Lue keskustelun säännöt.
Mies menneisyydestä... :-(
27.04.2010 |
Minulla oli muutama vuosi sitten n. vuoden kestävä salasuhde erään toisessa maassa asuvan suomalaisen sinkkumiehen kanssa. Itse olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti, ja tämä salasuhde alkoi ollessani lomamatkalla ihan perinteisenä yhden yön toilailuna (olin tyttökaverini kanssa lomalla ilman miestäni). Vaihdoimme miehen kanssa kuitenkin puhelinnumeroita ja aloimme pitää yhteyttä mm. soittelemalla ja lähettämällä sähköpostia. Tapasimme pari kertaa tuon vuoden aikana pidennetyn viikonlopun ajan ja tietysti teemana oli useinkin mahdollinen yhteinen tulevaisuus. Mutta se, että miehellä on tuossa toisessa maassa lapsi edellisestä suhteestaan, oli se syy että kunnon suunnitelmia ei päässyt kuitenkaan edes syntymään. Periaatteessa toivoton suhde jo alkuunsa. Olimme kuitenkin tosi ihastuneita toisiimme ja halusimme tavata epäsäännöllisesti siitäkin eteenpäin. Mies sitten kuitenkin löysi ihastuksen asuinmaassaan ja lopetti suhteemme. Pidimme kuitenkin yhteyttä senkin jälkeen, vaikka sydämeni verta vuosikin. Olin kuitenkin onnellinen miehen puolesta. Muutaman kuukauden sisällä alkoi miehen naisystävällä olla mustasukkaisuusoireita ja hän kielsi yhteydenpidon välillämme. Joka sitten loppuikin riitaisasti. Ehdin lopussa haukkua naisystävän sekä kerroin että se suhde ei tule kestämään pitkään ja että miehen tulisi jättää se nainen yms.
Tässä välissä meni aikaa kolme vuotta aikaa enkä kuullut miehestä mitään. Vaihdoin reilu kuukausi sitten kännykkänumeroa, ja ilmoitin kaikille tuttavilleni uuden numeron, myös tälle miehelle. Muutamaa päivää myöhemmin tuli mieheltä sähköpostia jossa kertoi kuinka hänen elämänsä menee päin helvettiä. Ja kuulemma olin oikeassa tämän naisen suhteen. Kirjoitin sitten takaisin ja kysyin mitä on tapahtunut kun noin huonosti menee. Vastasi sitten ympäripyöreästi että nainen on valehdellut ja on psyykkisesti sairas yms. Siitä muutaman päivän päästä tuli taas viesti jossa kyseli elämäntilanteestani. Kerroin hänelle että olemme vielä mieheni kanssa yhdessä, mutta meillä on edelleen paljon vaikeuksia liitossamme (mieheni juo liikaa ja siitä seuraa usein aggressiivisia kohtauksia, no ei siitä tässä tämän enempää). Lasten takia lähinnä vielä sinnittelen liitossa, selvinpäin hyvä isä, osallistuu kotitöihin yms. Mutta ei halua mennä hoitoon tuon juomisensa kanssa. Se varjostaa liittoamme jo vuosikausia.
Mies sitten kirjoitteli että ei kukaan eikä mikään enää saa häntä olemaan pitämästä yhteyttä kanssamme, ja kirjoittelimme ja soittelimmekinmuutaman kerran tässä välissä. Nyt on sitten pari viikkoa taas hiljaista. Laitoin useamman viestin tässä välissä mutta en saanut mitään vastausta. Sitten eilen kirjoitin vähän tylymmän viestin jossa ihmettelin miksi mies ei vastaa. Sain illalla vastaukseksi että hänellä on tarpeeksi vaikeuksia elämässään eikä hänestä nyt ole minulle avuksi. Haluaa kuulemma olla ihan rauhassa.
