Pyrittekö kasvattamaan lapsenne arvotyhjiössä?
Onko teillä tavoitteena, että lapsi ei oppisi kotoa mitään arvoja tai asenteita? Mistä toivotte lapsen ottavan arvonsa? Miten käytännössä kasvatatte lapsenne niin, että ette tulisi opettaneeksi heille mitään arvoja, moraalisia käsityksiänne tms.?
Täälläkin usein toistettu ja tyypillinen ajatus lasten arvokasvatuksesta on, että lapsen pitää saada itse aikuisena valita arvonsa ja siksi hänelle ei lapsena saa arvoja opettaa tai häntä päästää mihinkään yhteisöön tai toimintaan, joka ei ole arvovapaata. Minä en suoraan sanottuna ymmärrä, mitä hyvää arvotyhjiö lasteni elä'mään toisi. Tuntuisi myös erikoiselta kieltää omat arvoni, etteivät lapseni vain saisi vaikutteita. Ja kun he kuitenkin esimerkistämme ottavat tärkeimmät elämänoppinsa, niin miten sitä edes pystyisi elämään osoittamatta elämänvalinnoillaan tiettyä arvomaailmaa?
Kommentit (33)
Mikähän olisi sitten se ei-henkisesti laiska perustelu sille että ei halua kasvattaa lastaan mihinkään tiettyyn uskontoon koska haluaa antaa lapselle mahdollisimman suuren vapauden muodostaa ihan itse oma uskonnollinen (ja poliittinen) näkemyksensä?
Ja mitä maailmankuviin tulee, niin se loogis-empiristinen on minusta kuitenkin se neutraalein lähtökohta: se ei väitäkä olevansa ainoa oikea sillä se perustuu vain tosiasioiden kertomiseen ja epävarmoista asioista saa muodostaa kukin oman käsityksensä.
Kantaaottamuuskin kun on kannanotto.
Ja edelleen, minusta ei ole mitään väärää siinä, että kasvattaa lapsensa uskonnottomuuteen, mutta minusta sitä on henkistä laiskuutta perustella sillä, että ei halua sitoa lapsensa käsiä asian suhteen, koska joka tapauksessa sitä lapselleen antaa jonkin mallin suhteessa uskontoon.
Kannattaa myös muistaa, että myös loogis-empiristinen maailmankuva on maailmankuva- ja siten arvovalinta. Missään ei ole todistettu, että se olisi ainoa oikea maailmankuva.
Aika kapeakatseisesti ajateltu.
Arvoja löytyy vaikka miten ilman uskontojakin. Meillä korostetaan perhearvoja, moraalisia arvoja jne. Ihan ilman uskontoakin. Mitä se uskonto toisi lisää, kun periaatteessa senkin arvot ovat hyvin pitkälti samoja kuin "terveen järjen"?
Kunnioitan kuitenkin lasteni omaa tahtoa ja älykkyyttä sillä, että annan heidän itse valita uskontonsa. Omat lapseni eivät ole koskaan kokenut ongelmaksi sitä, että jokin asia joko "voi olla" tai "ei ehkä ole" ja saavat itse päättää mitä mieltä asiasta ovat. Puolueetonta tietoa saavat minulta ja käyvät myös tavallisilla uskontotunneilla (isän mukana kuuluvat kirkkoon ja kastettu).
Mä en oikein saa kiinni Fletcher sun ajattelustasi. Totta kai ihminen tulee välittäneeksi lapselleen kasvatuksessa omat arvonsa, halusi hän sitä tietoisesti eli ei. Sitä ei voi oikein välttää jos on jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa.
Uskonnot ovat taas mun mielestä vähän eri asia kuin arvot, tai itse asiassa aika paljonkin eri asia. Uskontohan on määritelmän mukaisesti uskoa jumalaan tai johonkin muuhun ylimaallliseen ja siihen liittyvää pyhyyden kokemusta. Siksihän monissa luonnonuskonnoissa on luonto itsessään pyhä ja jopa koskematon. Arvot taas ovat asioiden/ilmiöiden/toimintojen ominaisuuksia, joilla niitä voidaan laittaa tärkeysjärjestykseen.
Minä ainakin haluaisin, että lapseni omaksuisivat sellaisia arvoja kuin työn tekemisen mielekkyys, ihmiselämän kunnioitus, yhteisöllisyys, itsensä kehittäminen, kauneudentaju ja luonnon monimuotoisuus.
Nämä nyt eivät varmaan ole kovin kaukana esimerkiksi raamatun ajatuksista, mutta kyllä mun arvoilla on on jonkin verran ristiriidassa koti, uskonto ja isänmaa -jengin kanssa.
lapsen uskonnottomaksi, koska pitää sitä parhaana, järkevimpänä ja kannatettavimpana suhtautumisena uskontoihin?
Jos nyt julkaistaisiin pätevä tutkimus, jonka mukaan lapselle suurimman vapauden muodostaa uskonnollinen näkemys takaisi fundamentalistinen islamismi tai vanhoillislestadiolaisuus, niin alkaisitko kasvattaa lastasi sellaiseksi, vaikka itse et niiden oppeihin uskoisikaan? Jos et, niin perusteesi kasvattaa lapsesi uskonnottomaksi on ehkä kuitenkin joku muu kuin suurimman mahdollisen vapauden tarjoaminen.
