Varkauden vauva-varkaus: Kenen NYT luulet olevan epäilty,
kun on kerrottu että hangessa olleet jalanjäljet ovat pienet ja kuuluvat kevytrakenteiselle ihmiselle. Yhtä on kuulusteltu rikoksesta.
Kommentit (20)
sen kyläpaikan lasten. Missään ei ole kai kerrottu minkä ikäisiä nämä lapset ovat?
kyseessä 11-13v tyttö. Sitä mieltä olen ollut alusta asti.
kyseessä 11-13v tyttö. Sitä mieltä olen ollut alusta asti.
Sen ikäinen jo ymmärtää tekojensa seuraukset ja yleensä ovat suojelevia vauvoja kohtaan.
Muistattehan mitä kävi notredamen kellonsoittajassa. Eikö siitä opittu yhtään mitään. Nyt sama painajainen pitää kestää uudelleen :(
ottaisivatpa ihmiset oppia menneisyydestä!
kyseessä 11-13v tyttö. Sitä mieltä olen ollut alusta asti.
Sen ikäinen jo ymmärtää tekojensa seuraukset ja yleensä ovat suojelevia vauvoja kohtaan.
ole kun Vantaalaisen (muistaakseni) kodin pihalta vietiin kaksoset vaunuissaan ja tyttö joka oli löytänyt ne soitti hätänumeroon. Vähän ajan päästä selvisi että tää tyttö oli itse ottanut ne vaunut ja vauvat mukaansa. Onneksi oli niin järkevä, että soitti hätänumeroon eikä jättänyt vaan sinne. Eikä ole ainoa kerta.

tyttö oli jotain 11 tai 12v
kuin kaivaa lumeen kuoppa, hakea vauva vaunuista, upottaa vauva sinne kuoppaan ja kaapia parikymmentä senttiä lunta päälle peitoksi!
kyseessä 11-13v tyttö. Sitä mieltä olen ollut alusta asti.
Sen ikäinen jo ymmärtää tekojensa seuraukset ja yleensä ovat suojelevia vauvoja kohtaan.
ole kun Vantaalaisen (muistaakseni) kodin pihalta vietiin kaksoset vaunuissaan ja tyttö joka oli löytänyt ne soitti hätänumeroon. Vähän ajan päästä selvisi että tää tyttö oli itse ottanut ne vaunut ja vauvat mukaansa. Onneksi oli niin järkevä, että soitti hätänumeroon eikä jättänyt vaan sinne. Eikä ole ainoa kerta. tyttö oli jotain 11 tai 12v
loppuiäksi mennyt! Googlen kuvakartan avulla jokainen näki kyläpaikan perheen talon ja siitä on tullut melkein nähtävyys. Kaikki lähikaupungeista tietää mikä talo se on ja suuri osa myös keitä siellä asuu, etenkin kaikki tutut tulevat takuulla tietämään kenestä lapsesta tarkalleen kyse sitten kun totuus selviää.
Tulevaisuus pilalla siis sillä kyläpaikan lapsella joka vauvan hankeen pisti (tietämättömyyttään?).
Tuskin se nyt ihan noinkaan menee että automaattisesti kaikki pilalla.
Tai mahdollisesti äidin anoppi, joka epäilee että poikansa ei ole lapsen isä.
muuten tekevät ihan mitä sattuu ja päätä taputellaan. tapu tapu ei se mitään.
minusta alle 15 vuotiaat pitäisi saada vankilaan
muuten tekevät ihan mitä sattuu ja päätä taputellaan. tapu tapu ei se mitään.
Tuo rikosoikeudellinen ikäraja pitäisi olla porrastettu. Esimerkiksi jo 10-vuotiaan pitää tietää että toisen tappaminen on väärin. Ei nyt sentään vankilaan laiteta mutta ei kuitenkaan silitetä päätä.
muuten tekevät ihan mitä sattuu ja päätä taputellaan. tapu tapu ei se mitään.
Kaikki alle 15v äkkiä vankilaan,vie sinäkin omat lapsesi, ettei opi pahoille tavoille
ja siksi piilottanut sen eikä ole uskaltanut kertoa. Mielestäni parempi vaihtoehto kuin joku hullu aikuinen, vaikka kyseisen lapsen elämä eikä perheensä elämä tule olemaan helppoa pienellä paikkakunnalla.
sen kyläpaikan lasten. Missään ei ole kai kerrottu minkä ikäisiä nämä lapset ovat?
Isompi sisarus on 1v.
mutta jossain vastaavassa kuitenkin. Eli kuitenkin pois kotoa vähän aikaa, missä joutuu miettimään tekosiaan ja saa apua ongelmiinsa. Tietenkään joku 5v ei ymmärrä vielä tekojaan, mutta joku 10v ymmärtää jo. Ja ei normaali 5-vuotiaskaan vauvoja hankeen heitä, vaan silloin on kyse häiriintyneestä lapsesta jonka pitää saada nopeasti apua, ettei kasva häiriintynyt aikuinen.
sen kyläpaikan lasten. Missään ei ole kai kerrottu minkä ikäisiä nämä lapset ovat?
Isompi sisarus on 1v.
vauvan sisar tai ystävä tai ystävän lapset.
Kuitenkaan en usko, että on äiti.
Siitä en tiedä mitään, että minkä ikäisiä lapset on tai missä ovat olleet.
Kuitenkin syyllinen löytyy lähipiiristä.
En usko satunnaiseen liikkujaan.
Lasta kuienkin epäilen ja säikähtänyt tekosistaan ja ei ole paljastanut tekemisiään.
jos on kevytrakenteinen ja pienijalkainen.