pieni tulitikkutyttö satuhan on todella ahdistava

[quote author="Vierailija" time="16.02.2012 klo 10:35"]

Sadut ovat olleen aikuisille kerrottuja tarinoita, eivät lasten juttuja! Suuri osa vanhoista tarinoista on todella vaikuttavia, ahdistavia, ja kertovat väkivallsta, hyväksikäytöstä, kärsimyksestä ja kuolemasta. Pahimmat pitää sensuroida, sillä lapset voivat todella traumatisoitua niistä.

Tunteiden käisittelyä tarinat opettavat, tietenkin, mutta eivät määräänsä enempää. Aina lapsen kehitystasolle sopivassa määrin.

Itsekin muistan oikein tunteneeni kauhua tulitikkutytön takia. Se kohtalo on aivan hirveä! Pystyin liian hyvin kuvittelemaan itseni sinne kadulle kuolemaan kylmään, yksin.

[/quote]

siis tarinahan on todella lohdullinen. Itse muistan, kun luin sitä ja elin samaan aikaan lapsuutta, missä nukuin navetassa pakkaöinä, kun ei voinut mennä sisälle, kun isä olisi tappanut.

Tulitikkutytössä oli se lohtu, että ei tarvitse pelätä mitään, koska kuolema on lopulta pelastus, jos ei enää muuta ole.

Lapsihan pääsi pois kauheasta elämästä. Itse aina ajattelin yöllä pakkasessa pelätessäni, että jos tänne jään, kuolema on se hyvä juttu, mikä vihdoin pelastaa.

Minusta satu on ollut aina kaunis ja lohdullinen. Samoin kuin veljeni Leijonamieli. Ajattelin aina, että jos minulle jotain käy, se on vain kuolema ja astun uuden rajan yli uuteen elämään.

Näillä saduilla koin voittavani isäni, koska minun ei tarvinnut pelätä edes kuolemaa. Isäni ei voinut minulle mitään, koska en pelännyt enää edes pahinta

Mulla oli ihan normaali lapsuus, enkä pienenä kokenut tarinaa surullisena, vaan lohdullisena myöskin, lapsihan pääsi rakkaan isoäitinsä luo. Aikuisena vasta tuo koko jutun karuus on avautunut. Minusta lapsia ei tarvitse äärettömiin suojella saduilta, ne ovat turvallisen aikuisen lukemina turvallisempi tapa tutustua maailman eri puoliin kuin vaikka uutistulva. Lapset usein tykkäävätkin vähän rankemmista saduista, itse rakastin pienenä kertomuksia lapsia syövistä vuorenpeikoista ja Tonttukirjan peikot ja räkäkurlut olivat ihanan pelottavia.

Mitä tulitikkutytölle sitten olisi pitänyt tapahtua, ellei hän olisi paleltunut kuoliaaksi? Olisko ollut parempi, jos joku olisi ottanut luokseen talvi-iltana ja antanut vaatteita? Tytön perheellähän ei ollut mitään annettavaa lapselleen, joten kotiin hän ei voinut mennä. Isoäiti oli rakkainta maailmassa ja tulitikkutyttö lähti kylmänä pakkasyönä isoäidin luo taivaaseen, sehän oli valtavan lohdullista.

Inhoan Disneyn tapaa pilata ja vesittää kaikki sadut, ja vaikka en lapselleni Grimmin versioita luekaan, löytyy kirjakaupoista myös noille välimuotoja. Ihan hyviä ja sopivia satukirjoja on onnistuttu hankkimaan, ei ahdista niiden lukeminen, mutta eivät ole myöskään mitään lälly-Disneytä.

Muistan lukeneeni tarinan joskus lapsena kirjastosta.

Silloin suorastaan jätin hengenvedon väliin ja meinasi itku tulla. Vielä näinä päivinä olen sitä mieltä, että tarina on surullinen. Vaikka se onkin katkeransuloisessa lohduttomuudessaan ja lohdullisuudessaan ehkä ainoa tarin, jonka muistan vieläkin ulkoa... Olin jotain 10, kun luin sen.

Sadut oli kyllä alunperin ihan aikuisten tarinointia. Ja myöhemmin myös lasten, jotta voi vähän säikäytellä ja muistuttaa, ettei kannata lähteä metsässä minkään epäilyttävän sedän matkaan.

Satuja on alettu muuttamaan iloisiksi tarinoiksi vasta lähiaikoina. Netistä löytyy helposti varmaan mille tahansa sadulle raaka alkuperäinen versio.

Nonniin, kiva kun joku laittoi ton tarinan tänne, alkoi itkettää.

No en kyllä varmana lue tuommoista satua. Kyllä sadussa pitää aina jotain positiivistäkin olla.

Tähkäpää-satukin on oikeasti ihan hirveä. Siinä seksuaalisesti heräävää murrosikäistä tyttöä yritetään pitää siveänä vangitsemalla muurien sisään.

Alkuperäisessä sadussa tyttö on 12v, tulee raskaaksi ja karkotetaan rangaistukseksi yksin autiomaahan, jossa synnyttää kaksoset.

Juu, lasten satu...