Mikähän olisi sitten se ei-henkisesti laiska perustelu sille että ei halua kasvattaa lastaan mihinkään tiettyyn uskontoon koska haluaa antaa lapselle mahdollisimman suuren vapauden muodostaa ihan itse oma uskonnollinen (ja poliittinen) näkemyksensä?
Suuri osa arvoista ei liity kovinkaan suuresti uskontoon. Mutta miksi juuri uskontoon liittyvät arvot ovat niitä, joita lapselleen ei pitäisi välittää? Miksi juuri niiden suhteen on väärin opettaa lapselleen arvojaan? Miksi esimerkiksi et moraalisten arvojen suhteen noudata samaa linjaa, eli anna lapsen itse sitten aikuisena valita tuputtamatta mitään?
Aika kapeakatseisesti ajateltu.
Arvoja löytyy vaikka miten ilman uskontojakin. Meillä korostetaan perhearvoja, moraalisia arvoja jne. Ihan ilman uskontoakin. Mitä se uskonto toisi lisää, kun periaatteessa senkin arvot ovat hyvin pitkälti samoja kuin "terveen järjen"?
naurettavaa perustella lapsen kasvattamista uskonnottomaksi sillä, että näin lapsi saa itse valita aikuisena.
Minusta lapsen kasvattamisessa uskonnottomaksi ei ole mitään väärää. Jos vanhempi itse on uskonnoton, on luontevaa, että hän kasvattaa lastaan tähän samaan maailmankuvaan ja niihin arvoihin ihan samalla tavalla kuin muissakin arvo- ja maailmakatsomuskysymyksissä.
Mutta on naurettavaa perustella tätä moraalista ylemmyyttä tihkuen sillä, että haluaa tarjota lapselleen mahdollisimman suuren valinnanvapauden uskonnon suhteen.
Mä en oikein saa kiinni Fletcher sun ajattelustasi. Totta kai ihminen tulee välittäneeksi lapselleen kasvatuksessa omat arvonsa, halusi hän sitä tietoisesti eli ei. Sitä ei voi oikein välttää jos on jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa.
Oikeastiko tosissaan kysyt, miksi lapsille opetetaan moraalisia arvoja? Eiköhän ne ihan terveellä järjellä, lakeja ja toisia ihmisiä kunnioittaen opeteta. Olisi jo hiukan mielipuolista olla opettamatta lapsille mikä on oikein ja mikä väärin (esim. väkivalta, syrjintä ym. muiden ihmisten kohteluun liittyvät asiat). Toisaalta terve järki ei välttämättä sanele uskontoa, eikä eri uskontojen tai uskonnottomuuden välillä ole faktoja siitä, mikä on ehdottomasti paras ja järkevin vaihtoehto.
Suuri osa arvoista ei liity kovinkaan suuresti uskontoon. Mutta miksi juuri uskontoon liittyvät arvot ovat niitä, joita lapselleen ei pitäisi välittää? Miksi juuri niiden suhteen on väärin opettaa lapselleen arvojaan? Miksi esimerkiksi et moraalisten arvojen suhteen noudata samaa linjaa, eli anna lapsen itse sitten aikuisena valita tuputtamatta mitään?
Aika kapeakatseisesti ajateltu.
Arvoja löytyy vaikka miten ilman uskontojakin. Meillä korostetaan perhearvoja, moraalisia arvoja jne. Ihan ilman uskontoakin. Mitä se uskonto toisi lisää, kun periaatteessa senkin arvot ovat hyvin pitkälti samoja kuin "terveen järjen"?
Myös sitä, että vaikka ihmisellä on näennäinen vapaus tehdä mitä tahtoo, muita ei saa satuttaa oman itsekkyyden takia.
En kauheasti ole puhunut uskonnoista, kertonut vain että mihin ne perustuvat ja millaisia uskontoja on olemassa. Olen myös sanonut että ihminen ei ole sen huonompi tai parempi jos uskoo johonkin mihin muut eivät/ei usko mihinkään. Toivon että lapseni tekee itse omat valintansa ja olen valmis kunnioittamaan hänen tarvettaan vaikkapa rukoilla itsekseen.
t. ateistimamma
No tuo uskonnottomuuden perustelu lapsen omalla valinnalla varmaan johtuu siitä, että vasta nyt 2000-luvulla on julkisesti myönnetty se tosiasia, että kaikki ihmiset eivät nyt syystä tai toisesta pidä uskontoa tärkeänä tai eivät usko esim. kristinuskon jumalaan.
Kun on tuon ääneen myöntänyt, joutuu sitten väistämättä perustelemaan miksi ei kasta lapsiansa, vaikka "onhan niin tehty maailman sivu". Siinä sitten hätäpäissään jengi sanoo kaikenlaisia huonosti perusteltuja kantoja. Minä itse ainakin kuulun tuohon porukkaan. Uskovan ihmisen on ilmeisesti vaikea ymmärtää, että joku ei oikeasti tiedosta uskonnon/jumalan merkitystä elämässään millään tasolla, ei siis edes negaationa. En siis ole ateisti.
