Painukaa metsään, ihmiset!
Siellä on ihanaa! Ottakaa lapset mukaan ja vähän evästä reppuun. Ei tarvitse lähteä autolla luonnonsuojelualueelle, vaan pieni koukkaus pusikon puolelle riittää lapsille. Kaatuneista puista tulee hevosia ja voimia ja uskallusta voi koetella kaiken maailman kantojen kanssa. Saa kiivetä ja hyppiä.
Välillä voi kuunnella, mitä ääniä kuuluu. Voi kuulua mopo tai helikopteri, mutta myös linnunlaulua. Tutkikaa muurahaisia ja muita ötököitä. Antakaa lasten ohjata retkeä, mutta älkää eksykö. Nauttikaa!
Kommentit (10)
ollaan mieluummin vaan aidatulla omalla pihalla.
Lisäksi meillä on nähty 500m päässä asutuksesta peltotiellä karhu, joten en ihan heti lapsineni metsään aio.
koitan mennä metsään lasten kanssa. Musta se on erittäin Jees.
Koskaan ei ole metsään meno kaduttanut. Paitsi kerran, kun vaimo kävi siellä autolla, sen olisi voinut jättääv äliin.
Oma piha riittää, on vielä niin märkää ryteikkoä, ettei kiitos :) Ohan tässä koko kesä aikaa "mehtäillä"
paras odottaa että muut käy ensin ettei lapset ahdistu jos sellaiseen törmää
Aika ärsyttävä aloitus. Me ollaan paljon luonnossa mutta ei tulisi mieleen tulla tänne kertomaan asiaa kuin vuosisadan älynväläyksenä.
kesäinen lehto voisi menetellä. Menkööt muksut päiväkotiretkillä metsään.
Aika ärsyttävä aloitus. Me ollaan paljon luonnossa mutta ei tulisi mieleen tulla tänne kertomaan asiaa kuin vuosisadan älynväläyksenä.
vuosisadan älynväläys. Me ei olla aina luonnossa, mutta nyt taas hoksasin, miten kivaa se onkaan. Niinpä ajattelin jakaa kokemukseni muidenkin kanssa, jotta joku muukin ehkä saisi saman valaistuksen.
Näin jälkeenpäin luettuna avauksen sävy tosiaan on vähän ärsyttävän opettavainen. Anteeksi se.
ap
ollaan mieluummin vaan aidatulla omalla pihalla.