Mitä ammattikasvattajan ja psykologit ym. ovat mieltä kasvatuksesta, jossa

on sitä mieltä, että pieleen menee, lapselle pitää opettaa jo pienestä mitä se sana ei tarkoittaa.

TEE NÄIN, sen sijasta että käyttäisi kieltoja ÄLÄ TEE NÄIN. Käsky on paljon selvempi ja siksi tuloksellisempi ja vähemmän ahdistusta aiheuttava lapselle, se kertoo hänelle mitä pitää tehdä (pysähtyä, pysyä pihassa) sen sijasta että jättäisi arvailemaan mitä sitten saa tai pitää tehdä jos tielle ei kerran saa juosta... (saako kävellä, kieriä, kontata...)

Yksi naapurin äiti koitti kasvattaa tuolla tavalla. Naureskelin aina leikkikentällä heidän touhuaan. Lapsi kun kasvoi vauvaiästä ulos, ei kielloton elämä enää ollutkaan niin helppoa.



Ehkä kiellottomassa kasvatuksessa idea on, että lasta ei kielletä koko ajan, vaan panostetaan positiivisuuteen. Se kuulostaa ihan fiksulta. Mutta jos ei-sanaa vältetään kuin ruttoa, ei se enää ole kovin järkevää.

jonkin verran painottaa enemmän tuota, että kerron lapselle mitä pitäisi tehdä kuin vain kiellän. Taaperon kanssa se usein toimii, ainakin yhtä hyvin kuin pelkkä ei, mutta toki joskus pitää vain kieltää.



Esimerkiksi kun taapero yrittää väännellä hellan nupperja, en ole keksinyt vielä tekemistä, jota voisin antaa hänen tehdä hellalla paitsi katsoa. Esimerkiksi roskiksen kanssa on helpompaa näyttää mitä taapero voi sille tehdä (viedä roskia sinne), mutta on juttuja joita taapero ei voi käyttää mitenkään turvallisesti.



Meillä mies oli se, joka vauva-aikana oli sitä mieltä, että ei-sanaa pitäisi välttää. Ja hänen suustaan tulee ei nykyään paljon useammin kuin minun.

että kasvatta tosiaan ymmärtää miten sitä pitää soveltaa minkäkin ikäisiin lapsiin...

taannoin juttua, että ei-sanaa pitäisi vältellä ja säästää hengenvaarallisiin tilanteisiin. Onkohan noi äidit ottaneet tollaset jutut vähän liian tosissaan eikä voi sanoa sitä arkipäivässä ollenkaan... Mistäs ne lapset sen tarkoituksen sitten ymmärtää kun juoksevat tielle ja rekka on ajamassa päälle?