vatsa kasvaa
Kommentit (16)
ja kyllä jo nyt huomaa selvästikin että on masu pyöristynyt, vaikka vasta ensimmäinen raskaus. Saisi kyllä kasvaa nopeamminkin! Kiloja on tullut pari :)
ja ekat housut joutui jättämään kaappiin jo muutama vko sitten... Nyt huomaan hyvinkin, että masu on kasvanut, vaikka ensimmäistä odotan. Ehkä lomalla on oma osuutensa navan seudun pyöristymiseen, muttei selitä koko kumpua, niin paljoa en sentään ole herkutellut... ;D
Nyt on 16. viikko menossa ja jonkin verran on maha kasvanut. Kyllä sen saa vielä piilotettua, kun miettii vähän, mitä laittaa päällensä, mutta ilman vaatteita tai tiukassa topissa huomaa selvästi, että alavatsalle on tullut kumpu. Joskus rv 10 tietämillä rupes olemaan jonkin verran turvotusta. Tosin silloin näytin lähinnä siltä, että olisin herkutellut vähän turhan paljon.
Helteiden takia farkut jäivät kaappiin ja tuskin enää niitä käyttöön tarvii ottaa. ´Kyllä ne varmaan vielä menis jalkaan, mutta ei tuntuis mukavalle päällä.
Esikoista odotan, kiloja ei ole tullut yhtään alun kovan pahoinvoinnin takia ja nykyisen huonon ruokahalun takia. Lähtötilanteena normaali paino eikä kovinkaan paljon ylimääräistä mahassa.
Aluksi kuvittelin jo viikoilla 10-16 että maha näkyisi mutta kyse oli lähinnä turvotuksesta. Yksi kaveri huomautti viikolla 12 että mun rinnat ovat kasvaneet. Miehen mielestä maha kasvaa joka päivä.
Nyt viikolla 21 näkyy sen verta selvästi että kaverit huomauttavat mahan kasvaneen, mutta uudet tuttavuudet eivät tajua asiaa. Paitsi jos on syönyt runsaan aterian, on maha niin pullollaan ettei siitä voi erehtyä. Näyttää omasta mielestäni vain läskimahalta, alavatsa kun lähinnä pullottaa. Paino ei minullakaan ole nuossut lähtöpainosta, joskin ensimmäisen kolmanneksen aikana lähti 3kg jotka ovat nyt tulleet takaisin. Housut eivät mene vyötäröltä enää kiinni ja isommat rintaliivit on joutunut jo hankkimaan, kuppikoko kasvanut C -> E... huh huh
Tuntuu että jalat ja käsivarret vaan kuihtuu ja keskivartalo turpoaa.
Alkoi näkyä pyöreytenä jo 3 kk.
Nyt ollaan menossa rv 20 ja maha näkyy ihan selkeästi. Ylävatsa ei ole täysin pyöristynyt mutta iso maha on jo! =)
Itse tykkään vaikka hiukan jännittää etukäteen tuleva kesä pallomahana.
Mulla masu alkoi näkymään noin viikoilla 9. Edellisiä synnytyksiä on takana jo neljä, joten sen takia raskaus näkyi jo aikaisessa vaiheessa. Nyt menossa rv 12.
mulla menossa nyt rv 23 ja masu vielä niin pieni, ettei sitä kyllä oikein muut ymmärrä vauvamasuks ollenkaan. esikoista odotan. :)
oottelee kans esikoistaan ja huomenna alkaa viikko 14 :) Itellä on aina vatsa ollu sellanen ihan lattee enemmänkin kuoppamainen ja kyllä se tuossa 9 viikon tietämillä suoraan sanottuna pömpsähti eteenpäin niin että itse erotti, eivätkä farkutkaan tuntuneet istuvan jalkaan kunnolla...Nyt on jo paljon selkeämpi kumpu alavatsalla ja näyttää että napa tulee kuopastaan ulos kun makaa selällään :D Että kyllä tästä rimpulasta ainakin näkyy heti
jossain viikon 12 tietämissä näkyä pikkasen, mutta ei muut sitä sillä tavalla nähneet, vaikka katsoivat kylläkin pitkään. Itse olen todella pienikokoinen, joten näkyy helposti. Nyt kohta rv 23 ja ei voi erehtyä raskaudesta kukaan muukaan enää. :D Tuo on kuitenkin aika yksilöllistä, että milloin se masu sieltä tulee esiin.
Vaniliini rv 22+5
Kyllä kai se koko ajan on kasvanut, mutta jossain 18. viikon tienoilla ainakin itse alkoi huomaamaan. Nyt on viikko 21, ja omasta mielestä maha on jo aivan selvä, mutta lähipäivinä oon yllättänyt parikin työkaveria jotka eivät kuulemma olisi huomanneet jos en olis kertonut.
Vaikka odotankin esikoista, niin massu näkyy jo nyt 15+0 ihan selkeästi, ja on jo monet viikot näkynyt. :) Johtuu kai siitä että olen muuten suht pieni kokoinen? Painoa ei ole tullut kuin 2kg koko aikana lisää, oon vaan venynyt. :)
mutta kunnolla se pullahti esiin tuossa rv 15,nyt jo kunnon pallo. tänään 20+0 ! :) ja esikoista odottelen.
seuraavana oli kaksoset, pullahti rv12
nyt menossa kolmas raskaus, näkyi suurinpiirtein rv13-14.
Esikoista odottaessani olin ihan saman pömppömahan näköinen kuin aiemminkin, kunnes noin viikolla 21 maha lömpsähti eteen kunnolla ja olin 'vihdoin' kunnolla raskaana olevan näköinen.
Nyt toista odottaessa maha turposi jo viikolla 10 niin että olen jo osittain siirtynyt mammahousuihin viikolla 12.
mulle kun tuo luontoäiti antoi "synnyttäjän vartalon" eli alamahalla on luonnostaan ilman raskauttakin pehmoinen rasvapömperö (vauvan airbag?) niin ei siitä voi sanoa muuta kuin että ainakin parina viime päivänä minä en ole saanut vedettyä sitä vatsalihaksilla sisään ja pinkeäkin se on, ihan kuin ois virtsarakko piripintaan täynnä koko ajan vaikka ei ole. Kesäshortsit tuntuivat lievästi tukalilta vetää jalkaan.. rv 6+4
Nostan tämän, jotta tulisi lisää kommentteja.
Pitää varmaa lähteä tunika ostoksille, ettei töissä heti huomattais... :)