Yli kymmenen vuotta seurustelleet..

ja rakastan miestäni vuosi vuodelta enemmän. Tuntuu siltä, että meillä on ihan oma maailma, meillä ja lapsilla. :)



Me ollaan näitä av-palstalla paheksuttuja pareja, jotka käy keskenään pitkiä, syvällisiä keskusteluja. Ja kerromme aina toisillemme, jos joku asia häiritsee, mutta myös jos toisen tekemiset ilahduttavat. Tämä ja tiimityöskentely ylipäätään varmaan tekee meistä niin rakastavia toisiamme kohtaan.

ja kyllä rakastetaan edelleen toisiamme. Edelleen suukotamme joka aamu kun lähdemme kotoa. Kosketamme kotona ohimennessämme. Kyhnötämme iltaisin sohvannurkassa sylikkäin. Rakastelemme intohimoisesti jne. Rakkautemme näkyy ja tuntuu pienissä arjen asioissa, sanoissa ja teoissa.

kolme lasta. Täysi peesi tälle vastaajalle, nuo kyhnäämiset, kosketukset ja arjen huomioimiset ovat kyllä pitkän liiton voimanlähde!

voisin posauttaa koko ukon maata kiertävälle radalle :) Suukottelemme päivittäin, soittelemme kun emme ole kotona yhtä aikaa jne. Vaihtelee arjen pyörityksen melskeessä tunnetasot, mutta vahvimpana on sellainen halu olla juuri tuon miehen kanssa yhdessä.

Olennaista on kuitenkin halu olla yhdessä, tai olla olematta.

Kun on kyse vuosikausista, jopa kymmenistä vuosista, on varmaa, että monenlaisia aikoja tulee vastaan, eikä pitkää suhdetta kannata heittää menemään heti, kun joskus alkaa tympiä.



Onkohan miehelläsi ja sinulla erilaiset käsitykset rakkaudesta? Rakastaminenkin saattaa olla unohduksissa, kunnes toisen menettämisen mahdollisuus konkretisoituu, ja silloin voi tajuta, että rakastaa sittenkin.



Itse ajattelen rakkauden puutetta siten, että toisinaan on aikoja, jolloin en kertakaikkisesti meinaa kestää miestäni ja kaikki hänessä ärsyttää, en voi antaa arvoa hänen ominaisuuksilleen jne. Silloin tuntuu, etten oikeasti rakasta häntä. Sitten kuitenkin näen hänet taas eri valossa, rakkauden tunne palaa ja tajuaa, etten oikeasti halua elää ilman häntä.

Kyllä rakastan mutta erilailla. Kyllä rakastan, rakastan. Itseasiassa en tiedä mitä rakkaus on. Eikö rakkaus ole vain sana Raamatusta. Minä en usko enkä kuulu kirkkoon.

Välillä oikein palavasti, välillä arkisemmin.

Jos menettäisin hänet esim. onnettomuudessa en tiedä miten siitä selviäisin ikinä. Mieskin varmasti rakastaa minua koska on pysynyt rinnallani kaikki nämä vuodet.

johon vastausta en osaa sanoa.



yhteisiä vuosia 16



en sanoisi että rakastan, välitän. Ja kaikesta päätellen tilanne on sama toisellakin puolella.



Mutta mikä sitten on rakkautta pitkässä suhteessa?? Kuinka se määritellään?



Elämä muuttuu esim. lasten myötä, parisuhteessakin se näkyy. Mietin, palaako parisuhde läheiseemmäksi lasten kasvaessa vai käykö meille niin, ettei mitään yhteistä enää löydykään? Tällä hetkellä yhteistä tuntuu olevan lapset ja asuntolaina.

muotoaan alkuaikojen huumasta, mutta tunne on vain syventynyt. Mieheni on myös ainoa todellinen ystäväni.

Mietityttää kovasti oma elämä. Minä rakastan miestäni, ainakin jollain tasolla..ainakin luulisin niin. Mieheni ei rakasta minua, mutta haluaa jatkaa liittoa. Meillä on lapsia. Itse kuitenkin kaipaan kovasti kosketusta ja hellyyttä, haluaisin myös kuulla, että toinen rakastaa minua. Nyt mietinkin onko ainut ratkaisu avioero?!

-ap

kyllä rakastunut enää, jos koskaan ollutkaan.



Eipä tämä kovin hohdokasta ole, mutta ne osais ilmankaan tuota olla.

Oletko ihan varma, että miehesi ei rakasta sinua? Vaikka hänestä nyt tuntuisi siltä, ei tunne välttämättä ole oikea.

Rakastatko oikeasti miestäsi, rakastaako miehesi sinua? Vai oletteko yhdessä vain esim. tavan tai lapsien vuoksi?

ei. katsellaan tässä.

tosin jos miehelleni kävisi onnettomuus niin ihan varmasti olisin todella rikki ja yksinäinen, kaipaisin varmasti kamalasti. Palavasti en ole enää rakastunut vaan arkipäiväisesti rakastan.

ja kyllä rakastetaan edelleen toisiamme.



Edelleen suukotamme joka aamu kun lähdemme kotoa. Kosketamme kotona ohimennessämme. Kyhnötämme iltaisin sohvannurkassa sylikkäin. Rakastelemme intohimoisesti jne.



Rakkautemme näkyy ja tuntuu pienissä arjen asioissa, sanoissa ja teoissa.

t: 11

välillä on tainnut molemmilla tunteet haalistua, mutta kyllä ainakin tällä hetkellä rakastetaan kovasti.

me ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta ja lapsia siunaantunut muutama. Olen jo pitkään ajatellut rakkauden olevan kadonnut kokonaan.



Olimme jo tässä eroamassa, mutta tänään päätimme jatkaa. Ja mies kertoi rakastavansa hirveästi ja ihmetteli miksen ole vaan iloinen, että toinen jaksaa vieläkin olla minusta niin kiinnostunut...



Niinpä, kylläpä se rakkaus minullakin siellä pinnan alla vielä on, se vain tuntuu valitettavasti hautautuvan sinne arjen alle aina vaan. Mutta yritänpä kaivaa sen nyt esille ja kohdella miestä jatkossa paremmin :)