Mahtaakohan elämä vielä joskus hymyillä meillekin

Pakko purkautua jonnekin, kun tuntuu ettei pää enää kestä yhtään takaiskua ja kenellekään tutulle on vaikeaa lähteä asioitaan itkeskellemään.



Eli tilanne on se, että olemme ajautumassa pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Rahavaikeuksiin tottumattomana on hankala muuttaa asioita etenkin lasten kohdalla. Toki ruokalaskuista on tingitty ja vaikkei mitään tosi rikkaita olla oltukkaan niin aina on pärjätty. Vaikeudet lähtivät oikeastaan liikkeelle siitä, että rakensimme kaksi vuotta sitten, maanmittaajan virheen takia ja parista muusta jutusta tuli yli 30 0000 euron budjetin ylitys joka katettiin lisälainalla. Siltikin yläkerta jäi kesken ja sinne käytettiin säästöt.



No tästä takaiskusta selvittiin nostamalla kuukausilyhennystä. Molemmat kun oltiin töissä ja taloon tuli rahaa kuukaudessa vähän reilut 5000- 7000 euroa (mieheni saa päivärahoja riippuen urakasta). Toinen takaisku tuli hieman muuton jälkeen olin silloin vielä hoitovapaalla ja työpaikkani teki konkurssin ja minä menetin työni. Tältä pieneltä surkealta pitäjältä en löytänyt tilalle kuin puoliviran ja lomitukset. Tulot pienenivät, mutta edelleen oltiin suht positiivisella mielellä, kun kuitenkin loma-aikoina tiliä tuli hyvinkin. Seuraava takaisku tuli kierukan pettämisen muodossa. Rakensimme vasta nyt uuden kodin, kun molemmat on töissä ja lapset tehtynä, niin saadaan kulut katettua. Edelliset lapset ovat 19, 17, 6 ja 4. Eli yksi nuoruussarja ja toinen opintojen jälkeen hankittu. No kauhukseni myönnän, että ensimmäinen ajatus oli abortti. Menin gynelle kierukanpoistoon ja sillä reissulla selvisi, että raskaus on on kestänyt yli 15 viikkoa. Siihenkin ajatukseen on nyt totuttu ja laskettu aikakin päivällä ohitettu. Tästä ajateltiin selvittävän sillä, että menen töihin heti vanhempainvapaan loputtua ellei saada sitten ennakkoon muutamaa kuukautta ens vuoden alusta maksettua. Äitiys ja vanhempainvapaan aikana lyhennämme normaalia pienempää lyhennystä. Vanhin poika onneksi valmistuu ja hänen opikelustaan aiheutuneet kustannukset jäävät pois.



No jotta murhe vielä syvenisi niin tammikuun alussa mieheni lomautettiin toistaiseksi. Luultiin, että hänen tuloillaan nyt jonkinlaista päivärahaa saa, eka kuukausi oli ihan ok kun sai korotettua, mutta nyt käteen jää vain vajaa 1500 euroa mikä on noin puolet normaalista käteen jäävästä palkasta. Auto hajosi pakkasella ja vaati ison remontin. Nyt tuli sähkön tasauslasku, jota ei olekkaan tasattu koko kahdenvuoden aikana ja alussa talo lämpeni sähköllä ennen kuin pelletti saatiin toimimaan, No sieltä tuli 700 euroa extralaskua. Tässä on ollut paljon muutakin murhetta, nuorin lapsemme ei puhu ja kärsii myös hienomotorisista ongelmista,hänelle yritetään nyt taistella terapioita, mutta kelan kanssa se on yhtä vääntöä. Kaikesta mahdollisesta pitää täyttää sen sata paperia. Jotenkin tuntuu, että voimat hiipuu. Tiedän että on pakko jaksaa eteenpäin niin isojen kuin pientenkin lasten vuoksi. On yritettävä olla heidän edessään tasapainossa, jotta heidän olisi hyvä olla. Vaikka itselle tulee itku tuon tuostakin. Jotenkin ahdistaa, että kaikki voi kääntyä näin, kun pari vuotta sitten asiat oli niin hyvin, olleet jo vuosia. Yritän lohduttautua ajatuksella, että ollaan kaikki kuitenkin terveitä ja hengissä ja ei kai lamakaan voi iänkaiken kestää ja työtä pelkäämättöminä varmisti vielä löytyy töitä. Mies pääsee näillä näkymin töihin takaisin kesäkuun alussa, mutta se tuntuu niin kaukaiselta.



Voihan olla, että raskaus saa mielen herkäksi ja itkun silmään, mutta jotenkin sitä ajattelee, että kuinka monta takaiskua on vielä kestettävä ja milloin tulee se viimeinen niitti josta ei enää selvitäkkään. Väsymys vain pahentaa tilannetta, kun yöt menee murehtiessa ja kuitenkin tietää olisi kerättävä voimia myös lähestyvään synnytykseen.