Lue keskustelun säännöt.
Kauanko tämä tuska kestää?
01.05.2010 |
Minulle ja miehelle tulee ero. Mieheni haluaa niin. Nyt koskee ja lujaa. Kauanko teillä eronneet / jätetyt on kestänyt päästä taas omille jaloille? Itkettää vaan koko ajan ja mahassa viiltelee ja kurkkua kuristaa.
Kommentit (17)
Meilläkin juuri ollaan eroamassa, viikko päätöksestä takana - toisina päivinä menee paremmin, mutta nyt olen taas ihan romuna ja kun oli tämä vappukin eikä miestä ole näkynyt viikonloppuna kotona ollenkaan. Huomenna menen katsomaan kämppää itselleni, täältä on pakko päästä mahdollisimman pian pois...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivä päivältä helpottaa, kyllä siitä selviää.
tunnen tuskasi ihan virtuaalisestikin, kun itse käyn samaa prosessia. Meidän suhteemme ei ollut niin pitkä eikä lapsia kerinnyt tulla, mutta ei se tuskan määrästä sano mitään.
Kun sain tietää, että mieheni on pettänyt minua ja jättikin sitten, niin ekat päivät vain yökin vessassa, ei pysynyt mikään sisällä. Hädässä sain paniikkikohtauksenkin. Menin heti lääkäriin, koska töiden puolesta en voinut olla toimintakyvytön. Muutamaksi päiväksi rauhoittava lääkitys ja ohje tulla takaisin, jos alkaa mennä masennuksen puolelle tai uni ei tahdo tulla.
Olen huomannut, että prosessissa on eri vaiheita. Ekana shokki, sitten epäusko ja kaiken kieltäminen ja lopulta tulee se suru.
Itselläni tapahtuneesta on jo pari kuukautta ja suren kyllä kovaa. Koitan keksiä niitä ilonaiheita ja pysyä vaan tsemppimielellä mutta toki se suru saa välillä kovan vallan.
Mua on kovasti auttanut puhuminen, puhuminen ja taas kerran puhuminen. Läheiset kyllä auttaa, kun vaan sitä apua pyytää. Ei pidä jäädä ihan yksin taistelemaan, jos voimat loppuu. Olen ollut omalla kohdallani liikuttunut siitä, kuinka ihmiset tosiaan toisiaan auttaa hädän tullen. Ja toki lääkinnällinen apu on mahdollista ja tarpeenkin joskus.
Toivon sinulle sydämestäni voimia. Ehkä sinua lohduttaa edes hieman, ettet ole ainoa jolle näin käy. Itse toivon, että aika armahtaa ja varmaan niin käykin, myös sinulle. Joskus se valo pilkottaa taas vähän kirkkaammin.
Mistä päästä aloittaisi oman elämän rakentamisen? Huomenna on arki ja virastot ja laitokset auki. Pankkiin? Mihin?
Tuntuu niiiin paskalle. Olen niin katkera ja surullinen. AP
Miehen kanssa kannattaa alkaa sopia uusia asumisjärjestelyjä, kuka muuttaa ja minne.
Huomenna varaa aika myös lastenvalvojalle jotta saatte lasten huoltajuudet ja mahdolliset elatusasiat sovittua.
Aikaa myöten alkaa helpottaa, itsellä ekat kuukaudet oli helvettiä. Ja kannattaa tosiaan varata itselle aika lääkärille jos tuntuu ettei saa syötyä tai nukuttua.
Jaksamista, pikkuhiljaa elämä muuttuu taas elämisen arvoiseksi.:)
Niinkuin muutama jo sanoikin, sitä mennään kuin vuoristorataa, välillä tuntuu paremmalta ja välillä sattuu taas. Ihan joku arkinen pikkuasia saa sen surun taas täysillä päälle. Sille ei voi mitään. Mutta usko minua, ihmisellä on valtava selviytymisen halu loppujen lopuksi.
Hae apua käytännön asioihin, ota kaveri, äiti, isä tai sisko mukaan. Ota asiat ihan hissuksiin nyt vaan, ei siinä muu auta. Ja mene ihmeessä lääkräiin, jos fyysisetkin vaivat jatkuvat. Minulla on ollut ihan samaa kuin yhdellä aikaisemmalla kirjoittajalla, että ruoka ei mennyt enää sisään. Tai ei pysynyt siellä. Lopulta olin niin väsynyt, etten jaksanut edes seistä pöntön äärellä vaan olin polvillani eikä sinne mennyt kuin kyyneleitä enää, tyhjästä vatsasta :( Siinä vaiheessa ajattelin ekan ja toivottavasti vimpan kerran elämässä, että miksi ei voi edes kuolla. Vaan sitten läheisten käskystä lekuriin ja tilanne saatiin hallintaan rauhoittavalla lääkkeellä.