En ymmärrä tätä miestä enää. Miksi yleensäkään otti yhteyttä jos kerran haluaakin olla rauhassa. Hän on valitettavasti „under my skin”, ainoa mies jota koskaan elämäni aikana olen niin intohimoisesti rakastanut. Kaipasin häntä niin paljon viimeisen kolmen vuoden aikana ja kun taas sain häneen kontaktin olin niin onnellinen. Poistin nyt hänen kaikki tietonsa puhelimestani ja yritän vain unohtaa :-( Olen vain niin loukkaantunut ja ymmälläni että tuntui että pakko kirjoittaa koko stoori tänne...
Nyt saa kivittää...
Kommentit (16)
Haleja ja voimia. Muuta en osaa sanoa. Kurja tilanne, jolle et voi itse mitään. Omia tunteitaan kun ei voi hallita. Yritä jaksaa ja keksiä keino purkaa pahaa oloasi jonnekin?
Ps: miehet on idiotteja ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli kyllä miehen omaa tekstiä (siis kirjoitusasusta päätellen)..
epäilen kuitenkin että mies on ehkä tässä välissä palannut takaisin naisen luo.
ap
harvapa täällä täysin mokailematta selviää, ja tuntuu että olet jo maksanut nahoissasi katkerasti koko suhteesta.
Ajattelin vain todeta että tuon kaipaamasi miehen tapa jojottaa tuntuu jotenkin tutulta. Itsellä on tuttavapiirissä yksi samanlainen, joka on tyytymätön elämäänsä ja sitten aina välillä heittäytyy ihme kuvioihin muiden naisten kanssa. Ei se tiedä itsekään mitä haluaa. Impulsiivisesti tekee jotain ja sitten muuttaakin mielensä, ja muut kärsii.
Sellainen suhdemyrsky menee kyllä ihon alle, tiedän oikein hyvin. Varsinkin jo omassa elämässä on vaikeuksia ja ikävyyksiä, johonkin tuollaiseen haaveeseen tulee helposti takerruttua koo sydämellään.
Hyvä silti että deletoit koko tyypin. Muistuta itseäsi siitä että rakastat ja kaipaat loppujen lopuksi haavekuvaa - ihmistä, jonka haluaisit tämän toisen miehen olevan, mutta joka hän ei ole (eihän haavemiehesi sinua noin pompottaisi ees ja taas toivosta epätoivoon).
Olisiko mitään millä pääsisit onnensyrjään kiinni oikeassa elämässäsi? Avioliittosi suhteen harva kai tuomitsee jos alat pikkuhiljaa henkisesti pakkailla kapsäkkejäsi, kun tuo miehesi aggressiivisuus kuulostaa aika surkealta. Ei sinulla ole kiire eikä hätä; etsi sitä omaa tasapainoa ja tunnustele, mikä toisi valoa elämään, ettei tarvitse paeta sitä arjen tylsää mielipahaa tuohon epätoivoiseen kaihoamiseen.
Eipä muuta, tsemppiä vain ja kevättä rintaan. :)
Olet yksinäisten hetkien ajantäytettä, viihdykettä kun muutakaan ei ole.
Oma kokemukseni on jatkunut nyt reilut 20 v. Mies myös toisella mantereella. Välillä on niin intohimoista ja sitten taas ei kuulu mitään puoleen vuoteen. Yleensä "intohimoiset" viestit ajoittuvat joulun aikaan ja lomien ajaksi. Ovat sitä aikaa, kun parisuhdetta koetellaan.
Minäkin kuvittelin, että mies oli under my skin. Oli niin romanttista ja ihanaa. Ja usko pois, mulla meni 15 v. ennen kuin vihdoin viimein tein itselleni selväksi, että mies jutuistaan huolimatta ei suunnittele tulevaisuutta kanssani, vaan lisääntyy vaimonsa kanssa ja elää elämäänsä. Minä olen vain turvallinen viihdyke. Joka kerta, kun otin esille mahdollisuuden että tavattaisiin tai kyselin jotain vakavampaa viestittely katkesi useiksi kuukausiksi. Saan siis olla olemassa, mutta mitään vaatimuksia "suhteen" laadusta tai miehen suhteen minulla ei saa olla.
