Lue keskustelun säännöt.
Kohta annan koivuniemen herran puhua.. Mitä voin vielä tehdä?!
14.04.2010 |
Ihan kohta siis aivan kohta palaa pinna 4-vuotiaaseen ihanaan tyttööni. Monta viikkoa kestänyt uhmakkuus ja ärsytys ja inttäminen on nyt sillä tasolla, että tämän mamman malja tulvii yli. Mikänn ei tehoa, ei jäähy, ei lelun pois otto, ei väkisin kiinnipiteleminen, EI mikään näistä järkevistä neuvoista. Olen aina pitänyt johdonmukaisesti uhkauseni, minkä lupaan sen myös toteutan.
Ja nyt se vitsa on haettu tuonne hattuhllyn päälle ja kohta sillä ripasautan tuohon sievään pyllyyn, ei auta muu. En jaksa enää, kun ei mikään tehoa. Hakataan, kiusataan, potkitaan, revitään tukasta 1,5 vuotiasta KOKO ajan, ei istu hetkeäkään paikallaan kun vien jäähylle, alkaa potkia ja hakata ja huutaa. Mitä hittoa voin vielä tehdä? Olen aivan hukassa, enkä tälläistä ennen nähnyt, esikoinen on erityislapsi, todella vaikea tapaus, mutta hänen uhmaikänsä ei ollut mitään tämän rinnalla.
Nyt mammat auttakaa, ennen kun vitsa heilahtaa.
Kommentit (43)
Sitten totuin siihen ja viisveisasin piiskaamisesta. Vähän se sattui, mutta kipuun tottui. Olin kuin Eemeli tai Peppipitkätossu. Sain piiskaa useasti päivässä.
Kun vanhempani huomasivat ettei piiskaaminen tehonnut, vaan toimi ikäänkuin verona kaikelle kielletylle mitä tein, niin he eristivät minut kotiarestilla.
Ennen sitä saatoin kiusata naapurin koiraa heittelemällä kivillä tai rikkoa huvikseni ikkunoita viereisestä kerrostalosta ritsalla. Myös raahasin isoja risuja autotielle yms haitallista. Poltimpa leikkikentällä myös kiipeilytelineitä. Olin varsinainen kriminaali jo 8 vuotiaana.
Sitten tuli kotiaresti. Minut lukittiin huoneeseeni aluksi päiviksi sitten viikoiksi. Lopulta totuin arestiin ja aloin viihtymään pienessä kopissani. Leikin leikkejä ja aloin lukemaan kirjoja. Myöhemmin sain tietokoneen ja pelailin sillä.
Ulkomaailma ei minua kiinnostanut. Pakenin täysin omaan maailmaani. Ulkona käynti ahdisti ja sai aikaan pahoinvointia, kuten sydämentykytystä ja huimausta sekä kovia oksennusreaktioita. Myös raivokohtaukset ja kauhukohtaukset eivät olleet tuntemattomia vaan hyvinkin yleisiä, kun jouduin ulkoilemaan (lähinnä koulumatkat ainoat asiat jolloin kävin ulkona).
Myöhemmin syrjäydyin todella pahasti. Vanhempieni kanssa oli ongelmia aina alusta lähtien. Olin niin villi ja myöhemmin täysin vankeudella alistettu görögörö.
En nyt jatka tarinaani. Suuria ongelmia on tiedossa ja niistä on toistaiseksi päästy voitonpäälle. Vanhempani kasvattivat minut vangiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukea torey haydenin "tiikerin lapsi" ja miettiä sitten uudestaan piiskaamista.
Meillä oli ongelma sylkevän ja riehuvan 3-vuotiaan kanssa eikä esim. jäähypenkki tai lelujen poisottaminen auttanut yhtään mitään. Se sen sijaan tehosi että totesin "jaahas, kun nyt noin rumasti käyttäydyt niin enpä viitsi leikkiä kanssasi" ja lähdin toiseen huoneeseen. Sylkeminen loppui lähes kokonaan ja vaikka uhma onkin yhtä paha (rääkyy kuin mielipuoli ison osan päivästä), sitä kestää nyt paremmin kun tietää että edes yksi keino auttaa siihen.
En nyt sano etteikö lasta pitäisi auttaa käsittelemään tunteitaan, toki pitää- mutta sen jälkeen kun tunteita on "sanoitettu", säännöt kerrattu jne. ja toinen vaan kiusallaan tekee kiellettyjä asioita, koen oikeutetuksi tuon yksin jättämisen. Meille on päiväkodistakin tullut viestiä että lapsi ei oikein saa kavereita riehumisensa takia ja siihen olemme myös vedonneet lapsen edessä; "sinä et voi tehdä muille noin sillä kukaan ei tahdo olla sellaisen kaveri joka lyö". Ikävä juttu mutta tottahan tuo on.