Jatkuvasti tyytymätön parisuhteeseen

Meillä on yksi lapsi ja niin pitkä yhteiselo takana etten tahdo muutenkaan katkaista välejä mieheeni. Samoja ajatuksia kuin sinulla...mieheni ei koe että mikään olisi vialla tai ei ainakaan ponnistele parantaakseen asioita kauheasti (joissakin jutuissa yrittää ja se parantaa oloa vähän), minä olen koko ajan vain tyytymättömämpi. Stressaan, en siedä läheisyyttä kuin täydellisen rentoutuneena jne.

Paitsi sillä erotuksella että meillä ei ollut lapsia nyt tämän viimeisen miehen kanssa. Eli siis erottiin.

Myös lapseni isän kanssa suhde ajauitui monen onnellisen vuoden päästä siihen etten halunnut enää jatkaa, mies kyllä olisi, mutta parempi oli erota, jo lapsenkin kannalta, kuin vaan riidellä kokoajan.



Mutta tämä viimeinen suhde oli sellainen että jo melkein heti alkoi ongelmat, jotka mieskin kyllä myönsi mutta ei halunnut niiden eteen tehdä mitään ja kyseessä oli asiat joihin minä en voinut vaikuttaa, joten katsoin parhaaksi lähteä lätkimään.

että löytäisi jonkun jonka kanssa yhteiselämä olisi oikeasti (edes välillä tai jopa suurimman osan ajasta) mukavaa ja joka olisi kiinnostunut minusta, mielipiteistäni, tunteistani jne. Ja eniten ottaa päähän kun niin haluaisin että mieheni olisi tuo joku! ap

minä en halua erota siksi että on perhe, siis lapsia, ja koko muukin suku todella tiiviisti mukana arjessa. Se kaikki hajoaisi. Ja se on juuri mitä minä toisaalta elämältäni haluan, tiivistä perhe- ja sukuyhteyttä. Mutta parisuhde parisuhteena on ihan pyllystä ollut jo pitkään, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ihan kivaa on yhdessä ja nauretaankin joskus (lähinnä toisillemme...:) mutta en tunne mitään yhteyttä ja melkein kaikki ottaa vaan päähän miehessä välillä. Olen päättänyt jäädä.



Sun pitää varmaan miettiä sitä mitä olet valmis urhaamana perheesi vuoksi. Jos rakastat miestäsi, on se jo paljon se. (minä voisin jopa välillä sanoa että en rakasta omaani..). Onko ne asiat vaan sellaisia että sinun on tehtävä se päätös että tämä on sinun elämääsi, tämä on sinun miehesi jota sinä rakastat. Rakastamista ei voi valita - ehkä seuraavan rakkauden kanssa sinulla olisi samat ongelmat; et olisi tyytyväinen. Avain on sinussa itsessäsi ja suhtautumisessasi elämääsi.

Onko ne asiat vaan sellaisia että sinun on tehtävä se päätös että tämä on sinun elämääsi, tämä on sinun miehesi jota sinä rakastat. Rakastamista ei voi valita - ehkä seuraavan rakkauden kanssa sinulla olisi samat ongelmat; et olisi tyytyväinen. Avain on sinussa itsessäsi ja suhtautumisessasi elämääsi.

Kadunko myöhemmin sitä että jäin tähän suhteeseen? Tai kadunko sitä jos eroamme että en osannut arvostaa tätä mitä minulla nyt on. Miehessäni on vaan niin monia piirteitä joita suorastaan inhoan (alkoholin käyttö, itsekkyys, lupausten "unohtaminen", minun asioiden väheksyminen, huutaminen jne.). Ei tämä ole sitä elämää mitä haluaisin elää.

Nytkin ottaa päähän kun mun piti päästä tänään taas kolmen viikon tauon jälkeen jumppaan mutta mies ei ole tullut kotiin. Olen laittanut kaks viestiä ja nyt sit vastas että on vielä töissä. Eli en taaskaan pääse sinne. Aina kun mulla olis jotain menoa niin ei mitään väliä vaikka en pääsiskään. Omista harrastuksistaan mies pitää kyllä kiinni kynsin ja hampain. ap

...vaikka joitakin asioita katuisi myöhemmin, se on aika turhaa. Kukaan ei tiedä kuinka olisi käynyt vaikkapa suhteessa johon olisikin jäänyt eikä lähtenyt; mies olisi voinut alkaa väkivaltaiseksi tms. Parisuhde tuo tietynlaista turvaa mutta rakkaudeton tai turhauttava yhteiselämä syö sen tehokkaasti- käteen jää vähän hyvin.



Ap:n tapauksessa hänen miehensä kuulostaa itsekeskeiseltä eikä selkeästikään ymmärrä ap:n tarpeita. Julmaa mutta olen sitä mieltä etten katselisi tuollaista miestä.



Oma mieheni on käytöksellään saanut aikaan sen, että läheisyys on minulle entistä haastavampaa eikä esim. seksi tunnu miltään. Ei hän ole mitään isompaa "rikosta" tehnyt, mutta vuosien lapsellisuus ja kyvyttömyys ajatella asiat loppuun asti on syönyt minulta kyvyn luottaa häneen. Nykyään en enää edes huokaise jos huomaan että mies jätti jälleen kerran tekemättä jonkun lupaamansa asian, samoin pidän huolen itsestäni niin etten joudu pyytämään mieheltä mitään. Kun olen sairas, mies on ärsyyntynyt eikä pidä minusta huolta vaikka lapsemme pärjäisi ikänsä puolesta hetken itsekseenkin (eli vaikka sen ajan että mies tekisi minulle ruokaa). Jollain sairaalla tavalla nautin tästä; kasvatan persoonaani olemalla tämän ihmisen kanssa ja pysymällä sitoutuneena häneen kaikesta huolimatta.



Tosin tulevaisuudessa voikin käydä niin että minä, ex-läheisriippuvainen, en tarvitse enää miestä mihinkään...;)



t. eka vastaaja

puhua miehelle ja selvittää asioita. Mutta jo pelkkä sen kertominen, mitä ajattelen, aiheutti raivokohtauksen tai vetäytymisen. Joten päätin että olen ihan liian vanha tällaiseen leikkiin ja lopetin yrittämisen. Mies sitten huomasi sen ja ehdotti avioeroa.