Lue keskustelun säännöt.
Mun mies on niin saamaton
23.04.2010 |
puhuu ja puhuu, vaan aikaiseksi ei saa.
Kyllästyttää. Vaihtoehtoina on joko hoitaa kaikki asiat itse tai jättää hoitamatta ne, mitä mies on luvannut hoitaa. Jälkimmäistä olen toistaiseksi noudattanut, mutta tympii katsoa niitä karhulaskuja ja muistutuskirjeitä ja rokottamatonta kissaa ja vaihtamattomia kesärenkaita jne. Pitäiskö kääntää kelkka ja alkaa hoitaa ihan kaikki, jättää mies kokonaan ulkopuolelle? Jaksaiskohan sitä oikeasti, jäisikö enää aikaa millekään muulle kuin työnteolle ja huolehtimiselle?
Kommentit (26)
Ap, ongelmahan on se, että sinä olet kuin äiti sille miespolollesi, joka on niin osaamaton/ajattelematon ettei osaa/muista hoitaa asioitaan, kun öitinsä on aina hommat hoitanu. Tai jostain sinnepäin :D
Ymmärrän, että aikuiselle miehelle asioista jatkuva huomauttelu ja muistuttelu alkaa käymään hermolle..Mutta entäs jos teetkin niin, että maksat kaiken, mikä on sinun nimissäsi ja miehesi hoitaa mitkä ovat hänen nimissään(jos ne ovat yhteisiä laskuja, niin laittakaa osa miehesi nimelle) sitten vaan annat miehen olla maksamatta laksujaan ja töpeksiä, kyllä se aika nopeasti oppii, että ne laskut maksetaan ja sillä hyvä. Nythän tuosta sai sen kuvan, että sinä maksat kaikki laskut.
Nalkuttaminen on saanut ikävän mielikuvan, mutta joskus se on ainut keino.Sillä mitä luultavammin miehesi juurikin toivoo sitä, että sinä alkaisit hoitamaan kaiken! Sehän olisi hänelle ikuinen loma :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jätä meidät ihmettelemään tyhjiä ketsuppipulloja.
miehet, jotka ei ymmärrä vaipanvaihdosta/tiskauksesta/pyykinpesusta/lapsen pukemisesta mitään, ja näin hommat jäävät naiselle.
Ja toisaalta naiset, jotka eivät osaa lyödä naulaa seinään tai vaihtaa auton renkaita.
Kun ei viitsi, voi aina sanoa, ettei osaa. Ja sitten saa vapautuksen siitä hommasta.
miehet, jotka ei ymmärrä vaipanvaihdosta/tiskauksesta/pyykinpesusta/lapsen pukemisesta mitään, ja näin hommat jäävät naiselle.
Kun ei siinä tuostakaan ole kyse. Kyllä minunkin exäni osasi hoitaa, ruokkia ja lääkitä lasta, viedän sen korvatulehduksen kanssa lekurille, laittaa naulan seinään, pestä pyykit, tehdä ruokaa, täyttää lomakkeet jne. MUTTA kun se pointti onkin siinä, että:
- "mää voin varata neuvolan ja viedä lapsen" -> vien itse lapsen 1,5 vuotta myöhässä neuvolaan
- mää käyn kaupassa tänään -> klo 20.55 toteaa, että "äääh, ois pitänyt mennä aikaisemmin kauppaan, ei taida enää ehtiä"
- "pitäisi pestä pyykkiä, kun on se reissu viikonloppuna" -> reissukassiin menee suoraan koneesta märkiä vaatteita, kun ei tullut pestyä ajoissa
...ja niin edelleen. Eli kyse ei ole taidoista, vaan jostakin kummallisesta elämänhallinnan/aikataulutuksen hallinnasta, toisten kunnioittamisesta, "pitäisi pitäisi pitäisi* yhtä ja kaikkea, mutta mitään ei tapahdu tai jos tapahtuu, niin se oikea aika meni jo.
En ole ap vaan se toinen.
Ja erotkaa tai jatkakaa kuten ennen mutta kahdessa taloudessa. Jos se suinkin on taloudellisesti mahdollista.
Tuo ei ikinä tule muuttumaan.
Miettikää onko suhde niin tärkeä että haluatte jatkaa siinä silti. Jos on, parempi hyväksyä toisen saamattomuus ja ajatella toisen hyviä puolia.
Olen se, joka tilitti tuosta exästä, jonka kanssa ei päässyt edes reissuun.
Tuo on niin turhauttavaa, kun eivät ne asiat toteudu, vaikka oikeasti ottaisi ja nalkuttaisi joka päivä. Kyllä pitäisi voida luottaa siihen, että aikuinen ihminen hoitaa omatoimisesti ja ajallaan ne hommat, mitä kulloinkin on tehtävälistalla. Lupaa ja sanoo hoitavansa, unohtaa tai vaan jättää tekemättä. Inhottavinta on, ettei toinen tunnu tekevän sitä tahallaan, vaan elämä jotenkin vain valuu sormien välistä ja hommat jäävät hoitamatta. Kaikkea "pitäisi" tehdä, mutta ikinä ei tapahdu.
Se on niin uuvuttavaa, eikä sille oikein voi tehdä mitään. Toiveensa voi esittää, samoin pelkonsa jaksamisesta tuollaisen kanssa jne., mutta viime kädessä se on siitä toisesta osapuolesta kiinni, että tekeekö yhteisten tai omien asioidensa eteen mitään ja jos, niin missä vaiheessa.
Sellaista vielä, että exän kanssa oltiin tosiaan yhdessä opiskeluaikoina ja minä valmistuin & sain vakipaikan työelämästä. Mies on edelleen opiskelija, tosin opinnot eivät etene, tekee töitä työpaikassa jossa "ei oikeastaan ehkä kai sittenkään taitaisi haluta olla, muttei ole sitten jotenkin aikaiseksi vaihtaa paikkaa, vaikka varmaan ehkä pitäisi"... Huoh. Onneksi lähdin.