Miten te muut onnettomat pystytte sietämään/hyväksymään ikävät asiat?

..tuo oli aivan kuin omasta suustani. Täysin sama tilanne myös minulla.

Saako kysyä mikä sairaus on kyseessä?

En tunne ketään omasta lähipiiristäni, jolla olisi samankaltainen tilanne kanssani, joten olisi oikeasti mukava vaikka enemmänkin jutella kanssasi, onnistuisiko?

on ollut jo pidempään. Fyysinen homma kuitenkin on kyseessä, jotenkin vain aika

katkera olo rupeaa olemaan.

En tiedä täytyisikö mennä jonnekin juttelemaan, toisaalta tuntuu sekin turhalta. En oikein usko ammattiauttajiin tällaisessa, ei akuutissa kriisissä. Minkätyyppisiä ongelmia sinulla on?

..n. puoli vuotta sitten sain diagnoosin, mutta puolitoista vuotta olen kärvistellyt. Vatsan alueen ongelma kyseessä. Vaikuttaa jokapäiväiseen elämään oireiden myötä, ja myöskin kuten sinun tapauksessasi, niin mahdollisesti lapsitoiveisiin. Yksi lapsi on, luojan kiitos.

Katkera olen minäkin, koitan elää välittämättä liikaa tästä asiasta, mutta vaikeaa se on. Vaikuttaa todellakin niin moneen asiaan, myöskin parisuhteeseen. Pinna on jatkuvasti kireällä. Tuttua?

Mitään hoitoa tälle mun taudille ei ole. Luottamus lääkäreihin on aika minimissä tällä hetkellä (itse olen muuten myös hoitoalalla).

Pahasta sairaudesta/sairauksista kärsivä. Työkyky mennyt osittain/menossa lähitulevaisuudessa varmasti. Muista kyvyistä puhumattakaan.



Laittanut pään todellakin koetukselle, pitkällä sairauslomalla olen. Ei ketään kelle puhua, kun kaverit on kolmekymppisiä ja porskuttavat, ja kun tää ei mene ohi, vaan jatkuu joka päivä hamaan elämän loppuun asti. Eipä siinä kukaan jaksa tukea antaa. Joku toinen kärsivä varmaan voisi, mutta heitä ei lähipiirissä ole.



Onneksi voin käydä osyk.polilla juttelemassa. Suosittelen. Jonohan sinne on, mutta lopulta pääsin, ja sitten ei ulos ihan heti heitetäkään.

Pinna on kireällä ja voimat kohtuullisen loppu. Napit on ollut hoitavan tahon kanssa vastakkain ym ym. Katkeruudelta kun välttyis, niin paljolta välttyis. Luulen että muut

ovat tottuneet ainaiseen sairasteluuni paremmin kuin minä itse. En jotenkin pysty hyväksymään tätä millään, vaikka henki ei nyt uhattuna ole ainakaan tällä hetkellä. Lapseton en onneksi ole minäkään.

joka syö voimavaroja hirmu paljon. Mutta kieltämättä tuntuu todella epäreilulta, että juuri itsellä on asiat näin kuin on. Ei voi ikinä tietää mitä tuleman pitää, mullakin tää homma alkoi aivan yht´äkkisesti. Epäiltiin lymfoomaa, epäiltiin sellaista äärimmäisen harvinaista keuhkosairautta (LAM). Lapsen takia sain pidettyä pääni kasassa, veikkaan.

Toisaalta pitää olla onnellinen siitä, että henki ei nyt ole vaakalaudalla. Mutta hirvittävä epätietoisuus on läsnä jatkuvasti. Kukaan ei oikein tiedä tästä mitään, siis lääkärit. Sekin lisää katkeruutta osaltani.



Jostain (en muista mistä) luin sellaisen toteaman, että "vain vahvat sairastuvat, sillä heikot eivät tällaista pyoritystä kestäisi". Jaa-a...



Jotenkin yritän vain elää normaalia elämää, mutta vähän teeskentelyltähän se välillä tuntuu.. Monet eivät edes tiedä tästä mun jutusta, näy päältäpäin.

Sairaudet eivät kyllä valitettavasti jalosta ihmistä, vaikka oleellisen ehkä näkee selkeämmin kuin ns terveet. Hyvää yötä kaikille!

terv ketjun aloittaja

Mikä tuo omat paineensa joissain tilanteissa. Kun en kuitenkaan jaksa normaalisti tai pysty kaikkiin asioihin, enkä todellakaan halua olla aina selittelemässä.



Se mikä musta on ehkä kaikkein vaikeinta käytännössä on se, että mun täytyy samaan aikaan valmistautua sekä kuolemaan että elämään, vähän kärjistetysti sanottuna. Kun tulevaisuudessa voi tapahtua ihan mitä vaan, se voi tulla jo huomenna tai sitten sitä ei tule ollenkaan.



Elä tässä sitten. :-0