Löytyykö ketään, jolla 2 lasta alle 1,5v ikäerolla ja ei olisi ollut erityisen rankkaa aluksi?

nyt kun nuorempi on 2,3v. niin ihan voin rehellisesti sanoa, etten tarkkaan muista millaista se alku oli... Joko se oli niin rankkaa, etten muista tai sitten se oli helppoa, enkä siksi sen koommin kiinnittänyt huomiota.



Vaikein aika meillä oli silloin kun nuorempi oli n.5kk ja vanhempi sen 2v. Meillä ei nimittäin siitä eteenpäin n. puoleen vuoteen nukuttu öisin.. tai itse en nukkunut kun n. 2-4h yössä. Mies oli yöt töissä ja minä valvoin lasten kanssa. Heräilivät kumpikin vuorotellen ja vanhempi sai monta tuntia kestäviä yöraivareita/kauhukohtauksia. ne ajat oli ihan kauheita.



Tsemppiä tulevaan, ei se nyt mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta kyllä siitä selviää =) Tavallaan se helpottaa koko ajan, vaikka uusia haasteita tuleekin.



T: kahden äiti ja lapsilla ikäeroa 1v5kk

keskimmäiset lapset kaksosia ja olihan se alussa aika moista haipakkaa, ennen kuin opetin vauvat samaan rytmiin. Tietysti mieskin oli täysillä mukana päivin ja öin, kunnes vauvat siinä 3 kk iässä alkoivat nukkua pitkiä yöunia (6-7 h). Kyllähän sitä kovilla oli aika ajoin, mutta aika kuluu nopeasti ja vauva kasvaa ja elämä muuttuu helpommaksi.

ikäeroa 1v3kk. Voin sanoa että oli helppoa, en ollut väsynyt jne. Toki iso osa siinä on sillä, että mies hoiti paljon esikoista, ulkoili iltapäivisin ja hoiti yöheräämisiä kun minä keksityin kakkosen imettämiseen ;) Seuraava lapsi tuli 2v8kk ikäerolla kakkoseen ja paljon hankalampaa oli elämä silloin.

He ovat kaikki sitä mieltä, että helpommalla sitä pääsi kun ikäero oli noin pieni, niin se esikoinen ei vielä oikein osannut olla mustasukkainen. Kaksostenrattaat on ihan ehdottomat. Aika paljon näiden tuttujeni lapset pienenä rattaissa istui. Ja jokaisella isä hoiti isomman lapsen kotona ollessaan ja äiti sai keskittyä vauvaan.



Pahin ikäero mustasukkaisuuden suhteen on 2v-3v.

Siis se kuinka lapsi käyttäytyy mustasukkaisena.

Silloin saataa olla vauvan kanssa tosi rankkaa, kun isompi on koko ajan satuttamassa vauvaa.

ikäero tokalla ja kolmannella 1v2kk. Ja helppoa oli vauva-aika, onnekseni vauva ei ollut mikään vaativa ja päiväunet saatiin nopeasti rytmitettyä samaan aikaan.



Naapurilla on isomman nukuttaminen tuottanut vaikeuksia kun vauva huutaa, eli kannattaa yrtittää opettaa se isompi nukahtamaan itsekseen johonkin tiettyyn paikkaan (vaunut/oma sänky) jo ennen vauvan syntymää. Helpottaa kummasti päivien sujumista jos ei tarvitse esim. työnnellä vaunuja ja vauvalla onkin mahakipuja juuri silloin: huutaa pää punaisena eikä isompi voi nukahtaa...



Meillä ne hankaluudet alkoi vasta kun lapset oli 4v ja 3v ja kilpailu kaikesta alkoi. Tähän asti leikkivät onnellisena yhdessä koska pienempi antoi vanhemman täysin määrätä kaikesta, isompana riitely taitaa olla aika tavallista. Mutta vauva-aika voi kyllä sujua tosi helpostikin.

1,5-vuotiaskin voi olla jo todella mustasukkainen.

Toisaalta 2-3-vuotiaalla voi olla jo vahva hoivavietti ja keskittää energiansa tähän (meillä oli näin). 2,5-vuotias oli silittelemässä ja suukottelemassa ja kantamassa leluja vauvalle, mustasukkaisuutta ei ollenkaan.

