Lue keskustelun säännöt.
MIKSI henkisesti sairas ihminen ei tajua että hänen äitinsä on kaikkien ongelmien takana?
13.03.2010 |
Minua hirvittää kun eräs ystäväni rakastaa äitiään ja puhuu tästä aina kauniisti. Tämä äiti on hakannut ystävääni lapsena, pitänyt kuukausitolkulla muualla hoidossa, ei koskaan ole sanonut mitään hyvää sanaa ystävästäni. En ole missään kohdannut sellaista pahuutta mitä ystäväni äiti edustaa. Kaikkea en voi tässä edes kertoa.
Ystävälläni on todella vakavat mielenterveyden ongelmat ja on ihan selvää mistä ne juontavat juurensa. Hän on silti hyvin kiinni äidissään. Olen jopskus kertonut mitä ajattelen ja hän myönteli, mutta tilanne ei ole muuttunut.
Kommentit (9)
En ole ketään tukenut niin paljon kuin ko. ihmistä. Omaa parastaan eli pysyvää eroa äidistään ei tajua. En todellakaan ole ilkeä, et tiedä miten paljon olen tätä ihmistä auttanut! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt tätä siksi, että lähipiiriin kuulu teini, joka suorastaan palvoo äitiään, joka taas on, no, huono äiti. En viitsi nyt mennä yksityiskohtiin, mutta on aivan päivänselvää, että monet tämän teinin sekä henkisistä että fyysisistä ongelmista johtuvat hänen äidistään.
Jollain tavalla yksi ihmisen psyyken peruspilareista täytyy olla äidinrakkaus, siis luottamus siihen, että äiti, jonka armoilla lapsi on, hoitaa homman kunnolla kotiin. Tää on jotenkin niin perustavanlaatuinen osa ihmisyyttä, että jos äiti ei sitten vastaakaan sitä yleistä odotusta (kaikista vioistaan huolimatta suojeleva ja rakastava, lapsen etua ajatteleva äiti), ihminen kehittelee kaiken maailman psyykkisiä defenssejä, jolla torjuu faktatiedon siitä, että se huolehtiva äiti saattoi ollakin aika piittaamaton avutonta lastaan kohtaan, jopa sadistinen.
Näin mä tämän asian näen.
En ole ketään tukenut niin paljon kuin ko. ihmistä. Omaa parastaan eli pysyvää eroa äidistään ei tajua. En todellakaan ole ilkeä, et tiedä miten paljon olen tätä ihmistä auttanut! ap
tai päteä toisen elämällä? Mikä malliesimerkki sä olet? Miksi sun ratkaisut on parempia kuin hänen?
En ole ketään tukenut niin paljon kuin ko. ihmistä. Omaa parastaan eli pysyvää eroa äidistään ei tajua. En todellakaan ole ilkeä, et tiedä miten paljon olen tätä ihmistä auttanut! ap
tai päteä toisen elämällä? Mikä malliesimerkki sä olet? Miksi sun ratkaisut on parempia kuin hänen?
Ethän sä tiedä mitään tästä tapauksesta, ap sentään tuntee kyseessä oleva ihmisen. Pystyn oikein hyvin ymmärtämään ap:n pointin.
ap vielä kerran yrittää selittää tälle syyttelijälle. Ystäväni sairastaa psyykkisiä sairauksia, koska on kokenut niin karmeaa väkivaltaa, hylkäämistä, laiminlyöntiä ja halveksuntaa äidiltään. Tämä äiti yhä vieläkin vetää mattoa ystäväni alta ja alistaa häntä ja kiduttaa henkisesti. Ja ystävä silti kuvittelee, että hänellä on rakastava äiti.
En tiedä mitä tämä minua kritisoiva kirjoittaja itse tekisi, jos hänen omaa ystäväänsä kohdeltaisiin kaltoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka lytisti minua kaikin mahdollisin keinoin. Enkä minäkään nähnyt asiaa. Surin, kärsin, sairastin. Tosin "vain" fysiikka petti - taisi olla mielenterveyteni sen verran vankalla pohjalla.
Syytin vuosikymmeniä itseäni, kykenemättömyyttäni tyydyttää äitini odotuksia ja tarpeita, mietin keinoja ja tapoja puyhua-toimia-tehdä siten, että äitini olisi minuun tyytyväinen, että äitini lopettaisi minun lyttäämiseni.
Kunnes ymmärsin, että vika ei ollut siinä, mitä tai miten tein. Luulo, että äitini minuun kohdistava kohtelu oli vain "väärinkäsitysten summa", jonka oikaiseminen on minun tehtäväni, on hyvin tavanomaista. Uhri syyllistää itse itsensä - varsinkin kun hirviönä on oma äiti. Lapsena pysyy todella pitkään äidilleen/vanhemmilleen solidaarisena.
Kun ymmärsin, että äitini ei kertakaikkiaan välitä tunteistani, välitä siitä, että kohtelee minua kaltoin, päinvastoin saa toiminnastaan jonkinlaista perverssiä tyydytystä, alkoi minun parantumiseni tie.
Samalla äitini menetti ylivaltansa minuun.
joka lytisti minua kaikin mahdollisin keinoin. Enkä minäkään nähnyt asiaa. Surin, kärsin, sairastin. Tosin "vain" fysiikka petti - taisi olla mielenterveyteni sen verran vankalla pohjalla.
Syytin vuosikymmeniä itseäni, kykenemättömyyttäni tyydyttää äitini odotuksia ja tarpeita, mietin keinoja ja tapoja puyhua-toimia-tehdä siten, että äitini olisi minuun tyytyväinen, että äitini lopettaisi minun lyttäämiseni.
Kunnes ymmärsin, että vika ei ollut siinä, mitä tai miten tein. Luulo, että äitini minuun kohdistava kohtelu oli vain "väärinkäsitysten summa", jonka oikaiseminen on minun tehtäväni, on hyvin tavanomaista. Uhri syyllistää itse itsensä - varsinkin kun hirviönä on oma äiti. Lapsena pysyy todella pitkään äidilleen/vanhemmilleen solidaarisena.
Kun ymmärsin, että äitini ei kertakaikkiaan välitä tunteistani, välitä siitä, että kohtelee minua kaltoin, päinvastoin saa toiminnastaan jonkinlaista perverssiä tyydytystä, alkoi minun parantumiseni tie.
Samalla äitini menetti ylivaltansa minuun.
haukkunut ja solvannut äitiäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, av-mammathan ne on parhaita tukijoita ja jonkun toisen elämää spekuloimaan.
Tue, älä tuomitse! Hiukan edes empatiaa!
Mikä sun ongelma muuten on?