesti, loukkauksena. Lapsen näkökulmasta KAIKKI vanhemmilta saatu huomio on hyvästä, oli se sitten iloiselta tai vihaiselta vanhemmalta saatua. Kiukuttelemalla lapsi hakee sinulta reaktiota ja sinä annat lapselle sen mitä hän "pyytää", eli suutut.



Esim. kenkien kanssa olisit voinut huomata lapsen tilan ja toimia heti toisin. Olisit esim. voinut nostaa kengät hattuhyllylle ja kävellä suoraan johonkin toiseen huoneeseen, huomioimatta lapsen kiukuttelua mitenkään. Lapsen rauhoituttua olisit voinut ottaa kengät hyllyltä ja kertoa, että "tässä on sinulle ihan uudet kengät" ja katsoa mitä tapahtuu. Kiukuttelulla kengät olisivat taas menneet hyllylle loppupäiväksi ja vaikka seuraavana aamuna/ulkoilukerralla olisit voinut ottaa ne taas esiin.



Ei tosiaan kannata lähteä mukaan lapsen mielentilaan, vaan pysyä tyynenä ja pitää oma mielentilasi hallinnassa. Sitä kautta lapsi saa tilaisuuden rauhoittua ja kykenee ottamaan "uuden alun". Ei tuo lapsen kärttyäminen ole vaarallista, mutta hermot ja jaksaminen sinulta menee, jos lähdet liian herkästi hänen mukaansa. Tsemppiä, pysy tyynenä! :)

mutta oliko se niin, että miehesi sai myös jonkun hepulin vapunaikaan tytölle ja tuhosi, takavarikoi tms. jonkin hänen tavaransa? En muista tytön ikää enkä sitä onko hänellä sisaruksia.

Avauksestasi tuli ekana mieleen, että milloin teidän tytöllänne on kivaa? Mitä silloin tapahtuu, millaiset olosuhteet vallitsee? Millainen olisi toivetyttönne? Tottelevainen, vähän kuin sirkuspuudeli?

Antaisin varmaan ne juhlakengät kun seuraavan kerran mennään juhliin eli kun niitä tarvitaan ... Siihen asti en puhuisi niistä halaistua sanaa, antaisin vain olla.

ja istuin siellä.

tyttö huusi ja itki eteisessä, loppujen lopuksi aneli tulemaan ulos,ja lupasi käyttäytyä hyvin....



avasin oven,mutta vielä istuin siellä.

tyttö kysyi,miksen tule ulos. sanoin,että minulla on nyt paha mieli,ja haluan istua hetken rauhassa.



nyt ollaan jo molemmat samassa tilassa,keittiössä.



-ap

mutta tuo uuden tavaran /asian vastaanotto on vaan niin hermoja raastavaa. molemmille.



-ap

ja istuin siellä.

tyttö huusi ja itki eteisessä, loppujen lopuksi aneli tulemaan ulos,ja lupasi käyttäytyä hyvin....

avasin oven,mutta vielä istuin siellä.

tyttö kysyi,miksen tule ulos. sanoin,että minulla on nyt paha mieli,ja haluan istua hetken rauhassa.

nyt ollaan jo molemmat samassa tilassa,keittiössä.

Teit itsestäsi keskipisteen tytölle, vaikka sinun olisi pitänyt olla taka-alalla ja antaa tytölle tilaa käydä kuohunsa läpi. Kertomalla lapselle, että sinulla on nyt paha mieli (kyllä, otit edelleen sen tilanteen aivan liian henkilökohtaisesti!), annoit tytölle sitä hänen kaipaamaansa reaktiota.

Parasta olisi ollut kävellä ihan tyynenä muualle, eikä lukittautua jonnekin ja tehdä asiasta vielä isompaa numeroa. :D Olisit voinut mennä vaikka keittämään kahvit tai pyyhkimään murut keittiön pöydältä tai ihan mitä tahansa NORMAALIA puuhaa ja naama peruslukemilla. Jos tyttö olisi tullut viereen ulvomaan, olisit vain antanut ulvoa. Sitten kun lapsi rauhoittuu, voit sanoa esim. että "hienoa kun rauhoitut, äiti on sinusta ylpeä, mennäänkö nyt katsomaan niitä kenkiä" tms. jolla saa tilanteen purettua, lapselle hyvää palautetta ONNISTUNEESTA tunteiden hallinnasta ja pääsisitte neutraalista tilanteesta taas sen alkuperäisen kenkähomman kimppuun.

Ymmärrätkö mitä tarkoitan ja missä teillä meni vikaan? Pidemmän päälle teillä tulee olemaan todella tulehtuneet välit ja kohtuuttoman rankkaa, vaikka pienillä muutoksilla saisi tilanteet laukeamaan helpommin.

aikani kuuntelin sitä huutoa ja parkua keittiössä,mutta kun minusta tuntui,että se on sietämätöntä,ja tunsin otsasuoneni pullistuvan...... tuumailin,että on parempi mennä sinne huuskaan,kuin huutaa kurkku suorana ja karjua,joka olisi ollut toinen vaihtoehto. juu,on huonot hermot ja olen siinäkin mielessä huono äiti,tiedetään:)



yritän vastaisuudessa taas hillitä itseäni,enemmän.