Pahin ikäero mustasukkaisuuden suhteen on 2v-3v.

Siis se kuinka lapsi käyttäytyy mustasukkaisena.

Silloin saataa olla vauvan kanssa tosi rankkaa, kun isompi on koko ajan satuttamassa vauvaa.

He ovat kaikki sitä mieltä, että helpommalla sitä pääsi kun ikäero oli noin pieni, niin se esikoinen ei vielä oikein osannut olla mustasukkainen. Kaksostenrattaat on ihan ehdottomat. Aika paljon näiden tuttujeni lapset pienenä rattaissa istui. Ja jokaisella isä hoiti isomman lapsen kotona ollessaan ja äiti sai keskittyä vauvaan.

Pahin ikäero mustasukkaisuuden suhteen on 2v-3v.

Siis se kuinka lapsi käyttäytyy mustasukkaisena.

Silloin saataa olla vauvan kanssa tosi rankkaa, kun isompi on koko ajan satuttamassa vauvaa.

meillä oli suhteellisen helppoa myös. Esikoinen ei ole ollut koko aikana yhtään mustasukkainen ja ottanut hyvin vastaan pikkuveljen. Nuorempi on nyt 10kk. Tähän on varmasti auttanut myös se, että molemmat vanhemmat ovat olleet paljon kotona ja tasapuolisesti molempien lasten kanssa.

Kaksostenrattaita ei meillä ole tarvittu, ei edes kunnolla harkittu. Esikoinen oppi kävelemään kunnolla siinä 10kk ikäisenä ja seisomalaudalla on hyvin pärjätty. Ainoa ongelma mikä tulee mieleen on nukkumajärjestely kolmiossa, kun nuorempi vielä herää kerran yössä. Olisi haluttu siirtää lasten huoneeseen puolen vuoden iässä kun lopetin rintaruokinnan, mutta ei ole vielä onnistunut, kun esikoinen heräisi sitten myös öisin kun nuorempi itkee.

Eli ensimmmäisellä ja toisella ikäeroa 1 v 3 kk, toisella ja kolmannella 1 v 2 kk, ja kolmannelle ja neljännelle on tulossa 1 v 5-6 kk. Kaikki on nukkunu yönsä aina kohtalaisen hyvin, joten ei sen puoleen ongelmia. Tosin aloitettiin rakentamaan taloa n 6 kk ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja päästiin sit muuttamaan siihen n. 1,5 vuotta myöhemmin, joten silloin oltiin koko perhe hieman väsyneempiä ja välillä stressaantuneitakin.



Jokaisella varmaan oma tarinansa, eikä etukäteen voi tietää mitä tulee eteen. Tsemppiä sulle ap ja iloa odotukseen!

Meillä ikäeroa lapsilla ja ensimmäinen vuosi varsinkin oli helppoa, vauvahan kutakuinkin vain nukkui ja söi:) tietty sitä oli jossakin määrin väsynyt kun kuitenkin täysimetyksellä mentiin kuopuksenkin kanssa ja yöllä heräsin imettämään, mutta en ainakaan muista että olisi erityisen rankkaa ollut.

Se toinen vuosi eli kun esikoinen oli 2,5v-3,5v ja kuopus 1-2v, se oli rankempaa kun oli 2 elohopeata vailla järkeä tohottamassa.

Nyt ovat "jo" 8½v ja 7v, touhua riittää yhdessä:-)

Kaksi häkkisänkyä, molemmilla vaipat, tutteja jne.



Ostin sisaristuimen vaunuun, minulla ei ole koskaan ollut ajokorttia.



Jotenkin vain se aika meni niin ettei mitäään "kammoa" jäänyt. Asuimme 3. kerroksessa eikä hissiä ollut, joten lasten kuljettaminen kodista ulos ja takaisin hoitui niin, että pienempi oli sylissä ja isompi kainalossa, sitten vielä kauppakasit haettavana ulkoa ja vaunut kellariin suojaan.



Nuoremman syntyessä joulukuun lopulla en lähtenyt ulkoiluttamaan 1-vuotiasta, vaan hänkin nukkui parvekkeella saaden raittiin ilman sieltä. Hän ei olisi voinut kävellä lumessa, oppi kävelemäänkin vasta kun pienempi oli jo muutaman viikon ikäinen.



