riiteletekkö enemmän lomalla?
Ei ole seksiosaston kysymys, mutta kaikkien anaalien ja kullimittausten jälkeen...
Viisi viikkoa lomaa oman eukon kanssa edessä......
Kommentit (7)
tekemään ruokaa ja hoitamaan kotityöt. En vähättele kodinhoitoa. Se on totista työtä.
Sellainen joutavanpäiväinen jäkätys vaan käy hermoille. Haluaisin välillä lähteä yksinäni mökille tai maailmalle tuulettumaan, mutta......
Seksielämästäkin on kohta muisto vain.
Sellainen seksihoitolaitos voisi tehdä terää.
Väsyneille kotiäideillekin oisi tarjolla ilman tauteja ja morkkiksia kaikenlaista vaaleaa, mustaa, lihaksikasta, laihaa, isoa ja pientä
No joo....
AP
siis niitä kotitöitä ja ruokaa tekemään sen ukon, ja siitähän se valitus vasta alkaakin. Jotenkin kummallisesti ruuanlaitto, siivous ja kotityöt sujuvat multa (muka) siinä sivussa samalla kun teen kaikkea muuta, mutta kun miehen pitäisi niitä tehdä, niistä muodostuu hirvittävän raskaita ja vaikeita hommia. Tänäänkin mies valitti pitkään ja hartaasti, kun passitin hänet lasten kanssa pihalle ulkoilemaan, jotta saan kerrankin tehdä ruuan rauhassa, ja sitten vielä ovelta lähtiessään mies huikkasi, että "sähän voisit siinä samalla ku ruokaa laitat ni paistaa lettujakin jälkkäriksi".
Minä lähtisin ihan mielelläni joskus vaikka mökille (jos sellainen olisi) tai ihan minne tahansa, yksin. Kunhan ei tarvitsisi koko ajan olla joku kyökkipiian ja seksiorjan risteytys, saisi hetken aikaa olla ihan omassa rauhassaan. Vaikka tuollaisia seksihoitolaitoksia olisikin, minä en sellaiseen menisi, riittäisi ihan vaikka vuorokausi tuiki tavallisessa kylpylässä. Tai ihan sama missä, kunhan saisi vain olla rauhassa.
-2
ei todellakaan, meillä on paljon hauskempaa, ollaan iloisempia ja leppoisempaa lomalla kuin kotosalla. Tosin meillä on hyvin samantyyliset ajatukset lomailusta. ehkä johtunee osaksi siitä että lapsia ei ole ja ulkomailla relataan töistä. Pannaankin enemmän kuin kotosalla, lomat on mahtavia!
Kun olette lomalla, olette sitä molemmat. Lapsiperheissä se ei yleensä mene niin.
Meillä on kaksi lasta, ja kun olemme lomalla, oli se sitten kotona vietetty loma tai matkoilla vietetty loma, niin mies rentoutuu, käy viikon sisällä kaksi tai kolme kertaa kavereiden kanssa kaljalla, kalastaa, pyöräilee, ottaa aurinkoa, nukkuu aamuisin pitkään ja valvoo iltaisin myöhään. Minä taas käyn kaupassa, laitan ruokaa, hoidan ja vahdin lapsia, vien heitä uimaan, kavereilleen ja eri tapahtumiin, siivoan sotkut, tiskaan, pesen pyykkiä, iltaisin nukutan lapset ja aamuisin herään kukonlaulun aikaan laittamaan heille iltapalaa. Ei mitään puhettakaan, että jonakin aamuna minä saisin nukkua pitkään tai että jonakin iltana minä kävisin kavereideni kanssa kaljalla tai viinilasillisella, tai ottaisin aurinkoa tai muuta sen sellaista mukavaa. Minä hoidan kodin ja lapset aivan kuten normiarkenakin, mies ei voi siihen osallistua, koska HÄN on LOMALLA ja HÄNEN LOMANSA menee pilalle jos hän joutuu niin arkisiin puuhiin ryhtymään. Hän ei käytä hetkeäkään ajatellakseen, että sen lisäksi, että HÄN on LOMALLA, myös MINÄ olen LOMALLA.
Tänä vuonna mulla oli niin vittumainen (lue: ihana) työnantaja, että pakotti (lue: suostui pyynnöstäni määräämään) minut pitämään lomani tiettyyn aikaan, joka on tietysti eri aikaan kuin mieheni kesäloma. Lisäksi kouluikäiset lapsemme menevät minun kesälomani aikaan eräälle viikonloppuleirille, mutta voi harmi, että juuri se leiri, jolle heitä yritin saada (joskaan en kovin suurin ponnistuksin) miehen loman aikoihin, olikin jo täynnä. Niin, ja päiväkoti-ikäiset mukulat ovat tietysti kesälomalla päiväkodista sekä silloin, kun minä olen lomalla, että silloin, kun mies on lomalla - eihän lapsia saa päiväkotiin viedä, kun toinen vanhemmista on kotona.
Tänä vuonna mun ja mieheni lomissa on se ero, että mieheni viettää lomansa kokonaisuudessaan kotona lasten kanssa, ja minä vietän lomani kahta viikonloppua lukuunottamatta kotona lasten kanssa. Toisena noista viikonlopuista lähden erään ystäväni häihin, jotka valitettavasti ovat lapsettomat häät (joskin vain meidän perheemme kohdalla), ja toisena viikonloppuna koululaiset ovat leirillään ja päiväkoti-ikäiset (yhden yön yli) omalla reissullaan omien kummiensa kanssa. Koko lomani ajan aion jättää kotityöt tekemättä, siivoukset ja ruuanlaitot hoitamatta, ja vedota siihen, että MINÄ OLEN NYT LOMALLA :D
niin, meillä tosiaan on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, ja kaksi kouluikäistä lasta. Iltamyöhäinen tiivistys tästä lauseesta on, että meillä on kaksi lasta :)
Tää on sitä samaa sarjaa, mistä miehet syyllistää naisia - kun ei sitä samaa naamaa jaksa koko ajan tuijottaa. Miehet painuu vieraisiin, naiset haastaa riitaa.
No ei ehkä kaikilla, mutta kyllä mun täytyy tunnustaa, että liian pitkät lomat, varsinkin jos ne sisältää vain ja ainoastaan kotona perheen kesken hengailua (kuten meillä), alkaa käymään hermoille. Oma arkeni kun ei siitä muutu ainakaan helpommaksi, että mies on kotona lomalla. Sotkua on enemmän, ruokaa pitää laittaa enemmän, valitusta on enemmän, siivoan, kokkaan, laitan, järjestän ja hoidan kaiken ihan kuten arkenakin, eikä kukaan ole koskaan kuitenkaan tyytyväinen. Jossain vaiheessa minua vaan alkaa tympiä se, että toinen on lomalla ja valittaa siitäkin kun "kerrankin on lomaa ja sitte tämmöstä paskaa vaan on kaikki", enkä minä ole lomaa nähnytkään vuosikausiin.
Kun mies on töissä, lattioilta löytyy vähemmän sotkua ja likaisia sukkia, eikä koko ajan tarvitse olla jotakin kokkailemassa, eikä varsinkaan tarvitse koko ajan kuunnella valitusta jostakin. Silloin se mies on mukava tyyppi, joten meidän perheen kohdalla mieluummin useasti lyhyitä lomajaksoja kuin kerran vuodessa monen viikon lomia.