Mistä voi johtua matala verensokeri?
Vaikka olisin syönyt aamiaisen ja juonut mehua tms paljon niin jo 12 jälkeen on reilu 3 verensokeri. Pari tällaista kertaa on ollut kun on lääkärissä mitattu. Korkeaa arvoa ei ole edes saatu, joka kerta ollut todella matalalla. Mistä voi johtua? Voiko enteillä sokeritautia?
Kommentit (5)
siitä että sulla on 2-diabeteksen esiasteen esiaste.
Kun syön jotain nopeaa hiilihydraattia ja melkoisen annoksen kerrallaan, sun haimalla voi olla alussa pieniä käynnistysvaikeuksia. Tälläin verensokeri kohoaa aivan hiukan, mikä antaa haimalle tavallaan ylimääräisen insuliinierityspyynnön. Tämä liika insuliini suhteessa ruokaan sitten laskee sokerisi.
Sulle antaisin ohjeeksi maltillistaa kertahiilarimääriä vähän, suosia täysjyvää ja karsia liika sokeri ja valkoviljat sekä mahdollisuuksen mukaan nauttimaan joka aterialla myös vähän rasvaa ja proteiinia, jotta hiilihydraatin imeytyminen hidastuu ja haimasi ehtii mukaan.
Eihän sokerit voi olla matalalla jos paljon on juonut mehua ja syönyt pienen aamiaisenkin, vaikkei siis lounasta vielä olisi ehtinyt syömäänkään. Eikös normaalisti laske reilu 3 jos on esim koko päivän syömättä
Hypoglykemia eli matala verensokeri
Dosentti Ilkka Sipilä
Matala verensokeri eli hypoglykemia johtuu useimmiten ruoan vähyydestä tai liikunnan runsaudesta. Alhaisen verensokerin vakavimmat oireet ovat epämiellyttäviä ja pitkään jatkunut vaikea hypoglykemia voi vahingoittaa aivoja. Hypoglykemiaa tulisi välttää kaikin keinoin. Muista pitää lapsen diabetestunnus tai -kortti sekä glukoositabletteja tai tuoremehua aina mukana.
Verensokeri
Matalan verensokerin oireet alkavat yleensä tuntua, kun verensokeri putoaa alle 3-4 mmol/l, mutta niitä voi esiintyä korkeammillakin verensokerin tasoilla, jos verensokeri putoaa nopeasti. Jos oireet ovat selvät ja vaikeat, on tärkeämpää aloittaa hoito mahdollisimman nopeasti glukoositableteilla tai tuoremehulla kuin tarkistaa verensokeri. Joskus lapsella menevät korkean ja matalan glukoosin oireet sekaisin ja periaatteessa pitäisikin aina mitata verensokeri ennen hoitoa, jos kiirettä hoidolle ei ole.
Oireet
Lievä hypoglykemia:
Lievän hypoglykemian oireita ovat nälän tunne ja hikoilu. Lapsen kädet ja jalat tärisevät. Hän vaikuttaa kalpealta ja hidasliikkeiseltä. Tähän liittyy usein myös muutoksia käytöksessä, kuten huonotuulisuutta tai hölmöilyä ja joskus riehaantumista. Lapsella voi myös olla päänsärkyä, huimausta ja näköhäiriöitä
Lievää voimakkaampi hypoglykemia:
Verensokeri on niin alhainen, ettei lapsi itse enää havaitse oireita tai reagoi niihin. Lapsi vaikuttaa hitaalta tai etäiseltä ja voi käyttäytyä hölmösti tai juopuneen oloisesti. Lievää voimakkaampi hypoglykemia on vaarallinen siksi, että ympärillä olevat ihmiset eivät aina tajua tilanteen vakavuutta. Lisäksi lapsi voi suhtautua aggressiivisesti hoitoyrityksiin.
Vakava hypoglykemia:
Jos hypoglykemia on vakava, lapsi menettää tajuntansa ja voi saada kouristuksia.
Hypoglykemian hoito
Lievässä tai lievää voimakkaammassa hypoglykemiassa annetaan esim. 10 grammaa glukoosia tai lasi tuoremehua tai makeaa virvoitusjuomaa. Hoito toistetaan 5-10 minuutin välein jos oireet jatkuvat.
Vakavan hypoglykemian sattuessa lapsen suuhun ei saa laittaa mitään kiinteää tai nestemäistä. Siirappia tai hunajaa voidaan sivellä poskien limakalvoille, mutta on tarkoin huolehdittava siitä, ettei se mene hengityksen mukana keuhkoihin.
Glukagonipistos on aina hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Käytä vain puoli annosta glukagonia jos kyseessä on pikkulapsi (n. 25 painokiloon asti). Verensokeri nousee noin 5 minuutin kuluessa pistoksen antamisesta ja lapsi tulee hitaasti tajuihinsa.
Aina hypoglykemian sattuessa on tärkeää tasata verensokeri syöttämällä lapselle 1 tai 2 viipaletta leipää.
Verensokeri on mitattava usein hypoglykemian jälkeen. Vakavan hypoglykemian jälkeen lapsi saattaa olla niin huonovointinen, että sairaalahoito on tarpeen.
Jos lapsella on kouristuksia, estä häntä vahingoittamasta itseään. Älä kuitenkaan sido lasta äläkä laita hänen suuhunsa mitään. Aseta lapsi makuulle ja pysy lähellä. Muista, että glukagoni ei toimi jos veressä on alkoholia!
Hypoglykemian ehkäisy
Pyri aina selvittämään matalan verensokerin syy. Normaalisti verensokerin ei pidä pudota alle 4 mmol/l missään tilanteessa. Ehkäise hypoglykemia tarkistamalla verensokeri. On erityisen tärkeää mitata verensokeri nukkumaan mennessä. Diabeetikkolapsen ei pidä koskaan nukkua juuri ennen ateriaa ilman, että verensokeri mitataan ensin. Älä anna insuliinia ennen ateriaa, jos verensokerin taso on alle 4 mmol/l, vaan vasta syömisen jälkeen.
Mehun sokeripiikki saa haiman erittämään liikaa insuliinia, etenkin jos se sun aamiaisesikin koostui nopeista hiilareista. Tämä saattaa hyvinkin liittyä alkavaan kakkostyypin diabetekseen, kun haiman insuliinivaste on viivästynyt.
Eli silloin "hoito" on helppoa: vaihda nopeat hiilihydraatit hitaisiin.
Eihän sokerit voi olla matalalla jos paljon on juonut mehua ja syönyt pienen aamiaisenkin, vaikkei siis lounasta vielä olisi ehtinyt syömäänkään. Eikös normaalisti laske reilu 3 jos on esim koko päivän syömättä
Ajattelin ostaa kotiin mittarin niin pystyn itse seuraamaan, ne kun ei niin hirvittävästi maksa edes. Väsyttää vaan kokoajan melkein kamalasti, tai sitten on heikko olo. Pari kertaa olen käynyt mittauttamassa arvon ja molemmilla kerroilla reilu 3