Yhä meilaillaan. Minulle se on hupia nykyään. Ei vuoda sydän verta eikä kihoa kyynel silmäkulmaan. Mies edelleen muistelee muutamaa yhteistä hetkeämmme, olen hänen sielunsa kumppani, vallannut sopukan hänen sydämestään, joka oli varattu vain minulle... Nykyisin en jaksa juuri vastailla. Mutta hauskaahan tämä on. Mutta ei vakavaa. Joten järkiinny, ja elä elämäsi oikeiden ihmisten (ehkä miehesi ja perheesi) kanssa.
Tuntuu hyvältä lukea vastauksesi.
Juuri nuo kaikki ajatukset ovat myös mielessäni käyneet ja järki sanoo että en anna enää mennä tämän jutun tätä pitemmälle.
Minä luulen myös että avioliittoni alkaa olla aika loppusuorilla. Nykyisin elellemme enemmän kaveruksina kuin mitä rakastavaisina. En vain ole saanut vielä sellaista aloitetta tehtyä, että olisin muuttanut pois. Aviomiehen kanssa ollut sekin jo useamman kerran aiheena, mutta aina olemme peruneet eron kuitenkin. Olemme toistemme tukina arjessa kuitenkin vaikka sitä rakkautta ei liitossa enää olekaan.
Pelottaa vaan ajatella aikaa taaksepäin, kuinka silloin tunsin itseni kun toinen mies "jätti" minut. Minulla turtuivat tunteet kokonaan, en voinut ajatella seksiä kenenkään muun kun tuon miehen kanssa. Seksi aviomiehen kanssa, silloin harvoin kun sitä on, on pakkopullaa. En ole uskaltanut ihastua enää kenenkään sen jälkeen, periaatteessa olen elänyt viimeiset kolme vuotta pelkällä säästöliekillä, ja tekee minut epätoivoiseksi.
Tekee hyvää laittaa ajatuksia tänne ylös, ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne av-palstalle, vaikka usein käynkin täällä lukemassa keskusteluja:-)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksestasi.
Ihan mielenkiinnosta kyselen että miten ja kuinka usein käytännössä pääsitte miehen kanssa tapaamaan noinkin pitkän välimatkan takia?
ap
Kiitos vastauksestasi. Ihan mielenkiinnosta kyselen että miten ja kuinka usein käytännössä pääsitte miehen kanssa tapaamaan noinkin pitkän välimatkan takia? ap
Mutta edelleen hän jatkaa tätä "vuodatustaan".
Silloin kun hän oli "under my skin" itkin ja riuduin ikävästä. Olisihan halunnut tavata. (Olin kyllä upean hoikka, kun ei ruokakaan maittanut siinä ikävöidessä...) Loukkasi, kun kuulin myöhemmin että hän oli käynyt maassa, mutta ei kertonut minulle eikä kai edes harkinnut tapaamista. Kuitenkin postitteli lemmenlurituksia. Kertoi kuinka vaimonsa kanssa avioituminen on ollut virhe jne. Siitä huolimatta lapsia on tullut tasaiseen tahtiin...
Tämä maassa käynti tapaamatta minua oli kimmoke sille, että tietoisesti valitsin että hän ei enää minun elämääni vaikuta. Ja usko pois, kun minä en ole häntä enää tarvinnut, ikävöinnyt hän on ollut hyvinkin aloitteellinen. Oli vaikea luopua unelmasta, suuresta rakkaudestani. Tunteeni olivat tosia ja voimakkaita. En kuitenkaan halunnut viettää elämääni kaipaamalla jotakin, mitä en koskaan ehkä saa. Jotakin, joka sulkeutuu kun esitän vienoimmankin toivomuksen.
Luulen, että tällaisia pelureita on paljonkin.
Ai niin, arvaapa miksi ei halunnut minua silloin tavata? "En olisi enää voinut lähteä luotasi pois, olisi ollut vaarallista...". Jep. Itse luulisin, että oli kuitenkin sen verran herrasmies, ettei halunnut käydä vieraissa kun vaimo oli raskaana. Tai ehkä hänellä oli joku toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin jättäisit aggressiivisen miehesi.
