Jahas, ja mitä pitäisi ajatella tästä "isästä"?

Olen asunut aina lapsen kanssa kaksin, "mies" lähti jo raskausaikana. Lapsen isä ei ole koskaan ilmaissut kiinnostusta lapsen asioihin. Hän on tavannut lasta epäsäännöllisen säännöllisesti, joskus ollut puolenkin vuoden taukoja, ennen kuin olen sitten soitellut perään. Selitykset ovat olleet epämääräisiä.



Tämä pikku idiootti on kuitenkin vinkunut äidilleen ja avovaimolleen ja kaikille muillekin, että mä en anna tavata lasta ja kuinka mies on vain ollut "alullepanija" koko jutussa. Sääliä ja sympatiaa mies on saanut roppakaupalla. Sieltä päin sain tässä sitten taannoin saavillisen paskaa niskaan kaikkien näiden vuosien edestä miehen äidiltä ja avovaimolta. Aivan järkyttäviä valheita ja syytöksiä siitä, kuinka olen hankaloittanut miehen isyyttä ja latistanut itsetuntoa! Eipä ollut mies kertonut että itse ei ole ollut yhteydessä kuin silloin kun itselle sopii. Mies oli luritellut aivan käsittämättömiä juttuja. Turha mun oli selittää mitään, kun miehen äitiliini ja vaimo vaan pauhasi päälle kuin yleinen syyttäjä.



Nyt kun sain selville nuo miehen jutut, niin olen alkanut aktiivisesti laittamaan miehelle viestiä lapsen asioista, pyytänyt vanhempainiltoihin, juhliin, tiedottanut harrastuksista ja ehdottanut kaikenlaista yhteistä puuhaa isälle ja lapselle. No, siitähän mies suuttui ja huusi mulle puhelimessa, että "sulla vaan vittu kyrpä kasvaa otsassa ja haluut vaan vittuilla!!", "Nyt meinaat sitten kääntää kaiken päälaelleen et nyt pitäis olla yhtäkkiä ihan toisenlainen", "Mä en mun elämää muuta mihinkään suuntaan"jne.



Sillä tavalla. Niin, ja tapaamissopimusta ei halua tehdä, koska sanoo ettei pysty siihen työn takia sitoutumaan. Sitten on kuitenkin selän takana itkenyt vuodet, että kun hänellä ei ole paperilla mitään turvaa!!



Mä olen ihan seko kohta itsekin ton ihme tyypin takia! Niin ristiriitaista, että en enää tiedä mitä ajatella. Kaikenlisäksi alan olla todella väsynyt tähän. En jaksa enää!