Kyllä ne Grimmin sadut on usein liian raakoja alle kouluikäisille. Ne eläinhahmotkin on tehty niin ihmismäisiksi että kyse on oikeastaan aika synkästä väkivaltamässäilystä. En ymmärrä mihin pikkulapsi nykyaikana tarvitsee sellaisia. Ei esim. metsään eksyminen enää ole niin tavallista ja hengenvaarallista että susijutuilla tarvitsee pelotella puolikuoliaaksi.

Ahdistuin ala-asteella kamalasti sadusta :D.. 

Olin aika herkkä lapsi ja voin suoraan sanoa, että näin painajaisia ja koin mm. pimeän metsän ahdistavan pelottavaksi paikaksi kuunneltuani eräänä kesänä (n. 4-vuotiaana?) Grimmin sadut levyiltä, jotka tätini antoi lahjaksi.

Omat lapseni saavat tutustua niihin raaimpiin vasta joskus kouluiässä, jos haluavat.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2012 klo 10:58"]

Lapsihan kokee ja käsittelee kuulemansa oman ymmärryksensä ja kokemusmaailmansa pohjalta eli käsittää nuo sadut ihan eri tavalla kuin aikuinen. Siksi sensuroiminen on oikeastaan turhaa, parempi antaa mennä vaan - toki ikätasoisesti. Itse opin lukemaan viisivuotiaana ja luin sen jälkeen kaiken mitä käsiini sain. Onneksi kotona ei kielletty lukemasta mitään, jos luin aikuisten kirjoja alle kymmenvuotiaana, lopetin kyllä ihan itse, kun huomasin, etten ymmärrä niitä. Itsesensuuri toimi siis oikein hyvin.

Olen siis ihan itse ja omatoimisesti lukenut kaikki nuo sadut ennen kouluikää enkä tosiaankaan voi sanoa saaneni mitään traumoja. Kyllä lapsi ymmärtää, että on kyse paitsi saduista niin myös menneestä ajasta. Liika suojeleminen ei sekään ole hyväksi, viimeistään kouluikäisenähän lapsi sitten lueskelee iltapäivälehtien lööppejä marketissa jne. Ja se on sitten totisinta totta eikä mitään satua mitä siellä lukee, lapsihan ei noiden lööppien revittelevän tyylin taakse vielä näe.

Aivan toinen asia on sitten aikuisen oma kestäminen noita satuja luettaessa. En minäkään siihen vetistelemätä kykene, vaikka tarinat ovat tuttuja kymmenien vuosien takaa. Oman lapsen syntymä ainakin kymmenkertaisti jo ennestään yliherkän empatiataipumuksen...

[/quote]

Lapset ovat erilaisia. Ehkä sinä oli lujaluonteinen etkä niin helposti säikkyvä? Oma kokemukseni oli nimittäin ihan toinen. Minäkin opin 5-vuotiaana lukemaan ja luin aivan liian pelottavia tarinoita aivan liian nuorena. En osannut jättää kesken vaikka koin ahdistusta.

Parasta onkin jättää nämä vanhat surulliset tarinat unholaan, jotka aiheuttavat liiallisia tunnekuohuja ihmisille ja herättävät turhaa empatiaa muita kohtaan. Paljon parempi on antaa lasten katsoa tunteetonta väkivaltamättöä televisiosta. Ne on valmiiksi visualisoituja ettei mitään omia mielikuvia pääse vahingossakaan syntymään, Siellä on sopivasti normaalia arkipäiväistä toimintaa (väkivaltaa, naljailua pilkkaamista, toisten päälle hyökkäämistä perusteitta, taistelua.....) ilman minkäänlaisia seuraamuksia tai tunteita. Sopivaa katsottavaa nykyajan lapsille, koska näitä asioita me haluamme nykyään opettaa. Voittamista, selviytymistä, vihollisen eliminoimista. Toivottavasti saadaan kollektiivinen lobotomia tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnallemme aikaan jossa ei tarvitse turhaan itkeskellä muiden kärsimyksen perään!

Itse en tykkää lukea perinteisiä satuja lapsille. Jos joskus olen yrittänyt, eivät lapset ole tykänneet tai halunneet kuulla. Itse vielä kirjoittelin satuja parikymppisenä omaksi ilokseni. Maailma muuttuu.

Ei sen ahdistavampi kuin mikään muukaan satu. Mä ainakin oon lukenu tenavalleni kaikki sensuroimattomana. Kaikki mahdolliset aina prinsessoista sormusten herraan.

Just luin tämän, en ollut koskaan aiemmin kuullut tai lukenut muuta kuin sadun nimen.

Apua miten surullinen! Huh. Hyvää joulua.

Vierailija kirjoitti:

tulitikkutyttöö ajattelin aina että herranjumala,ei saa mennä kotio ennenkö myyny ne tikut.ja sit se pimees ja kylmäs lämmitteli tikun valossa

Hallitus on tekemässä samaa köyhille juuri nyt Suomessa. Kumma kun se ei ihmisiä kiinnosta, vain satu saa empatian heräämään.

Esitettiinkö tämä piirrettynä elokuvana televisiosta joskus 1980-luvulla? Vai olenko nähnyt unta.