Eskarilaisen varastamisesta..

Eskarilaista ei siis kukaan ole varastanut, vaan eskarilainen on varastanut. =)

Niin puhuisin asiasta ja miettisin lapsen kanssa miksi ei saa varastaa ja miltä se tuntuu toisesta jos joku varastaa. Ja yhdessä palautettaisiin tavara päiväkotiin anteeksipyyntöjen kera. Tuon ikäinen on vielä aika impulsiivinen ja ajattelematon, en kokisi tarpelliseksi mitään kummempia rangaistuksia.

Lapsi jäi kiinni vuosi sitten, kun kaupasta yritti varastaa jonkun pienen lelun. Silloin keskustelimme asiasta vakavasti, joten "tietää kyllä tekonsa vakavuuden".

kuuluu kantaa vastuuta teostaan.

sanot eskarin opettajalle, että lapsellasi on asiaa, ja sitten hän saa itse sanoa mitä on tehnyt ja pyytää anteeksi. sitten varmaan oppii. ja uskon, että opettaja osaa oikein suhtautua asiaan ja sanoo mitä pitää.

Eli onko jokin syy ja sitten miettisin miten sitä varastamisen tarvetta voisi poistaa lapsen ajatuksista.



Eli en syyttäisi lasta. Tietenkään ei saa varastaa ja tämä tulee tehdä selväksi, mutta samalla tulee olla armollienen. Onhan lapsi vielä niin pieni.



t. ope

Lapsi ei meinannut antaa reppuansa minulle ja tätä ihmetellen avsin repun ja tarkastin sisällön. Juttelin lapsen kanssa hetken, jonka jälkeen pyysin hoitajan eteiseen lisäselvittelyihin. Lapsi itse kertoi mitä on tapahtunut, antoi lelun hoitajalle ja pyysi anteeksi. Kielsin myös kaverille menon, joka oli sovittu samalle päivälle. Keskustelimme myös vakavasti asiasta kotona koko perheen kesken.



Mielestäni tämä oli riittävä rangaistus, lapsi oli aidosti pahoillaan ja uskon, että asia meni kaikessa vakavuudessaan perille..

Lapsi varastaa

Tietoisuus omasta omistusoikeudesta kehittyy nopeammin kuin toisten ihmisten omistamisen huomioiminen. 1–2-vuotias lapsi tuntee vastustamatonta mielenkiintoa toisen lapsen leluihin, ja voi viedä niitä jopa kotiinsa, mutta ei kuitenkaan antaisi omiansa mistään hinnasta hetkeksikään toiselle. Alle 3-vuotiaallekin lapselle voi jo opettaa jakamisen tai lainaamisen periaatetta, mutta vielä ei voi odottaa, että oppi menee täydellisesti perille. Sääntöjä on kerrattava!



Näpistelystä tai varastamisesta ei tietenkään ole pienen lapsen kohdalla kysymys, eikä häntä myöskään tarvitse toisen lelun ottamisesta nuhdella. Leikki-ikäiselle omistamisen käsite on epäselvä, eikä hän vielä tiedä, mitä saa ottaa ja mitä ei. Käyttäytymistä ohjaavat omat halut ja toiveet, ja lapsi vie mukavilta tuntuvia tavaroita mistä vaan ja keneltä tahansa.



Leikki-iän lopulla lapsi alkaa arvostaa toisen omaa ja lainaa mielellään muiden leluja. Lähes jokainen lapsi ottaa joskus toisen omaisuutta. Tyypillisesti lapsi vie erilaisen lelun tai rahaa. Ei myöskään ole tavatonta, että kaupan hyllyltä lähtee jotakin mukaan. Tällaisissa tapauksissa sinun on hyvä auttaa lasta palauttamaan tavara ja selittää hänelle, että toisten tavaroita ei saa ottaa.



Kun lapsi ottaa toisen omaa, hän haluaa tutkia ja omistaa erilaisia tavaroita tai hän haluaa saada samanlaista kuin toisella on. Toisinaan lapsi hakee tavaroiden viemisellä hyvää mieltä tai valtaa. Lapselle, joka varastaa ensimmäisen kerran, riittää yleensä rangaistukseksi, että hän jää kiinni, joutuu palauttamaan tavaran ja huomaa, että vanhemmat puuttuvat asiaan. Usein häpeän tunne on vahva ja vanhempaa tarvitaan paitsi ensin kertomaan, että näin ei voi toimia, myös vakuuttamaan, että mitään kamalaa ei lopulta ole tapahtunut.



Näpistelytilanteet voidaan nähdä tärkeinä oppimiskokemuksina, joissa käytännössä saa vanhemman avulla oppia mikä on sallittua ja mikä ei, kuinka kielletyn teon voi sovittaa ja saada anteeksi. Lapsi ei ole paha, vaikka sortui väärään tekoon.



Jatkuvaa näpistelyä ei saa hyväksyä, vaan tällaiseen tilanteeseen johtaneita syitä on pohdittava perheen kesken. Lapsi saattaa ottaa näpistelyn tavakseen, jos hän huomaa onnistuvansa eikä joudu vastaamaan teostaan. Lapsen kanssa keskustellaan rehellisyydestä ja luottamisesta ja autetaan häntä asettumaan toisen asemaan pohtimalla, miltä lapsesta itsestään tuntuisi, jos joku veisi hänen rahansa tai rakkaan esineensä.



Vinkkejä



* Opeta lasta lainaamaan ja palauttamaan tavaroita.

* Älä anna lapsen ottaa toisen tavaraa kysymättä, vaan neuvo pyytämään. (Toisen lapsen kotona aikuisen luvalla.)

* Jos kotoa löytyy tavaroita, joiden alkuperää et tunne, kysy mistä ne ovat peräisin.

* Opeta lasta arvostamaan toisen omaa.

* Auta lasta palauttamaan näpistetty tavara. Mene itse tueksi.

* Käsittele tapahtunut asia lapsen kanssa heti, äläkä muistuta siitä jälkeenpäin. Jos asian hoitaminen jää myöhemmäksi, lapsi ei enää muista sitä, ja varsinkin tunnetila on jo muuttunut. Asian hoitamisella ei enää saavuteta sitä, mitä pitäisi. Lapsen tulee oppia, että teolla on seurauksensa ja niistä joutuu kantamaan vastuun.

* Pohtikaa viikkorahan merkitystä. Olisiko hyvä, jos lapsella olisi hiukan omaa rahaa, jonka hän saisi käyttää itse valitsemaansa tarkoitukseen?

* Osoita hellyyttä ja huomiota näpistelystä huolimatta, ettei lapsi yritä tällä korvata rakkauden puutetta.



Lähteet

Kinnunen, S. 1994. Pulmista ratkaisuihin. Ratkaisukeskeinen näkökulma kasvatusongelmiin. WSOY.



Litja, T. 2000. Mä en haluu! Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita.



Spock, B. 1990. Vanhemmuus. WSOY.

Onpa helpottavaa lukea, että toimin edes suurinpiirtein oikein. Lapsella oli myös kova huoli tykkääkö ope enää hänestä. Vakuutin, että hoitaja tykkää jatkossakin lapsesta, mutta tekoa ei hänkään hyväksy. Ja kerroin myös, että äiti ja isä rakastaa myös aina, vaikka vihaisia oltiinkin. Asia on tältä erää loppuunkäsitelty. Toivottavasti varastelulle ei enää seuraa jatkoa..

jotka ovat varastaneet. Liittyykö juuri tuohon ikään?