-ap

mutta eri asia sitten kannattaako lapselle sanoa että menin vessaan rauhoittumaan kun sun käytöksestä tuli niin paha mieli.

mutta eri asia sitten kannattaako lapselle sanoa että menin vessaan rauhoittumaan kun sun käytöksestä tuli niin paha mieli.

Vessarauhoittuminen olisi kannattanut naamioida tavalliseksi vessakäynniksi, eikä tehdä siitä numeroa (eli avata ovi, istua siellä ja voivotella omaa pahaa mieltä). Tuo on lapselle aika rankkaa, sillä eihän hän kuitenkaan tehnyt mitään pahaa, kunhan nyt tunteet kuohahtivat. On jo ehkä oppinutkin, että uudesta asiasta "pitää" aina nostaa tuollainen meteli, eikä osaa itse pysäyttää reaktiotaan. Siksi aikuisen pitäisikin pysyä rauhallisena ja johdatella tilannetta rauhallisemmaksi.

lapsen temperamentista (tai oirekuvasta). Liittyykö kohtuuttomia tunnereaktioita päivittäin lukuisiin eri asioihin? Onko elämä pelkkää itkuhuutokohtausta? Minkä ikäinen lapsi on? Tutkitusti terve?

pientä lasta. Lapsella ei ole hyvä olla sinun kanssasi kerta kiukuttelee.

Täällä monesti asiantuntevat av-mammat selittää kaiken normaaliksi ja vaatii, että äidin pitää tajuta.



Minusta tuo ei ole lainkaan normaalia lapsen käytöstä ja ymmärrän ap:ta hyvin siinä, että hermot menee.

juu,on huonot hermot ja olen siinäkin mielessä huono äiti,tiedetään:)

Vaadittiinko sinulta lapsena rauhallisuutta, saiko teillä näyttää kotona tunteita, miten omat vanhempasi toimivat jos näkevät tyttösi toimivan noin...?

Ehkä minulla on lehmän hermot, mutta useimmiten minua alkaa naurattaa tuo uhmaikäisten temppuilu. Yleensä kun syytä ei ole nimeksikään, lapsi suoltaa suustaan ihan pöhköjä ("nää kengät on ihan TYHMÄT") ja alahuuli töröttää. :D Ei tosiaan kannata ottaa henkilökohtaisesti, sillä noin pienet lapset eivät vielä osaa säädellä tunteitaan ja ihan oudostakin "syystä" voi pärähtää geysir liikenteeseen. Aikuisen kannattaa ottaa askel taaksepäin, ihastella purkausta ihan hissukseen ja antaa "aplodit" sitten kun purkaus loppuu ja rauhoittuu.

vain silloin,kun saa jonkun uuden tavaran tai jotain uutta asiaa.



eli uuden asian käsittely on jotenkin äärettömän vaikeata.



tyttö täyttää kohta 5v.



ja juu,ei meillä kotona saanut huutaa tai ilmaista minkäänlaisia tunteita. siitä piti äitipuoli huolen.... vain hänen omat lapsensa sai itkeä ym. minut hakattiin pienimmästäkin syystä ja jos silloin,kun se nainen hakkasi minua,itkin,oli rangaistuksena kovempaa hakkaamista.

käski ottamaan housut kinttuihin,ja alkoi piestä.inahdustakaan ei saanut kuulua. taio sitten sain lisää,ja lisää ja lisää.... liekö sitten huonohermoisuuteni peruja sieltä..



-ap

Uusien asioiden kammo on ihan todellinen, ei "huonoa käytöstä". Siksi siihen ei tehoa rangaistus.



Lue kirja "tahatonta tohellusta". Auttaa ymmärtämään lastasi paremmin.

Mitä jos perustaisit kotiisi hyllyn, johon uudet asiat laitetaan?



Niin, että ne on näkyvillä ja lapsi saa ne sitten kun pyytää niitä? Näin lapsi tottuisi niihin ensin. Ihan voitte jutella lapsen kanssa, että koska sinä et pidä huutamisesta silloin kun annat jotain uutta ja koska YMMÄRRÄT, ettei lapsesta heti tunnu kivalta, niin tämä voisi olla tapa, jossa kummallekaan ei tule paha mieli. (Itseasiassa aloita selittäminen siitä, että kerrot lapselle, että olet huomannut, ettei lapsesta ole kiva saada uusia tavaroita. Korosta sitä, että haluat tukea lasta, älä omaa pahaa mieltäsi) Jos tämä ei lapselle sovi, kysy mikä olisi lapsen ehdotus asian ratkaisemiseksi. Usein lapset osaavat kyllä ehdottaa ratkaisuja!



Sitten kysymyksiä ja pohdittavaa illaksi: Yritätkö hyvittää itse kokemiasi vääryyksiä ostamalla tavaroita lapselle, ?

Saako lapsi itse valita uusia asioita itsellensä, vai päätätkö aina hänen puolestaan? (Viisivuotias osaa jo kertoa mielipiteensä)