Miksi poika ei halua vessaan?
Jätkä on melkein 4v, eikä HALUA mennä potalle eikä pytylle. Mieluummin pissaa vaikka lattialle, vaikka sanookin, ettei halua pissata lattialle. (Olen siis pari kertaa ottanut vaipat kokonaan poiskin, laitoin piiloon, enkä antanut kuin yöksi)
Ei kuulemma satu, eikä pelotakaan. Mitään syytä ei osaa sanoa tai ei suostu sanomaan.
Isosisko käy vessassa, pikkusiskokin (1v) käy potalla! Poika ei edes pakotettuna. Ei auta lahjominenkaan (vaikka panoksena olis uus pleikkapeli, joka roikkuu meillä siis vessan ovessa ja sitä saa hilattua alaspäin vain vessassakäymällä. Isojen poikien legoja ostetaan sitten kun vaipat on jätetty pois). Jätkä olis omasta puolestaan vaipoissa varmaan armeijaikään saakka.
Vanha ketju, mutta googlattuani tätä aihetta tämä ketju löytyi ensimmäisten joukosta.
Eli joo, meillä 5-v ja oli vielä viikko sitten vaipoissa. Tiedän, ällöttävää, mutta jotenkin näin pääsi käymään.
Haluan vaan sanoa, ett ä meillä lapsi ei halunnut käydä vessassa ollenkaan ja vaati siis vaipan jne. Jos kehotin käymään, maanittelin, lahjoin, mikään ei auttanut.
Lapsi ei vaan halunnut kasvaa "isoksi".
Sitten vaan jotenkin ikäänkuin naksahti. Istuin sängylläni ja lapsi takanani pelaili tabletilla ja samaan aikaan väänsi kakkaa. Mulla räjähti, nimenomaan siksi, kun olin juuri pyytänyt käymään vessassa kun aavistelin, että olisi hätä. Mutta lapsi kieltäytyi.
Kyllä kun tahallaan pissataan/kakataan niin se on huonoa käytöstä parhaimmillaan ja sitä ei vanhemman tarvitse sietää, niinkuin ei muutakaan huonoa käytöstä.
Minä sanoin/huusin lapselle, että "se oli sitten viimenen kerta kun muualle tehään tarpeita kun vessaan. Vessaan pitää mennä heti kun äiti niin sanoo tai kun itse tuntee, että tarve on. Jos äiti sanoo, että pitää mennä vessaan, niin sinne mennään oli hätä tai ei. "
Lapsi myös itse joutui laittamaan kakkavaipan pois ja kun teki muutama päivä sitten pissat vessaanmenopyynnöstäni huolimatta lattialle, niin hyvässä, mutta määrätietoisessa hengessä sai ihan itse siivota sotkunsa.
Olen lapselle selittänyt, että on silti oma ihana pieni tyttöni, eikä vessassakäynti hänestä mitään isoa tyttöä vielä tee. ...kun siis haluaisi loppuiän olla vauva.. myönnän, on sillätavalla lellitty, että saa joka paikassa hirveästi huomiota, päikyssäkin enemmän kuin muut lapset, koska hänellä on erityistarpeita. Vessaan on kyllä ollut kykeneväinen varmaan jo vuosia..
Pitkä virsi tuli, mutta vanhemmat, älkää lellikö lasta liikaa. Virheestä oppineena tiedän, että on lapselle ja koko perheelle hyväksi kun lapsi tekee niin paljon itsenäisesti asioita kun vaan kykenee. Ei pelkästään vessa vaan kaikki, pukeminen, vaatteet pyykkiin, syöminen jne.
Nyt on lapsi ollut viikon ilman vaippaa ja vain yhden kerran teki muualle kuin vessaan.. joku aiemmin on kirjoittanut, että llapsi ei malttaisi leikeiltään käydä vessassa kun menisi leikki pilalle. Jos jollain muulla on tuon kaltaisia ongelmia, niin kysyn vaan, että onko tuo nyt lapsen päätettävissä? Ei kai lapselle tarvitse alkaa lässyttämään, kuinka olisi kiva jos keskeyttäisi leikin ja kävisi vessassa? Mielestäni voi tuossa tilanteessa vaan käskeä, että meillä ei väännetä housuun tarpeita...