Haluaisin oikeasti alkaa elämään taas kunnolla, mutta en oikeasti tiedä että miten! Näen ympärilläni aina samannäköisiä miehiä kuin tuo toinen mies on, ja muistot palaavat taas mieleeni.
Olen hävittänyt kaikki konkreettiset muistoni miehestä, kuvat, viestit, ja nyt kännykkänumerokin on poistettu puhelimesta.
Onneksi olet päässyt asian yli -toivon että se tulee tapahtumaan pian minullekin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hän lapsia kohtaan ole koskaan ollut aggressiivinen. Minua kohtaan vain, ja lähinnä henkisellä tasolla. Tähän on kyllä alkoholin lisäksi osasyynä ihan miehinen ego- minulla on hyvä esimiespaikka ja tienaan paljon enemmän kuin mieheni. Tulisin hyvin toimeen myös yh:na, mutta lapset rakastavat isäänsä yli kaiken, ja myös toisinpäin..
otetaas sitten ne vaalenpunaiset lasit pois päästä ja katsotaan asioita kuten ne ovat.
Sinulla on agressiivinen mies, etkä ehkä halua jäädä liittoosi. Olet nyt harkitsemassa vaihtoa toiseen mieheen, joka kertomasi perusteella vaikuttaa vähintään yhtä tasapainottomalta. Miksi? Nautitko kärsimyksestä? Onko kivaa sekoilla tuollaisten hullujen kanssa?
Joudut nyt valitettavasti katsomaan ihan sinne peiliin ja miettimään, miksi valikoit tuollaisia yksilöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuitenkin postitteli lemmenlurituksia. Kertoi kuinka vaimonsa kanssa avioituminen on ollut virhe jne. Siitä huolimatta lapsia on tullut tasaiseen tahtiin...
Nyt melkein jo naurattaa - onko nää jotain klooneja? Se ketjun alkupuolella mainitsemani tuttu on aivan samanlainen, samat on tarinat, ja se on jättänyt jälkeensä takuuvarmasti monia naisia joiden kertomus voisi olla ihan identtinen kuin teidän tässä ketjussa.
Nr. 13 taisi sanoa jotain että pitäisi katsoa itseensä, että miksi joku valitsee ongelmatapauksia, ihmisiä joiden kanssa onnellinen suhde ei ole koskaan ihan mahdollinen. Sanankäänteet oli tylyjä, mutta idean kyllä allekirjoitan. Omat suhdetöppäilyt on olleet vähän toisenlaisia kuin nämä teidän, mutta jossakin vaiheessa teki hyvää tajuta että kyseessä oli kuitenkin tietynlaiset (alitajuntaiset) valinnat. Miksi sitä löysi itsensä ongelmista, epätyydyttävistä suhteista, sydänsuruista? Koska en osannut, halunnut enkä tajunnut valita paremmin. (Roikuin suhteissa ja tilanteissa jotka oli pahempia kuin yksinäisyys olisi ikinä ollut, mutta kun se itsenäistyminen pelotti... mutta tää nyt menee varsinaisen aiheen vierestä.)
Haluaisin oikeasti alkaa elämään taas kunnolla, mutta en oikeasti tiedä että miten! Näen ympärilläni aina samannäköisiä miehiä kuin tuo toinen mies on, ja muistot palaavat taas mieleeni. Olen hävittänyt kaikki konkreettiset muistoni miehestä, kuvat, viestit, ja nyt kännykkänumerokin on poistettu puhelimesta. Onneksi olet päässyt asian yli -toivon että se tulee tapahtumaan pian minullekin! ap
Hävitin kaiken. Kirjeiden polttaminen oli sikahankala juttu. Se piti suunnitella etukäteen ja se oli kuin joku pyhä toimitus.
Illat olivat myös vaikeita nukkumaan mennessä. Ajatukset lipsahtivat häneen aina vain uudelleen ja uudelleen. Kehittelin vaihtoehtoisia "selviytymis haaveita". Muista miehistä haaveilu ei onnistunut, joten aloin suunnitella sellaista lomaa joka olisi täydellinen. Haaveilin mitä tekisin jos voisin tehdä kodista juuri sellaisen kuin haluaisin. Mutta hankalaa oli. Näin miehestä paljon myös unia.
