Lue keskustelun säännöt.
Saako teidän 9-10-vuotiaanne kamalia raivareita?
27.03.2010 |
Meillä esikoinen täyttää pian 10 ja on aina ollut herkkä ja tunteissaan hyvin ääripäästä toiseen. Hänelä on kausia, että menee hyvin, mutta useimmiten elää känkkäilystä toiseen. Hänellä on paljon kavereita, koulussa menee hyvin ja sosiaaliset suhteet toimivat hyvin, paitsi täällä kotona. Hänellä on harrastuksia, joista tykkää ja joissa pärjää.
Tietenkin kotona saakin näyttää tunteitaan jne, mutta hän on toisinaan niiin ärsyttävä, kun itse ärsyttämällä ärsyttää sisaruksiaan tai vanhempia. Tuolloin mikään ei ole hyvin ja hänestä hän ei IKINÄ, KOSKAAN saa tehdä mitään, ei päättää asioista, eikä muutenkaan saa ikinä mitään kivoja asioita. Tietenkään asiat eivät ole näin, mutta kunhan kiukuttelee. Perheemme on paljon yhdessä ja vietämme aikaa kotona, kuljetamme harratuksiin, katsomme elokuvia.. Eli ihan tavallista arkea vietetään, eikä suuria muutoksia ole tapahtunut elämässämme.
Onko täällä muita raivopäiden vanhempaa ja kuinka hoidatte tilanteet? Kyseessä poika, josko siellä lienee merkitystä..
Kommentit (14)
Itsesäälisiä murjotuskohtauksia kyllä saa, ja suuttuu joskus esim pelissä ja menee murjottamaan. Huutokohtauksia on ollut varmaan 1-2 viime vuosina. Valitusta kuulee usein, muutei huutoa. Yleensäon kyllä positiivinen ja innokas, iloinen poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samanlaista meinikiä meillä....Kyseessä 9-vuotias poika, joka välillä oikein velloo itsesäälissä, jos tekee jotain mielestään tyhmää, omasta mielestään kokeet menee huonosti, hajottaa jotain, tai ihan mitä vain. Raivarit ovat arkipäivää, jolloin mennään kannat paukkuen ja kolistellaan tavaroita. Mitään ei vielä hajoteta, tosin. Elämä on niiiiiii-iiiin epäreilua ja hänellä on kaikki maailman vitsaukset kärsittävänä. Huoh! On sitten se toinenkin puoli; ihana, aurinkoinen, hyväntuulinen ja tyytyväinen lapsi. Myrskyä ja aurinkoa, tyytyväisyyttä ja itsesääliä, onkohan joku esi-esipuberteetti alkamassa vaiko onko vain tunteellinen ja vähän alahtelevainen luonne, tiedä häntä sitten.
Tai lähinnä kai lohdullista, ettei olla tuhottu koko lasta jollain omalla käytöksellä/kasvatuksella.. Itseähän sitä aina miettiin, mitä on tehnyt väärin.. Vaikka järjellä ymmärtääkin, että elämä on vuoristorataa.
Olen myös pohtinut, että alkaako murrosikä/esimurros jo näin aikaisin. Tosin tuo esikoisemme on aina ollut aika räiskähtelevä..
Ja juuri tuo, että sitten, kun ei ole kiukku päällä, niin on niin kiltti ja avulias, hoitaa pikkusisaruksia jne.. Ja opettaja kehuu aivan älyttömästi, kun on niin 'unelma' oppilas, vaikka ei siis mikään 'priimus'.
Kiitos vatauksista!
t ap
Eli, että miksi minulle aina sattuu kaikkea, miksi minä en saa koskaan mitään. On myös meillä esikoinen ja vaatii paljon enmmän kuin nuorempi lapsemme. Toisaalta tämä temperamenttiero, vaativa - sopeutuva, on ollut nähtävissä jo vauvasta lähtien. Itseäni aina syyllistän siitä, että en ole osannut oikein kasvattaa ja olla, kun tuntuu, että on niin monesti tyytymätön. Ei osaa niin paljon iloita asioista jne.