Lasten nukkuessa parvekkeella, isompi kerran päivässä ja pienempi kahdesti, sain tehtyä kotitöitä, jotka ajoitinkin aina noihin aikoihin. Jos illalla väsytti, menin lasten kanssa nukkumaan, lelut saivat olla keräämättä, koska kuitenkin aamulla niitä käytettiin. Minua ei haitannut jos joku sia oli tekemättä, lapset kuitenkin pääasia.



Ostin lapsille leluhyllyn, johon malliksi laitoin pari kertaa viikossa kaikki lelut paikoilleeen, isompi toi eläimet koriin, autot eri koriin jne. toivoen lasten alkavan itsekin laittaa...



Pikku hiljaa keväämmällä aloimme kauniilla ilmoilla olla pihalla, isompi totutteli ulkoiluun, mutta jatkoin hänen säännöllisiä päiväuniaan parvekkeella isossa vaunukopassa. Asuimme rauhallisella vähäliikenteisellä paikalla parvekkeen ollessa sisäpihaan päin.



Isompi nukkui siinä n. 2-vuotiaaksi, koppa oli lattialla mattojen päällä putoamisen varalta, vaikka iso parvekkeen ikkuna oli hyvä seuraamiseen miten lapset nukkuivat tai heräsivät. Näin en ollut kiinni ulkoilusta vaan pihalla olimme hyvillä ilmoilla jne.



Isompi lapseni ei ollut mustasukkainen vauvasta, kun alkuun kun hän ei vielä kävellyt, pystyin jättämään hänet istumaan samaan häkkisänkyyn vauvan kanssa, jos hain jotain toisesta huoneesta.



Minulla on valokuva kun molemmat ovat siinä, toinen vastasyntyneenä ja toinen 1v. Sisarus ei koskenut vauvaan, ei heitellyt tavaroita jne.



Minulla ei sihen aikaan ollut omaa pesukonetta, vaan talon alakerrassa oli yhteinen pyykkitupa, jossa kävin laittamassa pyykit koneeseen. Sitten oli haettava ja laitettava narulle...Monesti molemmat lapset olivat mukana. Kun he ovat olleet n. 7kk ikäisiä olen antanut pyykkitupareissulla liikkua pitkällä kellarin käytävällä kävelytuolin kanssa. Talossa oli talonmiespariskunta, joka siivosi pienen yhtiön tilat puhtaiksi. Vauvasta oli mukavaa kun pääsi pitkiä matkoja pikku hiljaa kasvaessaan ja sai vauhtiakin otettua kunnolla.



Mitä se olisi ollutkaan jos avioliitto olisi ollut kunnosssa, mutta pettymyksekseni mies ei viihtynyt kotona, olin yksin lasten kanssa jopa päiviä miehen kadotessa omille teilleen. Omat vanhempani asuivat aika lähellä ja sain välillä apua.



Neuvolamatkat 2km kävelin aina, toisen synnyttyä isompi oli sisaristuimessa...



Kun nuorin oli 2v hain avioeron, lapset ovat kasvaneet ilman isää, joka ei sen kummemmin pitänyt mitään yhteyttä tai huolehtinut elatuksesta. Mutta kaksi suloista lasta sai jaksamaan vielä paremmin ollessani yksin lasten kanssa kuin että olisin odottanut turhaan miestä työstä kotiin tai kuunnellut riitaisaa puhetta.



Lisäksi ei tarvinnut kokea pahaa mieltä jolloin se ilman muuta vaikutti lapsiinkin.



Minulle sopi yksinhuoltajuus mieluimmin kuin oleminen epävarmassa tilanteessa ja välinpitämättömän lasten isän aiheuttaessa ongelmia perheelle.



Onnekseni olen myös kokenut onnellisia vauva-aikoja uudelleen avioituneena synnytettyäni kolme lasta lisää. On ollut ihanaa kun on voinut keskittyä hyvällä mielellä lapsiin, jakaa lasten tuomaa iloa ja onnea yhdessä lasten isän kanssa, joka arvostaa kaikkia lapsia yhtä paljon.