Valehtelematta surin miestä syvästä lähes vuoden. Miten surra jotain sellaista, jota ei ole oikeastaan edes ollut? Vieläkin tulee kirpaiseva ikävä joskus, mutta nykyisin odotan rauhassa että tunne menee ohi, taputan itseäni olkapäälle ja sanon, että olen ihan ok ihminen.
Olisin vonut haaskata elämäni myös tätä miestä odottaen, toivoen. Nyt minulla on hyvä mies, lapsia, kaunis koti, kiva työ.
Nykyisin ehkä haaveilen eniten siitä, että jonain päivänä marssin hänen työpaikalleen (pelkkä ajatuskin kannustaa jumppaamaan, syömään järkevästi, huolehtimaan itsestä), isken silmää ja sanon, että tämän mahdollisuuden sinä sitten päätit jättää käyttämättä. Olen joskus netistä käynyt vilkaisemassa hänen kuvaansa ja ikä näyttäisi tekevän tehtäviään... Tämä haaveeni on toki leikkiä, mutta ajatus on kieltämättä käynyt mielessäni.
Älä ole toisten leikkikaluna. Älä pompoteltavana. Ole oman elämäsi herra, näytelmäsi tähti. Elämä on lyhyt ja sinulla on myös lapset, jotka tarvitsevat mallin siitä miten äiti elämässä pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt ole isommin kokemusta tietynlaisista miehistä, sillä olen ollut aviomieheni kanssa yhdessä jo kohta 20 vuotta. Sitä ennen oli teinisuhde, jota kesti pari vuotta. Miehelläni ollut valitettavasti jo suhteen alusta asti ongelmia alkoholin suhteen, mutta nämä aggressiot ovat oikeastaan alkaneet vasta kun oma urani lähti hyvin käyntiin muutama vuosi sitten ja hän on oman työnsä kanssa tyytymätön (alusta asti kuulemma valinnut väärän ammatin ja nyt on kuulemma liian myöhäistä vaihtaa yms.). Tienaan hyvin ja olen rahoillani ostanutkin meille kaikkea kivaa taloomme, plus rahoittanut perheen lomamatkoja, ostin itselleni moottoripyörän yms.
Tämä toinen mieskään ei nyt ole mikään adonis. Söpä mutta ei mikään komistus sanan varsinaisessa merkissä. Ihan "normaali" duuni hänelläkin, ei varakaskaan. Jokin siinä vain oli mikä osui ja upposi. En osaa todellakaan selittää. Jotkin "kemiat" mitä muiden miesten kanssa en ole koskaan kokenut. Ei ole kyllä muita suhteen ulkopuolisia kokeiluja ollutkaan enää tämän toisen miehen jälkeen.
Enkä oikeastaan edes ehtinyt mitään suhteita enää tämän toisen yhteydenoton jälkeen kuvitella. Oli vain ihana kuulla jälleen hänen äänensä.
No nyt tiedän tulevaisuuden suunnitelmani ainakin hänen osaltaan oikein hyvin - no go!
Taidat olla ihan tavoittelemisen arvoinen nainen! Älä haaskaa kaikkea sitä hyvää tähän mieheen menneisyydestä. Kun saat sen oven suljettua aukeaa muita ovia, sellaisia joita et osannut edes kuvitella.
Minuakin tämä kaukorakkauteni varmasti varjeli monilta tyhmiltä jutuilta, koska en edes osannut ajatella ketään muuta.
Onko olemassa mahdollisuus, että miehesi voisi viinasta luopua kokonaan? Esimerkiksi sen vuoksi, että pelkää sinut ja lapset menettävänsä? Agressiivisuus liittyy alkoholismiin ja noin juurihan se menee. Ensiksi tissitulleaan hilpeinä muutama vuosi tai vuosikymmen ja sitten ei enää tule hyvää oloa mistään. Viina vain pahentaa kaikkea.
JOka tapauksessa toivotan sinulle onnea. You can do it!
mustasukkanen vaimo vallata hänen puhelimensa ja vastasi siis tuon viestin, ei se mies.