Tytär on suoraansanoen pelottavan sopeutuva. Saapa nähdä mitä tästä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytöt ovat kyllä pahempia raivoajia kuin pojat. Seiniin isketään reikiä, ovia hajotetaan ja niitä potkitaan ja karjutaan samalla täyttä kurkkua, jos asiat eivät mene juuri niin kuin 10 v tyttö haluaisi niiden menevän. Tonnien remontti edessä tässä asunossa tuon tytön takia.
ääntä raikaa sitäkin enemmän... Ja toisinaan se kipinä lähtee niin (aikuisen näkökulmasta) naurettavasta asiasta.. Mutta tietenkin ehkä on hyvä, että näyttää tunteensa.. Mutta missä menee se raja.. Ja kun aina ei oikein jaksaisi sitä kiukuttelua.
Meillä esikoisesta seuraava puolestaan on sellainen, että surkuttelee hyvin suurieleisesti, jos on 'mokannut' jonkun mitättömänkin asian. Eilen juuri oli saanut uudet kengät, jotka menivätkin ihan vahingossa heti rikki. Lapsi alkoi heti 'haukkumaan itseään, että olipas hän toki tyhmä, kun meni rikkomaan uudet kengät.. Eli toisenlainen 'haasteellinen' tapaus.
Kai se pitäisi vain ajatella, että meitä on niin monenlaisia ihmisiä...
t ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä loppua näy. esimurkkuikä varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka päivä saa huuto kohtauksen, esim. kun pitää lopettaa pleikan pelaaminen tai pitää viedä puhtaat vaatteet kaappiin tai pitää siivota oma huone. Monta kertaa viikossa otan pojan tiukkaan otteeseen syliin, jotta ei vahingoita itseään tai pikkusiskoaan vahingossa kun hyppii ja heiluu raivoissaan. huuto järkyttää pikkusiskoa ja vanhemmat ovat ihan loppu tähän tappeluun.
Joskus piti ihan mattoon kääriä,ettei tapahtunut mitään sen kamalempaa. Raivarit alkoi vähenemään 9-vanhana ja n.12 v ne oli jo kokonaan pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotain kotitöitä tms. Ja kyse ei todellakaan ole siitä, että pelaisi tuntikaupalla pelejä tai katsoisi tvtä, vaan max tunti päivässä molempia. Ja kotitöitäkään ei kovin hurjasti ole..
Meillä tosin sisarukset ovat jo tottuneet siihen, että jollain sisaruksella on aina vähän huonompi hetki.. Lapsia kun on neljä, niin yleensä aina jollain on sukka vinossa...
t ap
Jos 10v saa raivareita, niin sitä voi jo kutsua todella huonoksi käytökseksi. Kyllä sen ikäisen pitäisi jo osata ilmaista tunteensa hillitymmin ja hallitummin, vaikka temperamenttiakin löytyisi. Teidän kannattaa keskustella paljon tunteiden rakentavammasta ilmaisusta. Jossain vaiheessahan hänen on pakko luopua noista raivareista. Ikää alkaa olla jo aika paljon.
Eiköhän tuollaisen 9-10vuotiaan raivarit ole alkavaa murrosikää, ei huonoa käytöstä ainakaan kasvatuksesta riippuen.
Meillä tänä vuonna 10-vuotta täyttävä tyttö ja AP:n teksti oli kuin omaani.Tähän asti tuollaisia ei ole ollut.
Vai onko kaikki murrosikäiset ja sitä "alottelevat" huonokäytöksisiä?
Kyllä meidän tyttö osaa olla kun kylään mennään yms.Mutta kotona näitä raivareita ja kiukunpuuskia(varsinkin mua=äiti) kohtaan tulee.Ja pienempiä sisaruksiaan ärsyttää.