Kyllä sitä sitten vaan selviää, kun käyttää kaikkia mahdollisia apuja. Tunnista ja päivästä toiseen. Ei kukaan voi sanoa, miten kauan erokipu kestää, mutta joskus sekin loppuu.
Paljon voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eroperhe.net sivuille, saat tukea!
Mulla meni viime kesänä koko kesäloma pilalle eli n. kuukauden kesti mulla. Nyt olen iloisempi kuin aikoihin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joista seitsemän naimisissa. Lapsia on. Eli ihan oikeasta avioerosta on kyse. AP
koeta jaksaa tämä vappu ja käy vaikka kävelyllä aina kun tulee karmea olo. ja keitä kaffit. nuku jos voit.
ja soita maanantaina ittelles aika lekuriin ja hae sieltä itteles resepti jotain joka auttaa ahdistuskohtauksiin ja pyydä melatoniiniresepti että saat nukuttua. äläkä ala esittämään urheaa siellä sitten. apua saa oikeasti. hae sitä.
sovi jonkun kaverin kans että voit tekstailla jos ahistaa.
voimia. ja kun eka viikko selvitty niin piirrä iso rasti seinään°!!!!
päivä ja hetki kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sen voin sanoa, että päivä päivältä, viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta se helpottaa. Itse jouduin sairaslomalle pariksi kuukaudeksi eron jälkeen, ei vaan psyyke enää kestänyt mitään.
Kävin pari kertaa terapeutin juttusilla, sain unilääkkeet että sain nukuttua. Olin silloin varma ainoastaan siitä että se tilanne ja oma olotilani johtaa itsemurhaan hetkenä minä hyvänsä. Nyt siitä on kohta puoli vuotta ja alan pikkuhiljaa olemaan paremmalla polulla. Katselen koko maailmaa ja muita ihmisiä ihan eri tavalla kuin ennen.
Vaikka en toivoisi sellaista tuskaa kenellekään ja vaikka vieläkin välillä tuntuu etten saa henkeä kun mietin exää ja sitä mitä se teki minulle ja lapsille, niin olen oppinut niin paljon etten kyllä enää vaihtaisi sitä kokemusta pois. Aika auttaa, vaikkei se yhtään siltä nyt tuntuisi. Tämä on sullekin kasvun paikka ja voi tuoda paljon hyvääkin tullessaan, usko pois. Minä toivon kaikkea hyvää sulle, you'll be alright, sister....
Mekin oltiin seitsemän vuotta naimisissa (avioliiton ensimmäinen kompastuskivi) ja 12 vuotta yhdessä sekä 2 lapsen vanhemmat. Kyllä aika parantaa... Elä päivä kerrallaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla pahin tuska kesti pari viikkoa, siitä oli vaan mentävä lasten takia eteenpäin. Aluksi käytännön asioiden hoitaminen ja arjen pyörittäminen vie ajatukset muualle, ei vaan ehdi miettiä. Mulla tuli 8kk eron jälkeen eka isompi kriisi, kesti viikon pari, nyt menee taas paremmin. Erosta tulee kohta vuosi.
Voimia kovasti. Meillä minut jätettiin kolmen alle 3v:n kanssa. Kovaa on ollut, mutta hengissä ollaan. Lapset kannattelevat olemassaolollaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sillä lailla pahempi että joutuu kestämään ekan erojoulun, ekan erovapun, ekan eroäitienpäivän... ja kun ne on kerran käynyt läpi, on jo vahvemmilla (sama se on kaikissa menetyksissä)
milloin tuska on pahimmillaan vaihtelee ihmisillä. shokin jälkeen tulee yleensä aika paljaan tuskan aika, sen jälkeen aaltoliikettä, eli silloin tietää jo ettei tämä kauaa kestä, hetken päästä helpottaa
voimia - olet ajatuksissani!
Katselin tuota eroperhe.netin keskustelupalstaa mutta tuntuu jotenkin sekavalta se. Tai kaikki tuntuu sekavalta. Nyt on lauantai-ilta ja vasta maanantaina pääsee hoitamaan asioita. Vielä huominen pitäisi jaksaa. Pelottaa vaan että jos tää tuska vielä tästä pahenee. Joka päivä on tuntunut vaan pahemmalta ja pahemmalta. AP
että sulla on valtava tynnyrillinen kyyneleitä. kun itket, se tynnyri vähitelleen tyhjenee. ja sitten se on ohi.
Mistä päästä aloittaisi oman elämän rakentamisen? Huomenna on arki ja virastot ja laitokset auki. Pankkiin? Mihin?
Tuntuu niiiin paskalle. Olen niin katkera ja surullinen. AP