Tähän asti jengi on kuulunut kirkkoon ja noudattanut rituaaleja, koskettivatpa ne sitten itseä millään lailla eli ei, koska tapana on ollut. Kun yhteiskunta on tässäkin polarisoitunut pikku hiljaa, on ehkä helpommin sulatettavissa sekin, että jotkut ihmiset kokevat niin, että uskonnolla ei ole mitään tarttumapintaa.
Mutta myönnän Fletcher, tuo usein esitelty perustelu on vähän köykäinen. Samalla tavalla on köykäistä olla seurakunnan jäsen jos ei itse vaivaudu pohtimaan uskooko vai ei.
taisin olla 26
naurettavaa perustella lapsen kasvattamista uskonnottomaksi sillä, että näin lapsi saa itse valita aikuisena.
Mutta on naurettavaa perustella tätä moraalista ylemmyyttä tihkuen sillä, että haluaa tarjota lapselleen mahdollisimman suuren valinnanvapauden uskonnon suhteen.
Ero uskonnollisten arvojen opettamisessa ja uskonnottomassa arjessa on meillä ainakin se, että ensimmäisessä kerrotaan, että on olemassa Jeesus ja Jumala ja Jeesus kuoli ristillä syntiemme tähden jne. Tätä arvokasvatusta lapsemme kokee mm. mummolassaan. Kotona lapselle kerrotaan uskonnoista hänen niistä kysyessä, mahdollisimman neutraalisti ja "uskontotieteelliseltä" kannalta. Toisin sanoen emme tarjoa omaa totuuttamme lapselle tarjottimella, vaan pyrimme antamaan hänelle mahdollisimman täyden kuvan uskontojen, ja uskonnottomuuden, kirjosta.
Arvotyhjiössä emme todellakaan pyri lasta kasvattamaan! Haluamme lapsemme oppivan kunnioittamaan kanssaihmisiään, arvostamaan kulttuuria ja tieteitä jne. Pyrimme siihen, että lapsi pystyisi suhtautumaan mahdollisimman avoimesti asioihin, jotka häntä vastaan maailmassa tulevat. Mitä isommaksi lapsi käy ja mitä monimutkaisemmiksi kysymykset, sitä avoimemmin voimme myös kertoa oman mielipiteemme asioista.
Näin vanhempani kasvattivat minut ja sisarukseni, meistä yksi on harras kristitty, yksi ateisti ja yksi tapakristitty. :) Strategia taisi toimia.
... kasvatuksessa on yksi erittäin huomattava ero: uskonnollinen kasvatus pyrkii tuputtamaan yhtä ainoaa maailmankuvaa (muut kuin "me" uskovat saatanaan ja ovat "pahoja", "muita", "erilaisia"). Uskonnoton kasvatus YLEENSÄ korostaa epävarmuutta asioiden lopullisesta tilasta ja siitä, kuka lopulta on oikeassa. Ei ole niin tiukkaa jakoa meihin ja muihin, ei ehdottomuutta ryhmään kuulumisen suhteen. Ei ole "ryhmää".
Tieteellisessä näkemyksessäkään ei jumaluutta suljeta yhtälön ulkopuolelle vaan mieli on avoin vastaanottamaan uusia todisteita ja ajatuksia, toisin kuin esim. fundamentalistiuskovaisten piireissä.
Uskonnottomana kasvaneella huomattavasti helpompaa siinä mielessä, että mitään näkökulmaa ei ole siis tuputettu ainoana oikeana. On oikeasti vapaampi valitsemaan eri uskontojen ja arvorakennelmien väliltä, jos vanhemmat ovat avoimesti keskustelleet eri uskonnoista jo pienestä pitäen ilman tuomitsemista.
Esim. lestadiolaisena kasvanut ystäväni on ollut vaikeuksissa aikuisena, kun lestadiolaisuus ei ole enää uskontona ollut hänelle henkilökohtaisesti merkityksellinen, mutta hänelle on ollut erittäin vaikeaa sallia itselleen vapaus tutkia maailmaa eri näkökulmista, koska vaippaikäisestä asti hänelle on opetettu ja häntä on peloteltu, että ne muut katsantokannat ovat saatanan aikaansaannosta ja pahoja. Nämä lapsuuden pelot nousevat edelleenkin pintaan.
Kiihkoilematon uskonnottomuus on mielestäni siis lapsen tulevaisuuden kannalta reiluin valinta. Ja kuten täällä onkin jo moneen otteeseen toisteltu, uskonnottomuus ei tietenkään tarkoita arvotyhjiötä. Useimmat "tärkeät" arvot ihmisten parissa elämisen kannalta kuitenkin ovat aika yleismaailmallisia, eivätkä sidottuja tiettyyn uskontoon, joten nekään eivät tuputa yhtä ainoaa näkökulmaa sinänsä.
Toivottavasti onnistun.